Putinin Putki & Puutulli

Ennen: ”Paljon ehtii vettä virrata myllyssä, ennen kuin mitään tapahtuu.” Nykyään: ”Paljon ehtii Pietarin jätevesiä valua Suomenlahteen, ennen kuin asia korjataan.”

Finlandia-talossa äskettäin pidetty Itämeren suojelukokous järjestettiin lähinnä meren pohjaan suunnitellun kaasuputken vahvistusta varten. Hanke vaikuttaa niin suuruudenhullulta, että epäilin sen olevan poliittinen paperitiikeri, vaihtoehto, jonka tehtävänä on pehmittää Baltian maat hyväksymään omien maidensa läpi kulkeva energiansiirtolinja. Nyt putkea pukataan valmiiksi täyttä häkää. Suomen rooliksi jää sama kuin isoäidille, joka sanoi, että ”ota vaan”, kun keksipaketti oli jo puoliksi syöty.

Putki tehdään suomalaisten tahdosta riippumatta, joten ministerit koettavat miettiä, voisiko tilanteesta saada vielä jotakin hyötyä tai hyvitystä. Tämän he oppivat kaiketi niiltä Karjalan palauttamiseen tähtääviltä bisnesmiehiltä, jotka ovat luvanneet luopua putken tielle merenpohjaan tekemästään kaivosvaltauksesta, mikäli Venäjä suostuu palauttamaan Karjalan maa-alueita ja kiinteistöjä suomalaisille.

Hallitus on maltillisempi. Se haluaa vaihtaa putken pelkkään puutullisopimukseen. En tosin ymmärrä, mitä järkeä tässä on keskustan perinteisen kannattajakunnan eli MTK:n ja puuntuottajien kannalta. Jos tullit pysyvät alhaisina myös jatkossa, halpaa puuta riittää Venäjältä kotimaisten metsänomistajien harmiksi. ”Tuppeen sahaamatonta raakapuuta” taidetaankin tuoda lähinnä keskustalle suosiollisen huonekaluteollisuuden voitoksi.

Olen sitä mieltä, että Suomen teollisuuden pitäisi nostaa kotimaisen puun käyttö- ja jalostusastetta. Puutavaraa ei pitäisi päästää omasta maastamme lainkaan ulos korkeasti jalostamattomana. Pelkkä erikoishöyläys ei riitä.

Outoa joka tapauksessa on, miksi elinkeinoelämää virkistävää kaasuputkea niin kamalasti jarrutetaan. Puhuihan sen puolesta Saksan liittokansleri Gerhard Schröderkin jo virassa ollessaan. Tätä nykyä hän propagoi asiaa Nord Streamin hallituksen puheenjohtajana 1,5 miljoonan euron vuosipalkalla. Myös putkea Ruotsissa tukenut entinen pääministeri Carl Bildt sai venäläisen energiayhtiön optioita, mikä mustasi turhaan putken mainetta ja käänsi huomiota väärään suuntaan niin, että rakennustyön merenpohjasta mahdollisesti nostamat myrkyt jäivät lähes kokonaan huomiotta! Ja Paavo Lipponenkin on tarpeettomasti peitellyt rooliaan Nord Streamin palkattuna konsulttina, sillä konsultinhan pitäisi olla esillä! Nyt hän on vain estänyt asiaa ”politisoitumasta”.


Finnairin joutsenlaulu?

Syvällä syvyyksissä on kuitenkin päätetty, että Putki tulee mutkista huolimatta. Sen sanelee Talous. Maakaasuputken ripeä valmistuminen lienee pitkälti kaasun ostajien eli saksalaisten ja hollantilaisten ansiota, sillä venäläinen ei käy tunnetusti edes paskalla ilman asianmukaista viisivuotissuunnitelmaa, prognoosia ja protokollaa. Ja pierua eli metaaniahan putken molemmissa päissä joka tapauksessa poltetaan.

Pikapuoliin tapahtuu myös muita lähiympäristöä koskevia mullistuksia, kun EU-maiden lentoyhtiöt liittyvät päästökauppajärjestelmään vuonna 2012. Se koskee kaikkia Euroopan unionin sisäisiä lentoja sekä kaikkia EU:n alueelta lähteviä ja sinne saapuvia koneita.

Finnairille tämä on katastrofi. Yhtiön pätäkkä tulee tätä nykyä pitkistä Aasian ja Kaukoidän lennoista. Euroopan sisäiset lennot ovat voitollisia lähinnä halpafirmoille, ja huonosti kannattavat kotimaanvuorot on luovutettu FinnCommin sekä kilpailijoiden haltuun.

