Analyysia seksuaalirikollisuudesta

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö oli vielä kymmenisen vuotta sitten verraten harvinainen rikos. Tämä selviää Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2009 julkaisemasta tutkimuksesta (s. 88).

Asiat muuttuivat, kun afrikkalaiset ja lähi-itäläiset muslimimaahanmuuttajat tulivat. Heistä valta-osa on ollut seksuaalisesti aktiivisia miehiä.

Uutena piirteenä lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja seksuaalirikoksiin yleensä ovat ilmaantuneet joukkoraiskaukset sekä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden miesjoukolla tekemät seksuaaliset ahdistelut, joista on saatu näyttöä erilaisina karnevaaliaikoina.

Joukkoraiskaukset eivät ole tyypillinen länsimainen piirre, mutta Gatestone-instituutin asiantuntijan Raymond Ibrahimin Middle East Forumilla julkaistun tulkinnan mukaan ne ovat valitettavan tuttuja muhamettilaisesta perinteestä, jossa myös raiskausten rangaistuskäytännöt ovat täysin erilaisia sharia-laista johtuen.

Yleinen seksuaalirikollisuus on ollut jatkuvassa kasvussa muslimimaista virtaavan maahanmuuton ja islamilaisen perinteen vaikutusvallan leviämisen myötä. Tämä voidaan lukea empiirisen näytön tuottamista korrelaatioista, mutta se voidaan päätellä myös raiskauksia koskevista moraalisista asennoitumiseroista, jotka vallitsevat muslimikulttuurien ja länsimaisten oikeudenmukaisuuskäsitysten välillä.

Poliisiammattikorkeakoulussa 2015 valmistuneen tilastotutkimuksen mukaan irakilaisten todennäköisyys syyllistyä väkivaltarikokseen nimeltä raiskaus oli vuonna 2013 suomalaistaustaisiin verrattuna 19,4-kertainen. Muslimitaustaisten turvapaikanhakijoiden todennäköisyys syyllistyä raiskaukseen oli Keskusrikospoliisin vuodelta 2016 olevan tilaston mukaan paikkakunnasta riippuen 10–30-kertainen verrattuna suomalaistaustaisiin. Tämä puolestaan on nostanut ulkomaalaisten tekemien raiskausten määrän 13-kertaiseksi kantaväestöön verrattuna.

Tilanne on samanlainen myös muissa oloihimme verrattuna samanlaisissa maissa. Ruotsin yleisradio selvitti raiskausten tekijöiden alkuperää ja päätyi tulokseen, jonka mukaan raiskaustuomioista 58 % langetettiin ulkomailla syntyneille. Kun luku suhteutetaan väestösektioihin, selviää, että seksuaalirikollisuus on ulkomaalaistaustaisten uusruotsalaisten keskuudessa huomattavasti yleisempää kuin kantaväestön keskuudessa.

Tämän havaitakseen ei tosin tarvitse olla arkistotutkija eikä tilastotieteellinen mittarimato. Seksuaalisten väkivaltarikosten nousu ja maahanmuuttajien suuri suhteellinen osuus eivät selity millään ”ilmoituskynnyksen alhaisuudella” eivätkä myöskään sattumalla, yksittäistapauksilla tai oman maamme muka-väkivaltaisella mieskulttuurilla. Erilaisten asenteiden merkitystä ei voida kiistää väittämällä, ettei seksuaalikulttuureilla ole eroa tai vetoamalla muihin tekosyihin, joita eräs kirjoittajakouluttaja toi ansiokkaasti esille blogikirjoituksessaan ”Miten argumentoidaan seksuaalirikoksista oikeaoppisesti”.

Olisi myös täysin väärin syytellä suomalaisia ongelmien osoittajia vastakkainasettelujen luomisesta, sillä eivät nuo kahtiajaot synny mistään kansankiihottajien taikasanoista, vaan kyllä ne ovat niiden aiheuttamia, jotka ovat kyseiset ongelmat tänne tuoneet.


Mitä pitäisi tehdä?

