Taas uusi sananvapauden teloituskone

Kirjoitin puolisen vuotta sitten tavasta, jolla yhdenvertaisuusvaltuutettu ja Aalto-yliopiston tutkijat kehittelivät Internetiin algoritmia (eli automaattista ratkaisumenetelmää), joka voisi tunnistaa ”vihapuheen” ja jota voitaisiin käyttää sensuroimiseen ja syytteiden nostamiseen.

Hanke sai rahoitusta muun muassa Suomen Akatemialta ja Koneen Säätiöltä. Kirjoitukseni ”Monikulttuuristi-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun”, voi lukea esimerkiksi täältä ja täältä.

Op-konserni puolestaan mainostaa nyt ”Someturvaksi” nimeämäänsä palvelua, jonka tarkoitus on pitkälti samanlainen: auttaa tunnistamaan ”vihapuheeksi” väitettyä argumentaatiota, ”kiusaamista” ja ”loukkaantumisia” sekä opettaa sosiaalisen median käyttäjille, milloin heidän sananvaihtonsa täyttää rikoksen tunnusmerkit.

Op.media-sivusto iloitsee, että someturvan perustajat, sosiaalipsykologit Suvi Uski, Minttu Salminen ja Jenny Rontu, saivat palkinnon ”Vuosisadan rakentajat” -haastekilpailussa ja että heille myönnettiin myös puolen miljoonan euron rahoitus!

Sivusto kirjoittaa lisäksi: ”Someturvan kehitystyöhön on tämän vuoden alusta liittynyt mukaan useita asiantuntijoita, kuten presidentti Tarja Halonen, Helsingin yliopiston Legal Tech Lab, Aalto-yliopiston Tekoälyn tutkimuskeskus (FCAI), oikeusministeriö, sisäministeriö, Pelastaa Lapset ry sekä yritykset Wunderdog ja Futurice.”

Tarja Halonen ei taida kuitenkaan olla tämän alan asiantuntija. Ongelmallista ylipäänsä on, että vastauksia sosiaalisessa mediassa koettuhin ongelmiin etsitään teknokraattisesta tai normatiivisen rangaistuksen uhan sisältävästä viitekehyksestä: tekoälylaboratorioista tai viranomaisvallan interventioista.


Hanke vailla perusteita ja pohjaa

Hanketta kuvaamaan sopii sama kritiikki, jonka esitin jo yllä mainitussa kirjoituksessani. Sellaisia asioita ei ylipäätään pitäisi pyrkiä ”tunnistamaan” eikä jynssäämään pois verkosta saati mistään muualtakaan, joiden perusta on käsitteellisesti määrittelemättä.

Juuri sellaista on ”vihapuhe”, jonka käsite on peräisin vasemmiston ajatuspajoista ja jonka tehtävänä on lavastaa vihervasemmistolaisesta monikulttuurisuusnormatiivista poikkeava argumentaatio paheksuttavaksi tai juridisesti tuomittavaksi. ”Vihapuhe” on kulttuurinen meemi, joka livahtaa helposti kuulijoiden korvista sisään luoden propagandistisen mielikuvan siitä, mitä ei saa sanoa. Ensin he varastivat sanat ja sitten merkityksen.

Subjektiivisia loukkaantumisia tai kiusaantumisia ei pitäisi tunnustaa sensuurin perusteiksi lainkaan, sillä yhteiskunnallista totuutta ei voida tavoitella tilanteissa, joita varjostaa rangaistusten uhka.

Someturvan kehittäjät Uski, Salminen ja Rontu näyttävät hakevan ”Someturva”-hankkeelleen oikeutusta väittämällä sen tuottavan ”turvaa” ja viittaamalla erityisesti nuorison kokemuksiin, sillä  ”[a]rvioiden mukaan jopa noin puoli miljoonaa suomalaista nuorta on kokenut tulleensa loukatuksi sosiaalisessa mediassa”.

Tämä saattaa auttaa rahoitustarpeen teeskentelemisessä, sillä nuorethan ovat yleensä aikuisia arvostelukyvyttömämpiä ja sen vuoksi loukkaantuvat mitättömistäkin asioista. Lapsikorttia käytetään siis maahanmuuttokriittisten mielipiteiden sensuroimiseen ”sopimattomina”, kuten monta kertaa aiemminkin.

