31. elokuuta 2008

Sherry Jones ja Medinan jalokivi


Jos julkisuudessa esitettyihin tietoihin voi luottaa, Suomella on ollut varsin vähän tekemistä kansainvälisen terrorismin kanssa sen jälkeen, kun kaiken ymmärtävä ja anteeksiantava Helsingin Sanomat julkaisi New Yorkin terrori-iskun johtajana toimineen Mohammed Attan kuolemanilmoituksen syksyllä 2001. Mutta alalla riittää uusia yrittäjiä, kun Helsingissä imaamina toiminut 22-vuotias terroristiepäilty vangittiin Lontoossa hänen yritettyään Helsingin-koneeseen.

Ja miksipä ei riittäisi. Suomen kaltainen rauhallinen ja syrjäinen maa sopii hyvin pohjaksi terroristien piileskelylle. Näin sanoessani en puhu siitä terrorismista, joka piilee vihana, kaunana ja epäluuloina kaikkien ihmisten sisällä, vaan oikeasta.

Mikä sitten on oikeaa terrorismia, väkivaltako ja sillä uhkaaminen? Kyllä, mutta myös sananvapauden ja demokratian takavarioiminen, joka alkaa lyödä korvalle muslimeja itseäänkin. Entäpä, jos uskomme Lontoossa pidätetyn asianajajaa, jonka mukaan terrorismista epäilty on viaton, syytön ja puhdas kuin pulmunen ja hän vain uskoo islamiin? Koska myös terrorismin puolustelussa vedotaan aina nimenomaan islamiin, kävisi tätä kautta selväksi, että joko islam on uhka islamille tai että islam on terrorismin keskeinen voima.

Ei liene epäilystäkään siitä, että islamin piirissä esiintyy jaloa pyrkimystä väkivallan noidankehästä vapautumiseen, mutta yhä edelleen muslimiyhteisö tuomitsee kriitikkonsa islamin toisinajattelijoiksi. Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla tänään julkaistun jutun mukaan ”ennakkosensuuri loukkaa muslimeja”, kun kustantajat eivät päästä läpi muslimiyhteisöön kriittisesti suhtautuvien muslimien omia tekstejä, ja hylkäämisen tai hyllyttämisen perusteeksi mainitaan ”kirjoittajien oma etu”. Takana on siis väkivallan pelko. Irshad Manji -nimisen muslimikirjoittajan jutussa tilitetään taistelua, jota kirjailija Sherry Jones on käynyt saadakseen julki profeetta Mohammedin lapsivaimoa käsittelevän teoksensa The Jewel of Medina (”Medinan jalokivi”).

Sherry Jonesista ja Medinan jalokivestä puhuminen saattaa tuoda mieleen Indiana Jonesin ja Niilin jalokiven, mutta pyydän: älkää revetkö nauramaan, vaan ottakaa Manjin juttu todesta. Hän on myös itse kirjailija, jolta on suomennettu teos Islamin kahdet kasvot – Hätähuuto suvaitsevaisuuden ja muutoksen puolesta (2004). Sen enempää islamin muuttumista vaatineen Manjin kuin Sherry Jonesinkaan teos ei olisi nähnyt päivänvaloa, ellei molempien motiivi olisi ollut feministinen. Manjin jutussa ei myöskään mainita sanaa ”pedofilia”, vaikka kirja käsittelee Muhammedin väitettyä lapsiseksisuhdetta. Sen sijaan tuota termiä käytetään kyllä avoimesti lehdistössä aina, kun halutaan kuohia mitä tahansa muuta, myös täysin tervettä ja luonnollista aikuisten välistä seksuaalisuutta tai pornoa. Islam-kritiikkiä voi siis jotenkuten esittää monikulttuurisuuden ideologiaan sulautuvan feminismin varjolla, ja tietynlaisen poliittisen korrektiuden varassa meni läpi tämänpäiväinenkin lehtijuttu.

Vaikka sananvapauden kahleet kalisevatkin vapautumista lupaavasti, tämä ei kuitenkaan poista asiaan liittyvän kiertelyn ja kaartelun pulmallisuutta. Sen elättämiseen syyllistyi Random House -nimisen kustantamon lisäksi myös Jonesin käsikirjoituksen referéenä toiminut professoritaho Denise Spellberg. Hänen mukaansa Jonesin romaanissa voisi olla ainekset Salman Rushdielle aiemmin langetettuun fatwaan. Toimittaja Irshad Manjin mielestä Spellbergin hätäily kertoi vain sellaisesta ylivarjelusta ja hienohipiäisyydestä, jonka valossa voi todellakin uskoa, ettei Spellberg ole muslimi. Tapaus todistaa, että muslimit ovat itse valmiita osoittamaan jyrkempää oman uskontonsa kritiikkiä kuin länsimainen suvaitsevaisto. ”Kirjailijan turvallisuuden suojelulla” tapahtuva sensurointi on lapsellista politiikkaa, kuten Manji totesi jutussaan, ja osuva on hänen kannanottonsa, että ”eräät kustantajat tuntevat sananvapauden hinnan, mutta toiset tuntevat sen arvon”.

On mahdollista, että The Jewel of Medina menee läpi sananvapaudesta tarkassa Tanskassa. Koska Suomesta ei olla tekemässä ainakaan sananvapauden vapaasatamaa, me joutunemme tyytymään pienempiin nujakoihin, joita tämänpäiväisten iltapäivälehtien mukaan on käyty esimerkiksi ulkomaalaistappeluiden muodossa ja poikien ympärileikkausta koskien. Onhan se kieltämättä kamalaa, kun elämä alkaa noin julmalla tavalla. Varmaan samasta syystä myös Yhdysvallat on niin ahdistunut yhteiskunta.

Mieltä lämmittävä tämän viikon uutisten joukossa oli sen sijaan Ilta-Sanomien maininta eräästä jyväskyläläisestä tutkimuksesta. Sen mukaan ”naisjohtajille mies on pelkkä astinlauta”! Tutkimus jakaa miehet eri kategorioihin, ”sparraaja” rohkaisee naisia parempiin suorituksiin, ”kuminauhamies” on sitkeä ja kimmoisa, ja ”veturimies” suorastaan tönii tai vetää naista eteenpäin, ja mikäli tuo veto- tai työntöapu loppuu, naisen eteneminen pysähtyy siihen. Omituista Ilta-Sanomien uutisessa on, ettei se mainitse tutkimuksen tekijää lainkaan mutta arvottaa kyllä kyseisen feminismikriittisen tutkimuksen ”tylyksi” otsikossaan. Vaikka Ilta-Sanomien tapa uutisoida ei liioin innosta minua, tutkimustulos sinänsä valaa uskoa akateemisen kriittisyyden olemassaoloon.