Pari päivää sitten maatamme kuohutti hirveä raiskausvyyhti, jonka uhrit olivat suomalaisia lapsia ja tekijät Iltalehden mukaan pakolaistaustaisia miehiä. Sellaiset teot ovat, paitsi tuskallisia uhreille, myös haistauksia koko meidän arvomaailmallemme, kulttuurillemme ja elämäntavallemme. Niitä voidaan pitää yrityksinä osoittaa, että suomalaismiehet eivät pysty suojelemaan edes naisia tai lapsia vaan että seksuaalista hallintaa tässä maassa harjoittavat jotkut muut.

Julkisuudessa on esitetty vaatimuksia tekijöiden heittämisestä mahdollisimman pian maasta ulos. Omasta mielestäni kyseisenlaisen häikäilemättömän ja pöyristyttävän rikollisuuden leviäminen Suomeen olisi pitänyt estää torppaamalla tekijöiden maahanpääsy alkuunsa.

On täysin harhaanjohtavaa moittia Suomen viranomaisia tai syyttää ”hallituksen hitautta”, kuten kokoomuslainen Muhiz Azizi Uuden Suomen toimituksen esille poimimassa blogikirjoituksessa ”Hallituksen hitaus tuo liikaa uhreja”. Syyllisyys rikoksesta kuuluu aiheuttamisperiaatteen mukaan tekijöille itselleen eikä viranomaisvallalle, joka ei ehdi tai pysty rikollisia pidättelemään.

Hallitus olisi voinut tietenkin estää tämänkaltaisen rikollisuuden leviämistä Suomeen ottamalla käyttöön sisärajavalvonnan, jolloin pakolaisia ei olisi päässyt Tornion rajan yli myöskään Ouluun. Koska hallitus kuitenkin kaipasi (kokoomuslaisen sisäministeri Petteri Orpon sanoin) ”värinää” kaduille ja kujille, osasyyllisyys kuuluu hallitukselle.

Nykyisen sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) tapa reagoida on jälleen väärä. Kokoomuksen puoluemediassa Verkkouutisissa hän vaatii ankarampia rangaistuksia lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista. Niin hän peittää ongelmien todellisen juurisyyn, joka on muslimikulttuurin leviäminen Eurooppaan ja Suomeen. Ilman sitä pedofilian esiintyminen olisi todennäköisesti edelleen melko harvinaista. Muhamettilainen kulttuuri ei ole kehittynyt juuri lainkaan uskonnon perustajan päivistä, vaan 9-vuotiaan lapsivaimon pitäminen näyttää edelleenkin antavan mallin seksuaalikäyttäytymiselle muslimiperinteen sisällä.

Tutkimuksissa on todettu, että intohimorikoksissa ei rangaistusasteikon kiristämisellä ole juuri mitään vaikutusta rikollisuuden yleisyyteen, sillä seksuaalirikoksia tehdään intohimosta eikä harkinnan perusteella, kuten esimerkiksi omaisuusrikoksia. Ihmiset tekevät seksuaalirikoksia muun kuin rationaalisen päättelyn perusteella, joten rangaistusten pelotepreventio ei toimi. Muutenhan rikoksia ei myöskään uusittaisi.

Rangaistusten kiristämisen tehottomuutta indikoi myös se, että niissä kehitysmaissa, joissa käytetään kovia rangaistuksia, rikollisuusaste ei ole alhainen vaan korkea. Rankaiseminen ei myöskään tuo uhreille hyvitysvaikutusta, vaikka oikeus usein kostoa onkin.

Tässä mielessä Mykkäsen resepti rangaistusten kiristämisestä on taaskin täysin väärä ja perustuu joko täydelliseen tietämättömyyteen, silmien sulkemiseen tai välinpitämättömyyteen. Paremman esityksen teki Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio, joka jätti jo 10.11.2015 lakialoitteen ulkomaalaisten rikollisten karkottamiseksi. Kannatan myös itse tätä aloitetta, sillä oikeusseuraamuksen pitää olla sellainen, joka estää tekemistä rikoksia jatkossa. Pelkkä inkapasitaatio, eli rikollisen sulkeminen hetkeksi pois kansalaisyhteiskunnasta, ei tuo toivottua vaikutusta.

