4. toukokuuta 2008

Vuoden paras TV-dokumentti


TV1 esitti tänään poikkeuksellisen hyvän dokumentin, jossa kerrottiin hollantilaisen elokuvaohjaajan, Theo van Goghin, murhan taustoista. Lähetyksessä haastateltiin myös Ayaan Hirsi Alia, joka tunnetaan Hollannin parlamentin entisenä jäsenenä ja islam-kriitikkona. Nuori nainen painostettiin jättämään tehtävänsä kesken kauden ja muuttamaan Yhdysvaltoihin, jossa hän on toiminut tutkijana. Hänen ohjelmassa esittämänsä viesti oli suorasanainen ja selvä: ”Islamilainen fasismi on pysäytettävä, ennen kuin on liian myöhäistä.” Tämän kyllä ymmärtää, sillä Ayaanin omaa henkeä on jouduttu vartioimaan yötä päivää poliisin suojelussa.

Islamistit uhkailivat myös van Goghille läheistä elokuvayhtiötä, joka painostettiin luopumaan tuotantotiloistaan vain siksi, että kiinteistön omistajat kokivat yhtiön läsnäolon uhkaksi itselleen. Näin myös hollantilainen kääntyi toista hollantilaista vastaan arabien aiheuttaman terrorinpelon vuoksi.

Alankomaissa suunnan kääntäminen alkaa olla jo myöhäistä hallitsemattoman maahanmuuttopolitiikan tuloksena. Siitä kertoo Pim Fortuynin surmaamiseen johtanut tapahtumasarja. Maahanmuuttopolitiikan kriitikkona tunnettu homoseksuaalinen sosiologian professori ja kansanedustajaehdokas Fortuyn surmattiin niin ikään raa’asti kadulle ääri-islamia puolustavan fanaatikon toimesta. Koska surmattu mies oli homo, hänestä puhuttiin vähemmän kuin Theo van Goghista, joka oli sukua taidemaalari Vincent van Goghille. Myös Suomessa pyrittiin peittelemään sitä, että Kari S. Tikan tappaneet miehet olivat maahanmuuttajia. Ilmeisesti ajateltiin, että homon saakin tappaa tai että homot ovat välttämättä maahanmuuton kannattajia, vaikka kumpikaan oletus ei pidä paikkaansa.

Suomessa maahanmuuton ja islamistumisen pysäyttäminen ei ole vielä myöhäistä, jos asian taakse saadaan tarpeeksi kansallisia voimia. Saksalaisdokumentin parhaita puolia oli se, ettei se käsitellyt sen enempää van Goghin kuin Fortuyninkään murhaa pelkkänä yksittäistapauksena, vaan osoitti, että taustalla oli täysin järjestynyttä toimintaa ja ääri-islamilainen salaliitto. Kun kyseinen fundamentalismi ei sovi yhteen meidän järkiperäisen kulttuurimme kanssa, on konflikti väistämätön. Omasta mielestäni nämä konfliktit olisi parempi kohdata kansallisvaltioiden rajoilla kuin antaa niiden siirtyä keskelle kansalaisyhteiskuntaa, kuten nyt on käymässä. Tämän estäminen on kansallisvaltioiden olemassaolon idea.

Kummallista muuten, että niin sanotut edistykselliset yhteiskuntatieteilijät ovat Suomessa ja monissa muissakin maissa nimittäneet ”fasismiksi” aina vain sitä, että joku esittää maahanmuuttajien haalintaan kohdistuvaa kritiikkiä, vaikka todellinen fasismi näyttää riehuvan kaikkialla maailmassa arabiterrorin muodossa.

Päivä jolloin van Gogh murhattiin on nähtävissä Yleisradion Areenassa.

Lähde:

Päivä jolloin van Gogh murhattiin. Alkut. Der Tag, als van Gogh ermordet wurde, es. TV1, Oy Yleisradio Ab. Hessiscer Rundfunk, 2006.