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että mikään tekninen automaatti voisi osoittaa verkon vuorovaikutussuhteissa ilmenevät erimielisyydet tai näkemyserot rangaistaviksi tai helpottaa niiden ”tunnistamista”.

Salminen myöntääkin, että ”lainsäädäntöä tulkitsevan tekoälyn algoritmin kehittäminen on melkoista pioneerityötä, sillä tekoälyteknologiaa, joka soveltaisi algoritmia lakikirjan ja oikeuskäytännön luomiin sääntöpohjiin, ei juurikaan ole.” Ja: ”Tekoälyn on vaikea tunnistaa, missä kontekstissa lakiasioita tulkitaan.”

Silti ”pioneerityössä” tähdätään ”palvelun” julkaisemiseen vielä tänä vuonna. Op.media-sivusto valistaa kansalaisia seuraavasti: ”Tavoitteena on [...] tarjota kansalaisten käyttöön tasavertainen ja reaaliaikainen juridinen palvelu, joka auttaa ratkomaan tehokkaasti ja maksuttomasti someloukkauksen kohteeksi joutuneiden henkilöiden tapauksia.”

Hanke siis uskottelee olevansa maksuton sovitteluelin tai toimivansa kuin vakuutusyhtiö, joka nyt hyvää hyvyyttään ratkoo ongelmallisia tilanteita, ja kehittäjät sanovat ryhtyneensä toimeen vain, koska ”jotakin oli tehtävä”. Intressi on olemassa, ja motiivit ovat poliittisia ja kaupallisia.

Tulos on, että tendenssitutkimuksen kautta luodaan sensuuriautomaattia, jolla annetaan aseet käteen ”vihapuheesta” haukuttujen maahanmuuttokriitikoiden, monikulttuurisuuden arvostelijoiden ja poliittisesta korrektiudesta eri mieltä olevien ihmisten vaientamiseksi.


Jotta naiset saisivat rahaa

”Someturvan” kehittäjiin sopii tuttu sanonta: ne jotka väittävät takaavansa turvallisuutemme, vaativat maksuksi vapautemme.

Heidän peruslähtökohtansa on kuitenkin täysin oikeuttamatta. Suuri osa ”vihapuheeksi” väitetystä argumentaatiosta ei ensinnäkään artikuloi vihaa, vaan viha on vastaanottajien omaa vihaa, jonka he projisoivat itseään miellyttämättömien näkemysten esittäjiin. Tätä hankkeessa ei ole kuitenkaan pohdittu lainkaan, joten sen lähtökohdat ovat oikeuttamatta.

Puolen miljoonan lahjuksilla rahoitetut sosiaalipsykologit eivät näytä ymmärtävän, ettei ole heidän itsensä eikä myöskään minkään puolueellisen tai poliittisen organisaation asia määritellä ilmaisujen tunnestatusta eikä arvottaa argumentteja moraalisesti tai juridisesti oikeutetuiksi tai tuomittaviksi omien käsitystensä tai viranomaismääritelmien perusteella.

Tätä käsityskantaa puolestaan sanotaan sananvapaudeksi. Sosiaalipsykologeina esiintyvien pitäisi myös ymmärtää, että vapaat assosiaatiot ovat tärkeitä yhteiskunnallisen totuuden kannalta, eikä kiirehtiä avustamaan niiden tuomitsemisessa.

Jos sallitun ja kielletyn argumentaation määritelmät ja rajat pidätetään jonkun tietyn kuppikunnan valtaan, se avaa tien minkä tahansa sellaisen sanankäytön määrittelemiseksi ”vihapuheeksi”, josta määrittelevä taho on periaatteellisesti eri mieltä. Myös voimakkaita vastalauseita tai voimakasta kannatusta ilmaiseva argumentaatio uhkaa joutua tuomituksi jo pelkästään ilmaisujen asteen tai vahvuuden vuoksi.

