Valtioita ei voida johtaa samalla tavalla kuin liikeyrityksiä. Liikeyritysten pääasiallinen tehtävä on leipoa omistajilleen rahaa. Sen sijaan valtioilla on sosiaalipoliittinen intressi, johon sisältyvät muun muassa kansalaisten hyvinvointi ja turvallisuus. Niinpä Suomen valtiota ei pitäisi johtaa kuten Vallila Interioria.
Anne Berner kuuluu pääministerin ohella hallituskabinetin liikkeenjohdolliseen lahkoon. Sveitsiläis-suomalainen omistaja-johtaja tuli politiikkaan kepulaisista vallan katakombeista. Hän sai ministerinviran palkkioksi siitä, että hän Perheyritysten liiton puheenjohtajana pelasti pääministerin pallilta ja eduskunnasta pudonneen Matti Vanhasen yhdistyksen toimitusjohtajaksi. Berner on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja poliittisesti kokematon, aivan kuten nykyinen pääministerikin. Suomen kansalaisuuden Berner sai vasta tammikuussa 2015.
Kansanedustajaksi pyrkiessään Bernerillä oli hihassaan imagonkohotuskortti, eli lastensairaalan tukiyhdistyksen puheenjohtajuus, jota kukkahattutätien oli mahdotonta vastustaa. Varainkeruuprosessin käänteissä paljastui, että Berner valehteli kansalaisille väitteessään, jonka mukaan säätiö ei saa kiinteistöstä minkäänlaista tuottoa. Tosiasiassa säätiö oli sopinut 3,5 miljoonan vuosikustannuksista 30 vuoden ajaksi. 160 miljoonan kokonaiskuluista valtio antoi 40 miljoonaa ja HUS 40 miljoonaa yksityisten lahjoitusten ollessa 36 miljoonaa. Loppu 105 miljoonaa (3,5 x 30) tulee kiinteistön käyttäjältä HUS:ilta, joka puolestaan vuokraa lastensairaalan tarvitseman määräalan Kiinteistö Oy Uusi Lasten sairaala -nimiselle osakeyhtiölle. Osakeyhtiön osoitteeksi on puolestaan merkitty kaupparekisterissä Oy Vallila Interior Ab, Nilsiänkatu 15, 00510 Helsinki.
En puutu lastensairaalan syheröihin ja perheideologialla hehkuttamiseen tässä yhteydessä enempää. Huomautan vain, että minun laskujeni mukaan 40 + 40 + 36 + 105 miljoonaa = 221 miljoonaa, joten jonnekin katoaa 221 miljoonan tuloista rakentamiskulujen (160 miljoonaa) jälkeen 61 miljoonaa. – Ettei vain Bernerin firman kassakoneeseen tai hänen omiin taskuihinsa? Tarkempia lukuja voitte onkia esimerkiksi tässä paljastuskirjoituksessa viitatuista lehtiartikkeleista.
Anne Berner näyttää saavan oman bisneksensä kukoistamaan, paitsi että vuoden 2014 tilinpäätöstietojen mukaan myös Vallila Interorin liikevaihdosta katosi 91,5 prosenttia, vaikka liikevoitto kasvoi 5,1 prosenttia ja tulos nousi pakkaselta 696 tuhanteen. On kysyttävä, minne vaihto hävisi? – Ettei vain veroparatiiseihin?
Tiet ja taksit lihoiksi
Näillä jo kohtuullisesti julkisuutta saaneilla kysymyksillä ei olisi juuri tähän ajankohtaan sidottua merkitystä, elleivät ne liittyisi saumattomasti Bernerin tämänviikkoisiin poliittisiin aloitteisiin ja paljastaisi varainkähminnän olevan estotonta.
Anne Berner ei pidä normeista, sillä jo hallitustyöskentelynsä alkajaisiksi hän julisti normienpurkutalkoot, joiden tuloksena kauppojen aukioloajat vapautettiin kauppiaiden tappioksi. Kilpailullisista syistä puodit joutuvat pitämään uksensa avoinna yötä päivää ja päivät pääksytysten, vaikka kaupankäynnin tuottavuus on öisin ja pyhisin heikkoa korkeiden kustannusten takia.
Bernerin viimeisimpiä avauksia on taksitoiminnan sääntelyn poistaminen. Mikäli esitys menee läpi, taksilupien määrää ei rajoitettaisi, kuljettaja voisi päättää hinnoista itse, alle 10 000 euron vuosiansioilla pyörivään liikennöintitoimintaan ei tarvittaisi lupia lainkaan, ja asemapaikkavelvoite poistuisi. Taksifirman voisi myös rekisteröidä mihin tahansa EU-maahan, mikä selvästikin lisäisi verosuunnittelun mahdollisuuksia. Kuitenkin esityksen perusteluksi mainitaan, että näin vähennettäisiin veronkiertoa!
Todennäköisesti taksitoiminta siirtyisi veroparatiiseihin rekisteröityjen firmojen haltuun, taksitolppavelvoitteen poistuminen veisi pirssit maaseudulta, ja hintakilpailu johtaisi Mersu-taksien korvaamiseen vuosimallin 1979 Fiat Mirafioreilla (se Ladan näköinen mutta hieman parempi). Taksiautoilijoiden veroetu pitäisi ilmeisesti poistaa, sillä muutoin kuka tahansa voisi ryhtyä nimellisesti taksikuskiksi saadakseen valtiolta ammattiautoilijoille myönnetyn veronpalautuksen. On myös kysyttävä, kenen käsi taksien ohjauspyörää lopulta vääntäisi, kun pimeän taksin käsite poistuisi markkinoilta ja taksialasta tehtäisiin ulkomaisten firmojen kullanhuuhdontaa.
Bernerin esitystä vastustaa hallituksen sisäinen oppositio Perussuomalaiset, joka voisi muodostaa hallituksen myös varsinaisen opposition kanssa. Ainoa keino pysäyttää uudistus on kertoa kansanedustajille, että eduskuntatalon nurkilla heidän taksilitteroitaan ei jatkossa odottaisi enää perinteinen Mersu-taksi vaan kanakoppia muistuttava pjongjangilainen koppimopo.
Berner aikoo tehdä Thatcherit myös myymällä valtion tieverkon ja laittamalla valtion infrastruktuurin omistusjärjestelyt uusiksi. Hanke kaupattaisiin kansalaisille poistamalla ajoneuvovero, mutta lunastettaisiin korkoineen takaisin keräämällä tienkäyttömaksuja GPS-pohjaisella järjestelmällä. Iltalehden Olli Ainolan mukaan aloitetta valmistelee kansliapäällikkö Harri Pursiaisen ideoima virkamiesnyrkki, jonka tuloksena tie-, rata- ja meriväyliä ”yksityistetään laajojen omaisuus- ja palvelukokonaisuuksien osalta”.
Valtion nykyisen tieomaisuuden arvo kirjanpidossa on noin 15 miljardia euroa,
rautatieomaisuuden arvo 4,4 miljardia euroa ja meriväyläomaisuuden
arvo 300 miljoonaa euroa. Koska omaisuus on kirjanpidossa arvostettu
hankintahintaan, josta on tehty tavanomaiset vuotuista kulumista
vastaavat poistot, omaisuuden laskennallinen arvo voi yhtiöitettäessä jopa
kolminkertaistua, sillä arvostus pitää tehdä tuottoperustein käypään
hintaan.
Jo Ylen entinen toimittaja Seppo Konttinen osoitti kirjassaan Kansallisomaisuuden ryöstö (WSOY 2009), miten erinomaisia sijoituskohteita valtion yritykset ovat olleet niiden kaappaajille, sillä valtion firmat on laitettu lihoiksi alihintaan. Jos siis raha polttelee taskunpohjalla, siitä vain investoimaan, kuten Björn Wahlroos entisen Postipankin rippeisiin tai Venäjän oligarkit Gazpromiin. Näin pääsee kultapossukerhoon.
Valtiolle omaisuuden myyminen on ollut erittäin tappiollista ja johtanut köyhtymiskierteeseen pääomatulojen loputtua. Esimerkiksi Jaakko Kiander laski taannoin, että Suomen valtiolla ei olisi ollut 2000-luvun ensimmäisen kymmenyksen lopussa lainkaan velkaa, mikäli valtio olisi pitänyt yritysvarallisuutensa hallussaan (op. cit.).
Bernerin kaavaileman uusjaon tuloksena kansallisvarallisuutemme hupenee, valtion toimintakyky heikkenee ja ylikansalliset yritykset rikastuvat.
Malli on kotoisin Britanniasta. Laskeutuessasi Heathrown lentokentälle Lontooseen et oikeastaan laskeudu Britanniaan vaan Espanjaan, sillä yksityistämisen tuloksena tuokin infrastruktuuri on toisessa valtiossa toimivan yrityksen omaisuutta. Samanlaista alkaa olla Suomessa, josta ei enää tarvitse matkustaa ulkomaille ollakseen ulkomailla, sillä lähes kaikkien rakennusten katoilla loistavat ulkomaisesta omistajuudesta kertovat valokyltit.
Valuvika on systeemissä
Entä mihin viittaan kirjoitukseni otsikolla ”Ongelmia ei voida ratkaista ajattelemalla samalla tavoin kuin niitä luotaessa”? Hallituksen olisi pitänyt purkaa normeja poistamalla turhia ja pikkumaisia toiminnan esteenä olevia sääntöjä, jotka esimerkiksi rakennusteollisuudessa ovat usein järjenvastaisia ja estävät produktiivisen tuotannon. Kannattaisi purkaa EU:n kurkku- ja traktorinpenkkidirektiivejä. Koska Anne Berner on kapitalisti, hän on sen sijaan iskenyt silmänsä valtion omaisuuteen ja haluaa purkaa omistajuutta koskevia normeja.
Hänen ajattelutapansa on sama kuin ennenkin. Hän kiskoo samasta köydestä kuin sosialistit, mutta eri suuntaan. Suomen julkistalouden ongelmia ei voida kuitenkaan ratkaista tuomatta yhtälöihin mitään uutta. Lainmuutoksilla on jo pyritty myymään Suomen kaivosomaisuus ja pohjavedet, ja Metsähallituksen yhtiöittämisen kautta myyntiin ovat menossa myös valtion metsät, mistä Esko Seppänen esitti kitkerän kantansa Facebook-päivityksessään.
Tavallaan on ymmärrettävää, että myytävää etsitään kissojen ja koirien kanssa, sillä velkaantumispuskuri on käytetty ja verotus on niin tapissaan, että veroasteen korottaminen vähentäisi verokertymää. Valtion omaisuuden myyminen on kuitenkin huono metodi, sillä tilapäisillä myyntituloilla ei voida rahoittaa pysyviä menoja.
Koska menot kuitenkin pysyvät, eikä niitä voida myöskään leikata syventämättä taloustaantumaa, on valuvikaa nähtävä itse systeemissä, ja pitäisi keksiä jotain uutta.
Elämme parhaillaan neljättä teollista vallankumousta, jonka tuloksena nanoteknologia on mullistamassa materiaalitekniikan ja 3D-tulostus tuotantotekniikan. Esimerkiksi juuri niihin liittyvällä länsimaisella osaamisella voitaisiin laittaa kampoihin nationalismissaan pöyhisteleville Aasian suurvalloille, kuten Kiinalle ja Intialle, jotka ovat laatineet pitkäjänteiset kansalliset suunnitelmat Euroopan, Yhdysvaltain ja Japanin lyömiseksi.
Suomen valtiontalouden ongelma on enemmän talousjärjestelmässä kuin tuotannon rakenteissa, jotka ovat toimintakykyisiä ja ehjiä. Myös innovaatioita riittää, mutta ongelmana on, kuinka saada ne tuotantoon ja markkinoille. Tähän hallituksen kannattaisi panostaa eikä vanhaan kiistelyyn omistajuudesta. Sillä tämä tie vie eteenpäin, kun taas Bernerin tie vie taaksepäin.
Tarkemmin sanoen se vie suoraan kadotukseen, sillä Suomen valtion finanssikriisi johtuu jäsenyydestämme Euroopan unionissa ja rahaunionissa. Rahaunioni on vienyt suhdanteiden säätelymahdollisuuden, ja globalisaatioon liittyvän verokilpailun tuloksena valtion finanssihaavin ohi virtaa rahaa vieraiden kansantalouksien rikastuttamiseen.
Ongelmana eivät ole piensijoittajat eivätkä virkkuumummut, joita Finanssivalvonta ahdistelee tiedusteluilla sukanvarsisäästöjensä alkuperästä. Ongelmana ovat ne tietyn suuruusluokan ylittäneet yritykset, jotka pystyvät keinottelemaan verotuksensa, kuten esimerkiksi Sinebrychoff, joka on muuntanut tulonsa rojaltituloiksi ja maksaa veronsa 1,7 prosentin mukaan Hollantiin.
Tällaisella yhteisvastuun välttelyllä näyttää olevan vankka edustuksensa myös hallituksessa ja kansanedustuslaitoksessa. Se on ikävää, sillä sellaista toimintaa leimaavat kansallisen edun ylenkatsominen, mädätys, ankeutus, kurjistaminen ja isänmaanpetturuus.
