17. toukokuuta 2008

Homot ja suomalaisuus


Viime maanantaina vietettiin J. V. Snellmanin päivää, joka tunnetaan myös suomalaisuuden päivänä. Kansallisina juhlapäivinä tulee useasti mieleen epäilys, että ne ovatkin enää vain muistopäiviä. Kansainvälistämisen ja monikulttuuristamisen aikoina tällainen ajatus on lähempänä kuin koskaan. Tänään, toukokuun seitsemäntenätoista, puolestaan vietetään yleistä homofobian vastaista päivää. Molemmat päivät sopivat juhlittaviksi heleän kevään keskellä, ja toivon, että niiden viettämisellä olisi sisältöä myös tulevaisuudessa.

Homojen ihmisoikeustilanne ei ole missään muualla maailmassa niin hyvä kuin se on Pohjoismaissa, Yhdysvalloissa ja muutamissa Länsi-Euroopan valtioissa, kuten Britanniassa ja Saksassa. Euroopan unionin alueella homojen syrjinnästä on syytä olla huolissaan varsinkin Itä-Euroopan entisissä sosialistimaissa. Kuin kaikuna menneiltä ajoilta homoja vastaan järjestetään edelleenkin suoranaisia vihamarsseja esimerkiksi Venäjällä, Virossa, Liettuassa ja Puolassa. Tämä tavallaan todistaa, että hyvinvointia ja yhteiskuntaluokkien välistä ymmärrystä voidaan edistää parhaiten vahvojen kansallisvaltioiden sisällä – ei sen tapaisissa useista valtioista koostuvissa totalitarismeissa, jollainen esimerkiksi Neuvostoliitto oli. Islamilaiset maat puolestaan muodostavat keskusjohtoisen uskonnollisen totaliteetin, jossa homojen asema on ankea ja kaikkia seksuaalivähemmistöjä sorretaan sekä rangaistaan systemaattisesti.

Länsimainen demokratia ja rationalismi ovat kehittyneet kukoistavimpaan kukkeuteensa nimenomaan kansallisvaltioissa ja niiden ansiosta. Kansallisvaltioita edeltäneenä aikana Euroopassa vallitsi kosmopoliittinen ja monikulttuurinen hajanaisuus, jossa aatelisto ja ylimmät säädyt käyttivät valtaa ja taistelivat keskenään. Sen sijaan kansallisvaltio on taannut säätyjen yhdistymisen ja toiminnan yhteisten päämäärien hyväksi. Tällöin myös työväenluokalle on tarjoutunut mahdollisuus poliittiseen osallistumiseen ja tavoitteidensa edistämiseen. Yhteen hiileen puhaltamisen on mahdollistanut nimenomaan kansallisvaltio, jossa luokkakuilut on lapioitu umpeen. Tätä kautta nationalismi on taannut sekä hyvinvoinnin, demokratian että rationalismin kehittymisen, kun yhteiskuntaluokat ovat voineet löytää toisensa ja yhteiset etunsa kansallisvaltioiden sisällä. Pitämällä yllä kansallisvaltioiden erilaisuutta nationalismi on varmistanut erilaisuuteen sisältyvän rikkauden maailmassa.

Gay, sano islamille ”Ei!”

Kansakuntien etninen olemassaolo on useinkin kyseenalaistettu niin sanotussa postmodernissa ajattelussa, ja on väitetty, että ”kansan” määrittävät nykyään erilaiset maut, tyylit ja elämäntapa. Vastaväitteeksi voidaan todeta, että mikäli asiat todellakin ovat näin hajanaisesti, kyseisiä uusia yhteiskuntaluokkia tai säätyjä yhdistämään nousee entistä vahvemmin ainoa jäljellä oleva peruste, etninen alkuperä ja siihen liittyvä intressi: kansallinen taloudellinen, sosiaalinen ja turvallisuuspoliittinen etu.

Me homoseksuaalit olemme olleet eräänlainen yhteiskuntaluokka. Kun Euroopan unionissa pyritään nyt korjailemaan homojen oikeuksia, ne kytketään kuitenkin virheellisesti yhteen maahanmuuton edistämisen kanssa. Homojen oikeuksia koetetaan tällöin edistää yleisen syrjinnänvastaisuuden perusteella. Syrjintää tuleekin vastustaa. Mutta homojen oikeudet ja asema ovat kuitenkin täysin eri asioita kuin siirtolaisuuden suosiminen. Niinpä en hyväksy enkä kannata esimerkiksi Vihreän Liiton ohjelmiin kirjattuja kannanottoja, joiden mukaan homojen asemaa koetetaan edistää osana maahanmuuton lisäämistä. En näe sellaisessa politikoinnissa mitään järkeä, ja pidänkin tärkeänä, että kantaväestöön kuuluvien homojen ja Suomessa olevien tai tänne pyrkivien maahanmuuttajien asema erotetaan toisistaan. Näitä asioita ei pidä käsitellä yhtenä kokonaisuutena.