Yhteiskunta-, maahanmuutto- ja EU-kritiikin lavastaminen ”vihapuheeksi”, jonka määrittelee monikulttuurisuuden ja maahanmuuton poliittinen kannattaja tai niitä koskevan arvostelun vastustaja, tarkoittaa avointa valtakirjaa mielivallalle. Samaan tapaan myös sanankäyttöä koskevan tarkkailun automatisoiminen ja mekanisoiminen merkitsee hullujen karnevaalin jatkamista robottiparaatina, jota johtavat demaripresidentti Tarja Halosen ja Pelastakaa Lapset -yhdistyksen militantit tädit.

Lapsikortin käyttäminen sensuurin välineenä on sikäli hullunkurista, että tuskin edes lapset itse haluavat kasvaa sellaisessa yhteiskunnassa, josta sananvapaus on syöty pois. Lapset ovat myös aitoja sananvapauden kannattajia, sillä lapsethan sanovat kaiken pidäkkeettömästi ja suoraan.

Miten ihmiset ja etenkään lapset pystyisivät jatkossa seuraamaan omaa järkeään tai kokemustaan, kun niillä on pyyhitty lattiaa sosiaalipsykologien ja juristien hankkeessa? Lapsiarvoja argumenttina käyttävä sananvapauden sensuurihanke on lasten käyttämistä hyväksi ihmisten vapauksien ja järjen kuohimisessa sekä yksilöiden rationaliteetin luovuttamisessa kasvottoman järjestelmän valtaan. Vaikuttaa, kuin sosialismi päättäisi jälleen, mikä on yksilöille hyväksi.

Huomiota herättää, että lahjuksilla ostetut tutkijat ovat kaikki naisia. Voisi helposti ajatella, että hanke on perustettu vain, jotta tutkijoiksi aikovat tytöt saisivat rahaa, heidän akateeminen uransa etenisi ja jotta totuus yhteiskunnallisesta todellisuudesta voitaisiin sensuroida. Tendenssitutkimuksen poliittinen korruptoituneisuus on aivan samanlaista kuin se on valtavirtamedian piirissä, Googlen lahjoitettua 490 000 euroa Helsingin Sanomille, jotta lehti saisi rakennettua valikoivaa journalismia toteuttavan ”sisällönsuositusjärjestelmän”.

Haluaisin nähdä päivän, jona Suomen Akatemia, yliopisto tai jokin muu porkkanapankki myöntäisi puoli miljoonaa euroa minulle sananvapauden puolustamiseen, vapaan argumentaation oikeuttamiseen ja filosofisen järjen palauttamiseen yhteiskuntatieteiden metodologiaan.


Vastoin filosofista järkeä

Kun (jo sinänsä) suureksi ongelmaksi koettavaa tarkkailua ja valvontaa mekanisoidaan, tehdään ihmisten ajattelun- ja sananvapauden kahlitsemisesta rutiininomaista. Poliittinen yhteiskuntakritiikki yritetään tällöin alistaa valtapoliittiselle kontrollille, josta tulee arkipäiväistä ja oikeutettua toimintaa, ja näin katkotaan älymystön tai eri mieltä olevien tahojen päitä.

Kirjoituksessani ”Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen” totesin, että vihapuheen torjuntayritysten sijasta pitäisi keskittyä kitkemään pois sellaista politiikkaa, joka tuota vihaa tuottaa. Tällöin puututtaisiin aggressioiden todellisiin syihin, eli massamaahanmuuttoon ja kehitysmaiden väestöjensiirtoihin, joita Euroopan kantaväestö ei hyväksy.

”Someturva”-hanke voisi toimia oikeudenmukaisesti, jos se tukkisi suut uhriutujilta ja niiltä ammatikseen loukkaantujilta, jotka jakavat ihmiset verkossa narsistisesti ystäviin ja vihollisiin. Hanke voisi olla oikeutettu, mikäli se vetäisi maton alta ”rasismista” kitisijöiltä ja tekisi lopun kunnianloukkausten kansanhuveista, joilla pissikset kiusaavat kunniallisia ihmisiä. Hanke voisi olla oikeutettu myös, jos se korottaisi valittelun ja syyttelyn rimaa.

Koska asialla ovat poliittisen vihervasemmiston edustajat, se ei niin tee, vaan hankkeen kautta sananvapauden kuohintaa koetetaan mekanisoida ja laittaa koneet yleispätevän ratkaisijan rooliin mikrotason ihmissuhdekysymyksissä, jotka ovat aina erilaisia.