Päästökauppa ottaa huomioon yhteenlasketut kokonaispäästöt mutta ei päästöjä tuotantoyksikköä (esimerkiksi lennettyä kilometriä) kohti. Pitkillä lennoilla kokonaispäästöt ovat suuria, vaikka kilometriä ja matkustajaa kohti ne ovat pieniä. Niinpä päästökauppa tuottaa kuluja Finskille heikentäen sen kilpailukykyä, vaikka hiili-intensiteetti eli tehokkuus onkin hyvä.

Tulos on, että EU:n päästökauppa avaa markkinat venäläisille toimijoille. Euroopasta Aasiaan suuntautuvat lennot aletaan tehdä Pietarin kautta. Jotta päästökauppajärjestelmässä voisi olla järkeä, se pitäisi panna toimeen maailmanlaajuisena. Muutoin syntyy hiilivuotoa, ja toiminta siirtyy aina sinne, missä ympäristönormit ovat lepsuimmat. Päästökaupasta pitäisikin siirtyä tuotannonalakohtaiseen ominaispäästöjärjestelmään, jollainen on käytössä jo autoilun maailmassa ja jota käsittelin tässä. Päästöjä arvioitaisiin tällöin suhteessa niiden kautta saavutettuihin hyötyihin. Myös kansalaisille jaettavat hiilidioksidipassit, joiden päästöoikeuksia voisi edelleen myydä vaikka naapureilleen, ovat eräs tulevaisuuden vaihtoehto.

Sen sijaan EU:n päästökauppa saattaa tehdä lopun Finnairista. Yhtiö on tilannut yksitoista laajarunkoista A 350 -konetta, ja lisäksi se omistaa enemmistön nykyisistä kaukoliikenteen jumboistaan, A 330 ja A 340 -koneista. Ylimitoitetusta hankinnasta ei pääse eroon yhtä helposti kuin vuokratusta, paitsi alehintaan.

Onneksi apu on lähellä. Veli venäläinen yritti jo kaapata osia Finnairista islantilaisten pankkien kautta noususuhdanteen aikana. Ehkä hanke tulevaisuudessa onnistuu. Ei pidä koskaan aliarvioida kilpailijaa. Aivan niin kuin Putin sanoi: venäläiset eivät halua tuottaa haittaa kenellekään, vain kehittää omaa maataan...


Kansallista etua edistävään politiikkaan

Näin päästäänkin tämänpäiväisen kirjoitukseni yhteenvetoon. Kuten huomaatte, useimmissa vanhoissa Euroopan valtioissa osataan puolustaa kansallista etua. Sen sijaan halkopinon takaa heränneitä suomalaisia vaivaa karitsamainen herkkyys.

Kun taloudella menee huonosti, Ranskan valtio puuttuu itsekkäästi ja ahneesti kaikkien niiden yritysten asioihin, joissa valtiolla on oma rautansa tulessa. Ranskalaiset kokevat kunnia-asiaksi olla isänmaallisia, ja he vaativat, että kansalliset instituutiot pelastetaan. Samoin saksalaiset yritykset lopettavat kaukana (esimerkiksi Suomessa) sijaitsevia yksiköitään ilman valtion vaatimuksiakin, ja tuotanto keskitetään pääkonttorin kotikulmille Saksaan. Venäläinen kansallismielisyys puolestaan näyttää olevan osa Putinin hallintoa. Näissä maissa, joista nationalismin nykyinen pelko on suurimmaksi osaksi lähtöisin, osataan toimia kansallisen edun edistämiseksi.

Sen sijaan Suomessa hallitus ei puutu edes strategisesti tärkeän puunjalostusteollisuuden tilaan vaan säätää valtion omistajuutta koskevat lait itseään rajoittaviksi sekä kieltäytyy puuttumasta sormellaankaan yhtiöiden johtamiseen, vaikka interventioon olisi talous-, työllisyys- ja sosiaalipoliittiset perusteet.

On syytä muistaa, että valtio ei ole omistajana samanlainen kuin kuka tahansa sijoittaja-omistaja, joka kyttää vain kurssi- tai osinkovoittoja. Valtio olemme me kansalaiset. Siksi valtiolla on aina myös sosiaalipoliittinen intressi, ja valtion tulee huolehtia kansantalouden kokonaisedun toteutumisesta. Niinpä Suomen poliitikkojen ei pitäisi pyyhältää ensisijaisesti Euroopan unionin edun, Venäjän edun, Saksan edun tai pelkän teollisuuden edun hyväksi, kuten tapahtuu puutulliasiassa, tapahtui Kemijärven sellutehtaan lopettajaisissa ja käy ehkä myös Nord Streamin ja Finnairin kanssa. Kyllä meidän pitäisi huolehtia myös siitä, että toimitaan suomalaisten ihmisten hyväksi.

Näistä asioista olisi toki paljon kerrottavaa, mutta jälleen tila uhkaa loppua. Sen sijaan jatkakaa te, kun olette minua viisaampia. Kyllä minä kuuntelen.