8. joulukuuta 2018

Avoin kirje Uuden Suomen Markku Huuskolle ja Alma Medialle


Päätoimittaja Markku Huusko,

Uuden Suomen puheenvuoropalvelu poisti 7.12.2018 kirjoitukseni ”Analyysia seksuaalirikollisuudesta” (6.12.2018) lähettäen minulle ”varoituksen asiattomasta sisällöstä”.

Anonyymisti esitetyssä viestissä viitattiin sensuroinnin perusteena kirjoitukseni kohtaan:

1) ”Muslimitaustaisten turvapaikanhakijoiden todennäköisyys syyllistyä raiskaukseen oli Keskusrikospoliisin vuodelta 2016 olevan tilaston mukaan paikkakunnasta riippuen 10–30-kertainen verrattuna suomalaistaustaisiin.”

Tämä asiakohta perustuu kirjoituksessani lähteistettyyn tutkimustulokseen, josta sitä paitsi uutisoi oman konserninne Iltalehti.

Toisena poistamisen perusteena viestissänne viitattiin kohtaan, jossa olin arvostellut ministeri Mykkäsen vetoamista pelkkään rangaistusasteikkojen kiristämiseen seksuaalirikosten hillitsemiseksi:

2) ”Näin hän peittää ongelmien todellisen juurisyyn, joka on muslimikulttuurin leviäminen Eurooppaan ja Suomeen. Ilman sitä pedofilian esiintyminen olisi todennäköisesti edelleen melko harvinaista.”

Molemmat toteamukseni perustuvat asiantuntijatietoon ja asiantuntija-arvioon asioiden tilasta, eikä niissä ole mitään sellaista, mitä ei saisi, voisi ja pitäisi lausua. Myöskään muslimikulttuurin ei pidä olla arvostelun ulkopuolella, kuten vaikutatte ajattelevan.

Totesin jälkimmäisen asiakohdan jatkoksi selvästi myös, että ”[k]ulttuuriristiriitojen toteaminen ei ole kansanryhmien leimaamista, niin kuin ei epä- ja sosiaalietuusperäisen haittamaahanmuuton valikoitu vastustaminenkaan.”

Niinpä pidän poistoa ja siihen liitettyä kirjoituskieltoa perusteettomana.

Uusi Suomi poisti myös kirjoitusoikeuteni kahden aiemman poiston perusteella, jotka oli niin ikään tehty perusteettomasti ja mielipiteidenvaraisesti.

Valikoimalla tai sensuroimalla asiantuntijoiden mielipiteitä tulette luoneeksi valheellisen ja vääristyneen kuvan maassamme vallitsevasta mielipideympäristöstä.

Poistelemalla akateemisesti etabloituneiden ja kvalifioituneiden henkilöiden tai poliittisten ehdokkaiden (kuten viime viikolla dosentti Arto Luukkasen) tekstejä, pyritte määrittelemään yhteiskunnallisen totuuden omalla tuomaripelillänne, mikä luo huonon kuvan harjoittamastanne journalismista.

Totesin poistetun kirjoitukseni lopulla expressis verbis, että ”[k]ehotan myös valtamediaa uutisoimaan tapauksista avoimesti ja olemaan sensuroimatta aihetta koskevaa poliittista, juridista, filosofista, sosiaalitieteellistä, psykologista ja muuta asiantuntija-argumentaatiota.”

Niinpä esitän, että palauttaisitte sekä kirjoitukseni että kirjoitusoikeuteni Puheenvuoroon.

Minulla on parhaillaan tekeillä median totuuskriisiä koskeva laaja tutkimus, ja toimintanne otetaan siinä joka tapauksessa huomioon.

Olen huolestuneena pannut merkille, että Uuden Suomen puheenvuoropalstalta poistetaan perusteettomasti kirjoituksia ja että kirjoittajia asetetaan julkaisukieltoon heidän esittäessään varsinkin poliittiseen vihervasemmistoon, liberaaliin porvaristoon, EU-eliittiin, islamiin tai maahanmuuttoon liittyvää arvostelua.

Sananvapaus ei ole oikeutta valikoivaan journalismiin, vaan sananvapaus on myös lukijoiden oikeutta tietää näkemyksistämme. Se on yksilöiden vapausoikeus, ei valtiovallan rajoitusoikeus, jota median pitää suojella.

Uusi Suomi kysyi ehdotuksia puheenvuoropalstan uudistamiseksi tänä syksynä. Ehdotan, että lehti lopettaisi aiheettoman sensuroinnin, jonka vuoksi palstan käyttö on pitkälti kuivunut.

Mitään ”keskusteluohjeita” tai ”yhteisönormeja” ei pidä asettaa eikä tulkita siten, että ne palvelevat vain niitä poliittisen vihervasemmiston edustajia, jotka ovat jääneet palstoillenne rähinöimään, reuhaamaan ja kavaltelemaan ilmiannoillaan toisia ihmisiä asiallisten kirjoittajien joutuessa väistymään.


Jukka Hankamäki

FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

Kirjoituksesta on lähetetty kopio myös uutispäällikkö Teppo Ovaskaiselle ja konserninne toimitusjohtajalle Juha-Petri Loimovuorelle.