Kieliteoriasta ja -filosofiasta tiedän, että mikään ”algoritmi” ei pysty tunnistamaan kielen eikä ihmisen kokonaisilmaisun sävyjä, ei ironiaa, parodiaa, sarkasmia eikä satiiria, esimerkiksi. Koneen tekemät arviot ovat väistämättä yksiulotteisia, sillä kielen merkitysoppi eli semantiikka ei ole loogisesti ottaen lausuttavissa, vaan se on tyhjentymätöntä tavalla, joka tekee merkitysten yksiselitteisen määrittelemisen mahdottomaksi. Näin ollen viestinnän automatisoitu tarkkailu avasi tien despotiaan.

Käsitteen semanttinen merkitys vaihtelee jo sinänsä, mutta erityisesti se muuttuu lauseen syntaksin eli rakenteen mukana. Lopullisten merkitysten muodostumiseen vaikuttavat lisäksi pragmatiikka, eli merkitysyhteys ja kielen käyttötilanne, sekä ne lukuisat ei-kielelliseen vuorovaikutukseen liittyvät tekijät, kuten eleet, kontaktin luominen ja muut sanomisen paralingvistiset ehdot, jotka määräävät suuren osan merkitysten muodostumisesta (aiheesta ks. esim. teostani Dialoginen filosofia). Juuri tässä on kielen käytön rikkaus, jonka vuoksi kone ei voi tavoittaa merkityksiä lainkaan (tutustu esimerkiksi kiinalaisen huoneen argumenttiin ja Turingin testin tuloksiin).

Kun myöskään nyt valmisteilla oleva sananvapauden teloituskone ei tunnista tunteita, kuinka se voisi tunnistaa loukkaavuuden? Merkitykset eivät ole objektiivisia tai universaaleja vaan subjektiivisia, kontekstisidonnaisia ja kontingentteja. Niinpä nämäkin tutkijoina esiintyvät yliopistotoimijat ovat iskeneet kirveensä kiveen niin, että kipinät sinkoilevat ja palohälyttimet soivat.

Kritiikin voi esittää niin, että kyseisen tutkimuksen koko tendenssi on perustelematta. Sosiaalisessa mediassa ei tarvitse eikä pidä ylläpitää sellaista kontrollikoneistoa, jota kyseisen hankkeen kautta yritetään luoda, sillä kyttämielialan levittäminen yhteiskuntaan ei ole kenellekään hyväksi. Siksi kyseisenlaista ”tutkimusta” ei tarvitse eikä pidä rahoittaa.

Sellainen tutkimuksena esiintyvä toiminta, joka menee vallankäyttäjien puolelle ja suostuu poliittisen kontrollin välineeksi, toteuttajaksi tai edistäjäksi, on alkeellista. Se kiertää todelliselle filosofialle kuuluvan tehtävän, eli yhteiskuntakritiikin ja kiistanalaisten väitteiden esittämisen, ja ryhtyy valtionpolitiikan voitelijaksi ja valtaapitävien maskotiksi.

Sellaisia pieniä piipittimiä yhteiskunnan norminvartijat haluaisivat myös kansalaisistamme tehdä. ”Someturva”-hanke on orwellilaisuuden ja tylsämielisyyden huipentuma. Se on myös esimerkki laboratory habit of mind -tutkijoiden pseudotieteestä ja huiputustutkimuksesta, jossa ei ole ymmärretty mitään sen enempää filosofisista merkityksenteorioista kuin yhteiskuntateorioista, oikeudenmukaisuudesta tai ihmisten käyttäytymisen sosiopsykologisista ominaisuuksistakaan.

Kunhan nyt vain soveltavat teknisiä tietojaan punavihreän hallinnon määräämiin ja rahoittamiin sensuurihankkeisiin viipperä kybernautinkypäriensä päällä vinhasti pyörien. Vahingollista on, että tähänkin suomalaisten ihmisten suitsimiseen tähtäävään demarihankkeeseen on myönnetty puoli miljoonaa euroa tunnotonta rahaa.


Kirjoituksiani aiheesta:

Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Kun yliopistolla keksittiin digitaalikello – ”Digitaalisten ihmistieteiden” tarkastelua