Joulun vietto nojaa roomalaisajan pakanalliseen Saturnalia-juhlaan, josta kristillinen kirkko teki pyhäpäivän yhdistämällä juhlintaan oman traditionsa sekä päästäkseen osalliseksi karnevaalin nauttimasta suosiosta. Joulun vietolla on merkitystä myös kansallisena tapahtumana.
Pyhäpäiviä voidaan pitää sosiaalisina häiriötiloina, jolloin ihmiset teeskentelevät olevansa jotakin muuta kuin ovat. Minulle joulu toi mieleen sen, miten keskeisessä roolissa kansalliset traditiot ovat kulttuurissamme. Enkä tarkoita nyt ensisijaisesti juutalais-kristillistä joulua vaan pyrkimystä jäsentää todellisuutta omaleimaisten aikamerkkien, perinteiden ja tapahtumien kautta.
Mitäpä kesän viettokaan olisi ilman meille kansallisesti tärkeää juhannusta? Olen puhunut paljon omakulttuurisuuden puolesta, sillä omalla kulttuurilla on kansakunnalle itseisarvoista merkitystä. Sen sijaan monikulttuurisuus ei ole itseisarvo, sillä siltä puuttuu subjekti, joka on oma kansakunta.
Monikulttuurisuutta pitääkin arvioida vain siltä pohjalta, mitä haittoja tai hyötyjä siitä voi olla. Mutta se ei ole itseisarvo, jota pitäisi edistää kirjastoissa, kouluissa, mediassa ja yliopistoissa. Monikulttuurisuus koostuu monesta kulttuurista, joten voidaan kysyä, miksi jokaisesta maasta pitäisi tehdä erikseen monikulttuurinen, kun maailma sinänsä on monikulttuurinen muodostuessaan useasta erilaisesta kulttuurista.
Pahimmillaan monikulttuuri-ideologia johtaa vain sopeuttamisen pyrkimyksiin ja yrityksiin sotkea kulttuurit toisiinsa, jolloin seuraa yhdenmukaistamista, ja erilaisuudesta joudutaan sahaamaan särmät pois. Tuloksena on monokulttuuri.
Oman kulttuurin arvo on sen omaleimaisuudessa ja merkityksessä omalle kansakunnalle. Itse nautin esimerkiksi siitä, kun voin lukea kotimaisista romaaneista tai runokirjoista ajatuksia, jotka eivät avaudu ulkomaisille lukijoille ja jotka ovat vain kansallista omaisuuttamme. Silloin tiedän liikkuvani omalla maaperällämme.
Myös niin sanotussa kansainvälisessä yhteisössä tällaista omaleimaisuutta ja alkuperäisyyttä pidetään suurena arvona. Hieman huvittavasti ulkomaalaiset silloin tällöin hienostelevatkin sillä, kun esimerkiksi jotakin ranskalaisen filosofian sisäpiirijuttua joudutaan selittämään suomalaisille, joita puolestaan yritetään nolata sillä, jos he eivät tunne valkosipulietanoita napostelevien kahvilafilosofien tai pariisilaisten puistotätien kaikkia ajatussolmuja.
Miksi sama ei kävisi myös toisin päin, ja tuntisimme ylpeyttä siitä, mitä meillä on? Oma oloni muuttuu vaivautuneeksi, jos en voi sanoa jossakin kansainvälisessä tiedeseminaarissa ajatuksiani niin kuin ne suomen kielellä muodostan. Esimerkiksi: ”Tämän feministisen tapahtuman anti oli kuin Hietasen saama kala-ateria Tuntemattomassa sotilaassa.”
Ulkomaalainen kysyisi silloin hätääntyneenä, mitä kala-ateria feminismiin liittyy ja kuka oli Hietanen, entä tuntematon sotilas? Missä hän piileskelee, jos häntä ei tunneta? Onko hän turvapaikanhakija tai maahanmuuttaja?
Tappajakielten rynnäkkö yliopistomaailmaan on nykyajan kieli-imperialismia, joka mädättää suomalaista kulttuuriamme ja pyrkii vetämään maton kotimaisen yhteiskuntakritiikin alta, kun mitään ei voi enää sanoa suomeksi: niin kuin asia on. Se saa maamme näyttämään kehitysmaalta, jota tämä ei tietenkään ole. Kansainvälisyys ja monikulttuuri-ideologia vain tyhmistävät.
Puolustan kotimaista filosofiaa tekemällä sitä sekä kieltäytymällä julkaisemasta kilpailijoiden tai vastustajien kielellä.
Eräiksi esimerkeiksi kansalaisten tavoista äänestää kotimaisen kulttuurin puolesta sopivat myös monet elämäntapa- ja kulutusvalinnat. Omakulttuurisuus kasvaa ja säilyy omien valintojemme tuloksena: pulahtamalla järveen ja saunomalla sekä syömällä suomalaista ruokaa ja jättämällä pizzat ja kebabit kauppoihin.
Ja tietysti pitämällä yllä kansallisia perinteitä, joista yksi on joulun ajan Tiernapojat-näytelmä. Kun Stockmannin tavaratalo päätti viime vuonna lopettaa joulukuvaelman esittämisen, tavaratalon johto alistui globaalin kulttuuri-imperialismin edessä ja poisti esityksen erään nilkkimäisen ja katalan valituksen vuoksi (aiheesta aiemmin täällä).
Näin tapahtui kaikista vastalauseista huolimatta, sillä sama internationalistinen porukka hallitsee banaaleilla ”yhteisönormeillaan” sekä kauppaliikkeitä että sosiaalisen median laareja. Toiset voi tunnistaa kauppaopiston kravatista – toiset kiilusilmäisestä katseesta.
Olisi kiintoisaa tietää, miten paljon vierasperäisten ostovoimaa on nyt virrannut vararikon partaalla olevaan tavarataloon kyseisen puhdistuksen ja sensuroinnin vuoksi. Mukavaa sen sijaan oli havaita, että eräät koululaiset olivat tuoneet tiernapoikaesityksen Stockmannin edustalle Kolmen sepän aukiolle.
Ei kattoa suomalaisille, mutta kuvaelma kukoistaa. Aivan loistava oli myös tapa, jolla Perussuomalaiset toivat joulunäytelmän kaiken kansan nähtäville kotimaisena kuplettina. Sen voi katsella tästä. – Peace.
