28. marraskuuta 2015

Feministit hiljentyneet kunnioittamaan raiskauksia


Nyt kun maahan saapuneet turvapaikanhakijat ovat saattaneet suomalaiset ihmiset selvän turvattomuuden valtaan muun muassa nuorten henkilöiden raiskaustapauksilla (joista ei tietenkään saisi puhua eikä kantaa huolta, koska se kuulemma loukkaa tiedostavien suvakki-feministien itsetuntoa), on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, etteivät feministinen liike ja lastensuojelujärjestöt ole olleet lainkaan huolissaan näistä ulkomaalaisten Suomessa ensi töikseen tekemistä rikoksista.

Miten tämä voi olla mahdollista? Näyttää siltä, että jälleen kerran näistäkin vakavista rikoksista arvostellaan suomalaista miestä, joka kuulemma tarjoaa apuaan naisille nyt, vaikka oli piilossa silloin kun suvaitsevaiset nenärengasfeministit itse potivat identiteettikriisejään. – Onko asioiden vääristelyllä mitään rajaa? Myös Naisasialiitto Unioni toistaa uskonkappalettaan, jonka mukaan vakavin uhka suomalaiselle naiselle on suomalainen mies. Minusta kyseinen argumentaatio antaa lohduttoman kuvan siitä, miten noilla feministeillä menee.

Jokin aika sitten tuli julki Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilasto, jossa osoitetaan, että raiskausrikokset ovat Lähi-idästä ja Afrikasta tulleiden siirtolaisten keskuudessa väestöön suhteutettuna 8 kertaa yleisempiä kuin kantaväestön omassa keskuudessa (linkki tutkimukseen löytyy tästä, viittaus sivulle 31).

Kyseisestä tendenssistä huolestuneena Poliisihallitus on tämän kuun alussa muuttanut järjestelmiään niin, että jatkossa tieto epäillyn taustasta turvapaikan hakijana liitetään rikosilmoitukseen. – Niinpä niin, mitäpä sitä todellisuutta salaamaan.

Huomiota herättää myös se, että Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset ry ovat sulkeneet ongelmista suunsa kuin sammakon pimppi, vaikka yleensä niissä toimivat feministit kiljuvat ankarampia rangaistuksia seksuaalirikoksista silloinkin, kun kyseessä on aivan tavanomainen seksuaalinen käyttäytyminen, josta ei ole mitään vahinkoa kenellekään. Sen sijaan, että nämä järjestöt aktivoituisivat juuri nyt, kun valokeilassa ovat olleet vierasperäisten tekemiset (jotka ovat olleet selvästi tahdon vastaisia), ne suhtautuvat rikoksiin ymmärtäväisesti ja esiintyvät kallishintaisissa television rahankeruumainoksissa yhdessä SPR:n kanssa keräten varoja partalapsille. Minä en ole koskaan antanut kyseisille organisaatiolle mitään, enkä myöskään anna.

Yksittäistapaukset ovat tietysti yksittäistapauksia, eikä niiden perusteella voida tehdä mitään johtopäätöksiä. Sitä paitsi maailmassa ei tarkkaan katsoen muuta olekaan kuin yksittäistapauksia! Myöskään usko ei petä kun uskoo. Ja jos uskonnon sisältö on se, että moraalittomuuden ja paheen pesä on aina vain suomalainen mies, ei tätä totuutta voi järjestöjyrien tajunnassa muuksi muuttaa edes ratakiskosta vääntämällä.

Naisten ja miesten toisinaan hyvinkin kompleksiset suhteet ja kanssakäymisen vaikea koreografia eivät toisaalta minulle kuulu, ainakaan henkilökohtaisesti, koska olen ei-heteroseksuaalinen henkilö. Mutta paheksun syvästi sitä kuhmua, jonka maahanmuuton lentoon lähettämä uusmoralismin esiinnousu on lyönyt vapautumassa olleeseen seksuaalikulttuurimme. Ehkä kaikkein suurin vahinko maahanmuuton aiheuttamassa pelon, ahdistuksen ja epäluuloisuuden lisääntymisessä onkin ollut juuri se, että suomalaiset ihmiset ovat alkaneet vetää omaa tunne-elämäänsä huurteeseen.

Kun maahanmuuton mukana on tullut sitä sisäministerinkin kaipaamaa värinää kylille ja kaupunkeihin, tämä väristysten lisääntyminen on samalla luonut ahdistusta, joka puolestaan on sulattamassa pois jo parin vuosikymmenen ajan kehittymässä olleen vapaamielisen oman seksuaalikulttuurimme. Se puolestaan perustuu toisen ihmisen kunnioittamiseen.

Myös seksuaalivähemmistöliikkeellä ja sen pääjärjestö Setalla olisi nähdäkseni suuri intressi vastustaa islamin leviämistä, sillä islamin nimissä sorretaan homojen ja lesbojen asemaa ja ihmisoikeuksia. Feministien hallussa oleva Seta hoilaa kuitenkin maahanmuuton, muslimien ja islamin puolesta, koska solidaarisuus ja koska tasa-arvo. Sen asemasta, että Seta ajaisi suomalaisten seksuaalivähemmistöjen asiaa, siitä on tehty maahanmuuttoa lietsova ämmävirasto.

On absurdia vedota siihen, että islamin nimissä harjoitetusta mielivallasta ei voitaisi syyttää kyseistä uskontoa siksi, että muslimit ovat itse uhreja. Jos on uhri, niin silloinhan sellaisen ihmisen olisi parasta sanoutua irti itseään sortavasta uskonnosta. Myös Setan tulisi tähän ohjata eikä antautua puolustelemaan islamin leviämistä. Tällaista logiikkaa on näköjään turhaa opettaa Setassa valtaa pitäville aktivisteille, sillä heidän poliittinen ideologiansa estää heitä ottamasta vastaan mitään muuta kuin vihervasemmistolaista informaatiota, ja sanat kaikuvat kuuroille korville.

Toivon, että maahanmuuton mukana tuleva konservatiivinen ja väkivaltainenkin toimintakulttuuri ja etenkin naisten alistaminen eivät johtaisi siihen, että me suomalaiset menetämme liberaalin seksuaalikulttuurimme tulokset islamin tuottamien ongelmien vuoksi.

Tässä valossa ”ankarampien rangaistusten” perääminen seksuaalirikoksista on sangen tyhmää politiikkaa. Intohimorikoksissa rangaistusten ankaruudella ei ole juuri mitään vaikutusta niiden yleisyyteen. Entistä ankarammat rangaistukset eivät myöskään sovita tekoja jälkikäteen restitutiivisen oikeuskäsityksen mukaisesti vaan johtavat kivikautiseen kosto-oikeuteen (jota muuten sharia-lakikin edustaa). Ankarampien rangaistusten haittana on, että seksuaalisuus sinänsä arvotetaan suurten uhkien, ahdistusten ja normatiivisuuden kohteeksi. Tällöin unohdetaan seksuaalisuuden olemus, johon liittyy se, että seksuaalisuus yleensäkin pyrkii ylittämään sovinnaisuuden normit.

Parasta on pitää päättäväisesti kiinni yksilön vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen perustuvasta arvoperustuksestamme ja vastustaa takapajuiseen uskonnolliseen fundamentalismiin perustuvaa sortoa. Tehokkain ei-toivotun ja haitallisen käyttäytymisen vastustamismuoto on siis pyrkiä estämään seksuaalisesti ahdasmielisen kulttuurin, kuten islamin, leviämistä poliittisella tasolla. Sama pätee tietysti myös vanhoilliseen kristillisyyteen.