Homojen sanotaan hyötyvän monikulttuurisuuden edistämisestä, mutta todellisuudessa suomalaisten homojen yhteydet kantaväestöön kuuluvien heteroiden kanssa ovat paljon tärkeämmät kuin ne muutamat yhteydet, joita joillakin homoilla saattaa olla maahanmuuttajaväestön kanssa. Sen sijaan erottavia tekijöitä maahanmuuttajiin on useita, ja yksi niistä liittyy esimerkiksi islamin homovastaisuuteen. Homojen ei kannata edistää monikulttuurisuuden ideologian kautta tapahtuvaa Euroopan islamistumista, sillä se merkitsee meidän vapautemme kaventumista, jopa suoranaista uhkaa turvallisuudellemme.

Jos homojen asemaa koetetaan edistää maahanmuuton suosimisen ja yleisen mutta useimmiten näennäisen suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden kautta, on vaarana, että homot saavat ennen pitkää osakseen kaikki ne vihat, jotka voidaan kohdistaa monikulttuurisuutta väkipakolla edistävään politikointiin. Tämä merkitsee, että kun nationalismi Euroopassa lisääntyy, myös meitä homoja voidaan alkaa (tosin virheellisesti) syyttää kaikista niistä ongelmista, joita jatkuva siirtolaisuus ja kulttuurien sekoittaminen tuottavat. Tosiasiassa useimmat kantaväestöön kuuluvat homot ovat hyvin isänmaallisia, ja mitäpä meidän väitetty sovinismi ja maskuliinisuuden tavoittelukaan muuta ovat kuin merkkejä hyvästä kansallisesta itsetunnosta ja juuri tuosta isänmaallisuudesta (ranskaksi chauvinisme).

Nationalismi turvaa tasa-arvon

Meidän homojen tulisi olla huolissamme siitä, että Euroopan unionissa homot yritetään laittaa samaan riviin maahanmuuttajavähemmistöjen kanssa. Koska me emme ole samoja ryhmiä, tämä harhakuva ei vastaa asioiden todellista laitaa. Siksi on syytä varoittaa sellaisesta politiikanteosta, jonka kautta vasemmisto ja vihreät koettavat nyt samastaa homot etnisiin vähemmistöihin. Siinä ei ole järkeä senkään vuoksi, että homojen Mekkana mainostetussa Amsterdamissa peräti 85 prosenttia keskiasteen koulujen maahanmuuttajaoppilaista torjuu täysin homoseksuaalit. Saksassa puolestaan on jouduttu harkitsemaan gay-elokuvien näyttämistä maahanmuuttajille, jotta näin voitaisiin selvittää, suostuvatko maahanmuuttajat hyväksymään meidän arvomaailmamme vai eivät. Tällaiset testit eivät tosin ole luotettavia, sillä maahanmuuttajilla on intressi valehdella niissä. Lisäksi asetelma paljastaa, että homojen ja muslimien arvot ovat suureksi osaksi päinvastaisia.

Meidän homojen asema ja oikeudet ovat liberalistisen ja yksilöä kunnioittavan länsimaisen individualismin tuloksia, ja siksi meidän kannattaa suojella ja pitää arvossa sitä järjen työvälinettä, jonka vallitessa oikeuksiamme on voitu edistää: kansallisvaltiotamme. Sen olemassaolon turvaaminen tapahtuu parhaiten henkisen maanpuolustustyön ja nationalismin edistämisen kautta sekä kritisoimalla ja vastustamalla monikulttuurisuuden ja jatkuvan maahanmuuton lisäämiseen tähtääviä pyrkimyksiä. Klassiseen liberalismiin puolestaan sisältyy kansallisvaltion arvossapitäminen, sillä liberalismin erästä alkuehtoa eli utilitaristista hyötyajattelua voidaan toteuttaa vain tunnustamalla kansallisvaltiot ja niiden intressit kansalaisvapauksia turvaaviksi tekijöiksi.

Historia on osoittanut, että suurissa ja rajoiltaan löyhissä valtioliitoissa eripuraisuus kasvaa, eivätkä kansakunnat koe ennen pitkää työskentelevänsä minkään yhteisen aatteen tai edun hyväksi. Euroopan unionissa on vaarassa käydä näin, ja siksi tulevaisuuden uhkakuvana on myös se, että Eurooppa jakautuu takaisin säätyihin ja yhteiskuntaluokkiin, joissa yksilöt ja ryhmät tappelevat keskenään.

Koska itse en toivo tällaista tulosta, vastustan myös kansallisvaltioiden purkamiseen johtavaa kosmopoliittista monikulttuurisuutta ja internationalistista pakkokansainvälistämistä sekä globalisaatiota. Vahva ja itsenäinen kansallisvaltio on länsimaisen rationalismin ja sitä kautta myös homojen vahvin turva. Kansallisvaltiota rakentava nationalismi varmistaa parhaiten sekä sosiaalisen että taloudellisen hyvinvoinnin, rauhan, tasa-arvon ja erilaisuuden kunnioittamisen ja edistää myös yhteisymmärrystä ihmisten välillä.