7. syyskuuta 2013

Myisikö Himanen hallitukselle ydinpommin?


Suomi on maa, jossa kansalaiset tarvitsivat ennen vanhaan huviluvan, jotta heillä olisi ollut hauskaa. Enää huvilupaa ei tarvita, sillä Pekka Himanen ja Jyrki Katainen pitävät huolen siitä, että nauramista riittää.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan eilen antaman ratkaisun mukaan Pekka Himasen saama ”Kestävän kasvun malli” -niminen hanke olisi pitänyt kilpailuttaa. Ilahduttavaa on, että Jonkan perustelut ovat samat, jotka esitin viime keväänä Tiedepolitiikka-lehden 1/2013 artikkelissani ”Sofistien puliveivaus Miten filosofista tuli poliitikkojen pillipiipari?”. (Mainittakoon, että itse en ollut asiasta kirjelmöineiden joukossa.)

Erikoisesti minua miellyttää, ettei virkamiesten sallittu luikerrella tällä kertaa pykäläkoreografian taakse. Hankintalakihan sallii myös suorat tilaukset neuvottelupöydässä, jos hanke ei ole ”vain tilaajaa hyödyttävä”. Sen sijaan oikeuskansleri asetti hyvän hallinnon ja tieteen periaatteet kiemurtelun edelle, kuten kuuluukin. Tämä ikään kuin palauttaa uskoa oikeuskanslerinviraston toimintaan.

Ikävää puolestaan on, ettei oikeuskansleri uskaltanut arvostella erikseen Jyrki Kataisen toimintaa vaan katsoi asian kuitatuksi jo eduskunnan perustuslakivaliokunnan tutkinnassa, joka esipuhdisti likapyykin poliittisessa pesukoneessa. Syyt päälleen saa siis joku virkamies, kuten valtioneuvoston kanslian Timo Lankinen.

Myös pääministeri toimii virkavastuulla, eikä väärinkäytöksestä pitäisi selvitä pelkällä pahoittelulla, että virheistä ”voi ottaa opiksi”. Jos epäiltynä olisi tavallinen kansalainen, viranomainen alkaisi kaivella esiin rangaistuksia ja uhkaisi periä myönnetyt tuet takaisin.

Tieteen ja politiikan vispilänkaupasta

Mikäli Pekka Himasella olisi kyky rakentaa ydinpommi ja Jyrki Kataisella halua ostaa sellainen, Himanen varmaankin myisi asiantuntemuksensa muitta mutkitta hallituksen käyttöön. Himanen on siis yhtä viisas kuin fyysikot Oppenheimer & Teller, jotka rakensivat hallituksen pyynnöstä ydinaseen USA:lle.

Vertaus ei ole kaukaa haettu, sillä kyseinen tapahtuma muutti tieteen ja politiikan suhdetta. Tieteen ja politiikan yhteen kytkemistä on arvosteltu voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeen, eikä kyse ole ollut vain tapauksista, joissa tieteenharjoittajat ovat myyneet poliitikoille jotakin kyseenalaista tai pahaa, vaan myös niistä (tosin harvinaisemmista) tilanteista, jolloin poliitikoille on onnistuttu myymään jotain hyvää.

Hyvän ja pahan välinen ero on tosin politiikassa hiuksen hieno. Vai eivätkö ydinaseen suunnittelijat toimineet ”hyvässä tarkoituksessa” ja kotimaansa etu mielessään?

Aivan riippumatta siitä, minkä puolueen jäsenkirja Pekka Himasen takataskussa on, hän on kokoomuslainen ainakin sikäli, että hänenkin mielestään kaikki on kaupan, myös filosofia ja tiede. Niinpä hän myy sitä parhaiten tarjoavalle. Ja Jyrki Katainen ostaa parhaiten pyytävältä, koska arvelee sen olevan arvokkainta. Tässä näkyy rahan puhdistava voima.

Katainen todennäköisesti ajatteli saavansa filosofista prestiisiä, kun päätyi ostamaan viisautta median valtakunnanfilosofiksi kohottamalta suosikilta. Ja Himanen puolestaan katsoi tekevänsä hyviä kauppoja, levensi lompakkoaan ja lavensi muutoin kovin arkiseksi käyvää filosofinelämää.

Molemmat tavallaan pettivät toisiaan. Kataiselle Himanen on pelkkä retorinen warrantti, maskotti, jonka tehtävä oli parantaa Kataisen kovin ohutta poliittisen linjanvetäjän imagoa. Kataisellahan ei ole juuri akateemisia ansioita tai kirjallista tuotantoa, eikä poliittisena ideologina toimimisestakaan ole näyttöä. Hän on poliittinen touhottaja tuhansien muiden tavoin.