Niinpä pelkkä rangaistusten kiristäminen ei poista pääongelmaa, joka on rikollispotentiaalin virtaaminen maahamme. Sitä pitäisi estää torjumalla täysin erilaisista seksuaalikulttuureista tulevien, taustaltaan epäperäisten ja aikeiltaan tuntemattomien sekä vailla henkilötodistuksia olevien ihmisten maahantulo.

Myös kielteisen päätöksen saaneet pitäisi ottaa säilöön heidän pikaiseen palauttamiseensa asti, jotta voitaisiin estää katoaminen teille tietymättömille. Laittomien maassaolijoiden suojelua koskevaa kriminalisointia pitäisi alkaa soveltaa.

Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tekemät seksuaalirikokset kertovat, että he eivät ole vain paenneet vainoa tai väkivaltaa vaan tuoneet ne tänne. Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaana vaadin tehokkaiden keinojen käyttöönottoa maahamme tulevien pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden pysäyttämiseksi rajoille, heidän käännyttämisekseen, palauttamisekseen ja karkottamisekseen.


On puututtava juurisyyhyn

Pelkkä seksuaalirikoksia koskevien rangaistusten kiristäminen on vaarassa vetää yleisen ja sinänsä terveellä tavalla vapaamielisen oman seksuaalikulttuurimme huurteeseen viestittämällä, että seksissä itsessään on muka jotakin pahaa. Kaikkea normaalia, ei-kriminaalia ja epäpatologista seksuaalisuutta koskevan ahdasmielisyyden leviämisestä on jo saatu kielteistä näyttöä esimerkiksi ”#metoo”- ja ”#suostumus2018”-hankkeiden yhteydessä.

Suomi ei tarvitse lisää kieltoja eikä seksuaalielämän jäädyttämistä vaan tehokkaita keinoja sellaisten kulttuurien ja väestöryhmien leviämisen estämiseksi, jotka muodostavat väkivaltaisen uhan jopa 10-vuotiaille koululaisille. Myös vihervasemmistolaiset, liberaalit ja feministit voisivat viimenkin kohdistaa kritiikkinsä adekvaatisti ja oikein sekä ohjata poliittisen kannatuksensa vaikutusvaltaisia kanavia myöten. Kyttäilymielialan ja ahdasmielisyyden lietsominen ei kannata, sillä silloin ajadutaan siihen ansaan, että aletaan kiristää köyttä suomalaisten ihmisten oman kaulan ympärillä.

Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan kriminalisoinnin pitää kohdistua torjumaan pedofiliaa – ei keskittyä valvomaan esimerkiksi nuorten omia seksuaalisten rajojen ylityksiä tai kokeiluja. Sellaisina ne vain traumatisoisivat tarpeettomasti nuoria itseään. Seksin yleinen rikollistaminen, vaarallistaminen ja rangaistusten kiristäminen osuvat vain suomalaisten ihmisten omaan nilkkaan tehden aikuisten ihmisten kanssakäymisestä entistä vaikeampaa.

Kehotan myös valtamediaa uutisoimaan tapauksista avoimesti ja olemaan sensuroimatta aihetta koskevaa poliittista, juridista, filosofista, sosiaalitieteellistä, psykologista ja muuta asiantuntija-argumentaatiota.

Median ei pitäisi rajoittua vain siihen yleisesti suosimaansa muotoiluun, ”mitä asiasta tiedetään nyt”, jota valtamedia käyttää terrori-iskujen, raiskausten ja muiden vakavien rikosten yhteydessä keskittääkseen huomiota positivismin mukaiseen yksityiskohdilla näpertelyyn sekä hillitäkseen kansalaisten tekemiä johtopäätöksiä tai merkitysten analyysia.

Politiikassa on kyse tiedon lisäksi aina myös tahdosta, siitä, millaisen yhteiskunnan me haluamme tai emme halua – aivan niin kuin filosofiassa on kyse siitä, mikä on oikeudenmukaista tai hyväksi elämällemme ja mikä ei.

Isänmaan puolustaminen näin itsenäisyyspäivänä ei ole taakse päin katselemista vaan konkreettista elämäntapamme ja kulttuurimme puolustamista.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki