Kahden pallin politiikkaa?

”Huonoa on moniherraisuus, yks’ herrana olkoon.” Lause on Päivö Oksalan käännös Aristoteleen teoksesta Metafysiikka, kohta 1076a. Uuden Aristoteles-edition suomennostyöryhmä on tosin kääntänyt tämän lauseen vähemmän mitalliseen muotoon: ”Ei ole hyvä, että hallitsijoita on monta. Olkoon yksi hallitsija.” – Aika lattea käännös, vai mitä?

Yhtä kaikki, nyt Suomen presidentti ja ulkoministeri ”vuorottelivat” Etyjin huippukokouksessa varoen olemasta kokoussalissa yhtä aikaa. Minulle kyseinen ovien pauke ja ristiveto on tietysti sinänsä yhdentekevää. Mutta se kertoo suomalaisesta empimisen politiikasta. Kahden lautasen malli voisi toimia, jos osapuolet tietäisivät, mitä tekevät.

Samaan aikaan Vladimir Putin korjaa suurmiehen mainettaan todellisella imagonrakennustyöllä. Tämän päivän lehden mukaan itsevaltainen hallitsija ”tainnutti” tiikerin, aivan kuten George Orwell ampui aikoinaan norsun ja puhemies Mao löi Keltaisen joen uintiretkellään uinnin tuolloisen maailmanmestarin ennätykset. Itse en usko, että Putin on kyseistä kissaa tajuissaan nähnytkään, sillä amurintiikereitä elää Siperian soilla muutama sata yksilöä, ja Korkeasaaressakin surullisen kohtalon saanut peto on maailman uhanalaisten eläinten listalla. Mutta taitavaa propagandaa tämä on sotaa käyvältä maalta, joka tainnutti puolihuomaamatta muun muassa Georgian, Abhasian ja Etelä-Ossetian.

Myös suomalaisten kannattaisi osata poliittinen teatteri paremmin. Nyt esitysaikaa kuluu oman paikan vahtimiseen ja käytävillä odotteluun, mikä sopisi paremmin lobbareille. Alexander Stubb tuossa jo totesikin, ettei presidentin ja ulkoministerin paikanvaihtelu ole lautasten politiikkaa ollenkaan vaan taistelua tuoleista, siis palleista.

Kahden lautasen todellisuudessa elettäessä poliitikkojen kannattaisi huomata, ettei Nato-kakkua voi sekä säästää että syödä, ja senhän Stubb jo ymmärtääkin. Muuten voi käydä, kuten niin sanotussa Potomackin polskassa, kun musiikki loppuu.