Pekka Himanen puolestaan on jymäyttänyt Kataista myymällä hänelle paketillisen tavanomaisimpia kliseitä, jotka liittyvät tulevaisuudentutkimiseen ja yhteiskuntatieteisiin. Voi olla, että myös Katainen arvasi tämän, mutta hän osti silti, koska kuvitteli, että sama hallintoretoriikka, joka vakuuttaa byrokraatit, vakuuttaisi myös toimittajat, tieteenharjoittajat ja kansalaiset.

Populistit antavat tieteestä ja filosofiasta väärän kuvan

Filosofian painokkuutta tunnutaan mitattavan nykyisin sen suosiolla. Jokainen oikea filosofi kuitenkin ymmärtää, ettei filosofia voi olla koskaan kovin suosittua. Filosofin kuuluu sanoa myös asioita, jotka ovat epämiellyttäviä. Niinpä tieteellisellä pohjalla oleva filosofia herättääkin poikkeuksetta pahennusta, vastalauseita ja kiistoja.

Filosofia ja tiede eivät voi olla myöskään ”hallitusta tukevia”. Sellainen toiminta ei ansaitsisi tieteen, tutkimuksen eikä filosofian nimeä lainkaan. Hallinnossa on kuitenkin syntynyt päätös, jonka mukaan valtioneuvosto alkaa varata peräti 30 miljoonaa euroa vuodessa ”hallitusta tukevaan tutkimukseen”! Alkua on tässä, ja rahat se rohmuaa perustutkimukselta. Hallitus siis vastaa arvosteluun kiristämällä ”poliittista ohjausta”, vaikka poliittista liekanarua pitäisi pidentää eikä lyhentää.

En vastusta tutkimuksen rahoittamista, mutta resurssien jakamisesta pitäisi tiedeyhteisön itse päättää vapaissa ja avoimissa prosesseissa. Sen sijaan poliittisesti motivoitu yhteiskuntatutkimus on nollan arvoista. Se on puolueideologiaa ja tarkoitusperien läpäisemää. Kyse on lähinnä ideologioiden pönkittämisestä.

Samanlaisia ovat myös tilaustutkimukset, joita hallinto ostaa oman lainvalmistelunsa tueksi. Esimerkiksi sopii vaikkapa oikeusministeriön hiljattain tilaama tutkimus seksin oston täyskriminalisoinnista.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tilasi tutkimuksen Helsingin yliopiston oikeuden ja sukupuolen tutkimuksen professorilta, Johanna Niemeltä, joka tiedetään feministiksi ja täyskriminalisaation kannattajaksi. Itse en sanoisi tendenssimäisistä lähtökohdista tehtyä tutkimusta tutkimukseksi ollenkaan, eikä sillä ole käsittääkseni mitään tieteellistä arvoa.

Samanlaista tilaustutkimusta ovat kaikenlaiset päivitillikat ja teijatiilikaiset tehneet pilvin pimein, ja aina tulokset ovat olleet rahoittajan ja tilaajan käsityksiä myötäileviä. Kriittisyyttä on esiintynyt vain sikäli, kuin sitä on tarvittu ripposellinen uskottavuuden tueksi.

Monille yliopistotutkijoille tuntuu olevan nykyisin yhdentekevää, kenen lauluja he laulavat, kunhan siitä tulee rahaa. Taloudellisesti vaikeana aikana tieteestä on tulossa poliitikkojen ja yritysjohtajien, erilaisten ”hallitusammattilaisten” ja tiedevelhojen salaseura, joka muistuttaa elävästi Bilderberg-kokousta. Niissä piireissä myös Käteinen viihtyy ja vaihtuu hyvin.

Myös media on menossa mukana. Median tehtävä olisi kertoa erilaisten salaseurojen työskentelystä kriittisesti, mutta tätä nykyä toimittajat syövät poliittisen vallan kädestä saapumalla paikalle Himasen kutsuvierastilaisuuksiin, joissa tuloksia vihdoin esitellään ”sopiviksi katsotuille” henkilöille (suunnitelman sivu 15/26).

Ei tarvitse ihmetellä, miksi kokoomuksen kannatus tämän kataistrofin vuoksi laskee. Älkääkä toki erehtykö ajattelemaan, että olen kateillinen tai kärsin ulkopuolisuudesta! Olen mieluummin köyhä ja kunniallinen kuin rikas ja rosvo. Myös vaihtoehto on olemassa.