Olen kirjoittanut tässä blogissa toistuvasti siitä, miksi Suomeen luotua asumisoikeusjärjestelmää ei pitäisi lopettaa eikä edes ”ajaa alas”, kuten hallitus on kokoomuslaisen ministeri Kai Mykkäsen toimesta tehnyt.
Itse järjestelmä jää voimaan, mutta monetkaan eivät ole ymmärtäneet, että jo ARA-tukien lopettaminen uudisrakentamiselta pilaa talojen omistajayhtiöiden rahoitussuunnitelmat täysin ja vaarantaa sitä kautta myös asukkaiden aseman.
Siksi järjestelmää ei pitäisi horjuttaa millään tavalla.
Ministeriö asetti viime keväänä selvitysryhmän pohtimaan vaihtoehtoa niin sanotulle välimallin asumiselle, joka täyttäisi omistusasumisen ja vuokra-asumisen kuilua.
Mykkänen laittoi pari kaveriaan, ekonomisti Juhana Brotheruksen ja tekniikan tohtori Matti Kurosen, laatimaan selvitystä, ja asiassa kuultiin myös kaupunkien aso-yhtiöitä ja virkahenkilöitä.
Komiteoista tulee yleensä dromedaarin näköisiä tuloksia.
En mene nyt yksityiskohtaisesti siihen, mitä kaikkea asiassa pitäisi tai olisi pitänyt ottaa huomioon, sillä julkaisin ja osoitin asiaa käsittelevät kirjoitukseni sekä ministeriölle että Brotheruksen & Kurosen työryhmälle jo aiemmin.
Näin tein siksi, että työryhmästä puuttui (tai oli jätetty pois) yhteiskuntatieteellinen ja juridinen asiantuntemus kokonaan, ja vain taloudellinen ja tekninen asiantuntemus oli valittu mukaan.
Niinpä 24.9.2024 valmistuneessa selvityksessä on useita virheitä. Esimerkiksi sivulla 15 väitetään, että vuoden 1990 aso-lain aikana
”[...] asumisoikeusasunnot jaettiin järjestysnumeron perusteella, jolloin haluttujen alueiden haluttuihin kohteisiin ei nuorten hakijoiden lähtökohtaisesti ollut mahdollista päästä asumaan.”
Tämä ei pidä paikkaansa, vaan aso-hakemuksen hyväksyminen on aina riippunut siitä, mikä järjestysnumero hakijalla on kädessään. Ikä sinänsä ei ole vaikuttanut. Niin on ollut ennen, ja niin on myös vuoden 2021 lainuudistuksen jälkeen.
Lisäksi selvityksessä otetaan räikeän puolueellisesti kantaa lapsiperheiden puolesta, ikään kuin lapsiperheitä ei palvottaisi yhteiskunnassa jo tarpeeksi tukien ja veronalennuksien muodossa.
Tosiasiassa pulaa kasvukeskuksissa on nimenomaan yhden ihmisen tarpeita ja maksukykyä vastaavista pienasunnoista, eikä ketään voi eikä pidä pariutumaankaan pakottaa.
Johtopäätöksinään Brotherus ja Kuronen esittävät (s. 57) jonkinlaista vuokra-asumiseen perustuvaa välimallia ilman lunastusoikeutta. Tämä poikkeaa olennaisesti esimerkiksi Helsingin kaupungin suunnittelemasta polusta, joka johtaisi vuokra-asumisesta omistusasumiseen. Brotherus ja Kuronen kirjoittavat, että
”Uuden mallin kohderyhmänä ovat lapsiperheet ja nuoret aikuiset, joiden nykyinen tulotaso ei vielä mahdollista omistusasumista. Lapsiperheet ovat keskeisiä myös segregaation torjunnan kannalta, jotta päiväkotien, koulujen ja harrastusten osalta pysyvyys sekä yhteisöllisyys kohenevat. Asukkaan kannalta välimalli on houkutteleva etenkin markkinahintoja matalamman vuokratason, varman asumisturvan ja laadukkaan uudiskohteen asuntopalvelun takia. Kohteeseen olisi saatavissa valtiolta korkotukilainaa ja lainatakausta.”
Selvitysryhmän aso-analyysi puuroutui lapsiperheitä koskevaan retoriikkaan ja kellistyi vuokra-asumisen suosimiseen.
Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen lausui selvityksen perusteella, että
”Asumisoikeusjärjestelmää koskeva uudistuotannon lopettamispäätös on ollut hätiköity, eikä sen vaikutuksia selvitetty lainkaan etukäteen. Kansalaisilta ei myöskään ole kysytty, mitä asumismuotoja he itse kaipaavat.”
Yksityisten aso-talojen omistajayhtiöt (KOVA ry) päättelivät selvityksestä, ”ettei vuokra- ja omistusasumisen väliin sijoittuvalle uudelle hallintamuodolle ole varsinaisia perusteita.”
Kerrankin omistajayhtiöt ja asukkaat ovat asiasta samaa mieltä. Tämä ei ole ihme, sillä asukkailla ja taloja omistavilla aso-yhtiöillä on yhteinen intressi hallituksen kaavailuja vastaan.
Kohtuuhintaisten vuokra- ja omistusasuntojen omistajat KOVA ry:n toimitusjohtaja Jouni Parkkonen on todennut, että
”Suomessa on kokeiltu erilaisia vuokra- ja omistusasumisen välisiä malleja useiden vuosikymmenien aikana, mutta vain asumisoikeusjärjestelmä on osoittautunut toimivaksi ja turvalliseksi sekä asukkaita kiinnostavaksi.”
Aso-rakentaminen onkin tullut valtiolle halvemmaksi kuin vuokra-asuntojen lainoittaminen, sillä asukkaat maksavat aso-maksuna 15 prosenttia kustannuksista. Parkkonen jatkaa, että
”[n]yt maan hallituksen olisikin viipymättä syytä todeta, että asumisoikeusasumisella on paikkansa asumisen kentällä. Samalla hallituksen tulisi päättää, että asumisoikeusasuntojen uudisrakentaminen mahdollistetaan myös jatkossa.”
Joten eiköhän pidetä kiinni tästä nykyisestä aso-mallista, jolle pieni tauko uudisrakentamisessa tekee hyvää mutta jota kannattaa jatkaa taas, kun aurinko paremmin paistaa.
Pääsee sitten Kai Mykkänenkin vähemmällä tuskailulla, kun ei tarvitse Espoon (todennäköisesti tulevana) kaupunginjohtajana pähkäillä asuntopulan kanssa.
---
Aiheesta aiemmin
Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään
Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä
Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!
Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi
Kirjoitukseni Kaleva-lehdessä (7.11.2023)
Lausuntoni asumistukea koskevan lain huononnusesityksestä sosiaali- ja terveysministeriölle (17.9.2023)
Oikeuskanslerin lausunto (19.9.2023)
Hallitus heittää kotioville hevosenpään
Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”
Kokoomuksen näkemys kannustamisesta
Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa
