Filosofisesti korrekteja ajatuksia

On hämmästyttävää, kuinka tärkeäksi teemaksi poliittiset puolueet kohottivat ilmastonmuutoksen torjunnan. Kun EU yrittää vähentää hiilidioksidipäästöjä 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä (verrattuna vuoden 1990 tasoon), kyse on pelkästä kosmetiikasta. Jotta asialla olisi vaikutusta, päästöjä pitäisi alentaa heti 100 prosenttia.

Ongelma ei ole taaskaan ”ilmastonmuutos” eivätkä ”hiilidioksidipäästöt” sinänsä vaan maailman väestönkasvu. Se taas johtuu heteroseksuaalisesta valtakulttuurista: lapsestahan kaikki paha tulee. Maailman noin 6,7-miljardisesta väestöstä pitäisi karsia 95 prosenttia, jotta ekokatastrofilta vältyttäisiin.

Homoseksuaalina minä en tunne syyllisyyttä ilmastonmuutoksesta. Syy on heteroiden, jotka ovat vastuussa väestöräjähdyksestä. Keskeinen syyllinen ilmastonmuutokseen eivät ole myöskään EU tai Yhdysvallat vaan Aasian ja Afrikan maat, joissa väestön paisuminen on hallitsematonta. Esimerkiksi EU tuottaa vain 14 prosenttia koko maailman päästöistä. Niin sanottu länsimainen elämäntapa onkin vastuullisin ja järkiperäisin elämäntavan malli.

Siitä kertoo jo länsimaisten ihmisten oma huoli ekokatastrofista. Sen sijaan väestön kasvaessa Kiinassa ja Afrikassa ei siellä asuvilla ihmisillä ole mitään keinoja eikä myöskään halua rajoittaa kulutustottumuksiaan. Maailman tukehtumiskuolema ja vedenpaisumus ovat varmoja tosiasioita, kun jokaisella kiinalaisella on auto ja intialaisilla jääkaappi. YK:n tarjoaman ikävän ennusteen Eurooppaan purkautuvasta väestöräjähdyksestä voi lukea tästä.


Luonnonsuojelun kaksinaismoralismi

Länsimaisten poliitikkojen käsissä ilmastonmuutoksen torjuminen näyttää vaikuttavalta aseelta, kun kalastellaan kannatusta. Sen kautta luodaan mielikuva, että poliitikot tekevät konkreettiselta uhalta näyttävälle asialle jotain. Ongelmaan puututaan, koska se huolestuttaa kansalaisia, aivan kuten mikä tahansa ulkoinen uhka. Vaikka hiilidioksidipäästöt henkilöä kohti ovat Suomessa maailman kärkeä, jää viisimiljoonaisen kansamme kokonaisvaikutus EU:n ja koko maailman hiilidioksidipäästöihin mitättömäksi.

Sillä, mitä näin pienessä maassa tehdään, ei ole kokonaisuuden kannalta vaikutusta. Sen vuoksi me suomalaiset voimme hyvin omintunnoin käyttää öljyä, turvetta, kivihiiltä, maakaasua ja muita hiilidioksidipäästöjä tuottavia energianlähteitä meidän oloissamme tuiki tarpeelliseen lämmitykseen sekä sähköntuotantoon. Koska itse en tuota myöskään ekokatastrofia vauhdittavia jälkeläisiä, pitäisin eettisenä ajaa autoista ekologisimmalla eli BMW:llä, mikäli minulla olisi siihen varaa.

En tietenkään väitä, ettei länsimaissa asuvien ihmisten teoilla voisi olla esimerkillistä vaikutusta. Mutta todennäköistä on, että ne jäävät pelkäksi kosmetiikaksi. Luontoliike välttelee sanomasta suoraan sitä, että syynä ekokatastrofiin on heteroseksuaalien lisääntyminen. Vihreät eivät kerro totuutta, koska luontoliikkeen oma kannatus perustuu heteroseksuaalisille ja jo sinänsä kaksinaismoralistisille symboliarvoille. Niiden mukaan luonto on ”nainen” ja teollisuus on ”mies”, joiden kompleksiset suhteet saavat ilmaisunsa vihreän liikkeen halussa ”sovittaa yhteen” tekniikkaa ja ekologisia arvoja.

Toisaalta ne näkyvät vihreiden pyrkimyksessä estää teollisuutta ”raiskaamasta luontoa”. Tämä symboliikka heijastuu sitten myös ruohonjuuritason pikkupolitikointiin. Mikäli luontoliike valaisisi heteroiden arvomaailmaa kertomalla, että suurin syypää ekokatastrofiin on heteroiden oma lisääntyminen, se todennäköisesti menettäisi kannatustaan kaikenlaisten viherpeukaloiden herätessä todellisuuteen.


Väestöräjähdyksen torjuminen

Väestöpommin purkaminen on yksi tärkeimmistä heteroterrorin torjuntatavoista. Yksi kaikkein typerimmistä seksuaalivähemmistöliikkeen vaaliteemoista onkin ollut adoptio-oikeuden vaatiminen homo- ja lesbopareille. Kyseessä lienee feministilesbojen hanke, sillä ainakaan minä en tunne yhtään homoa enkä homoparia, joka haluaisi lapsia.

Muutamat heistä saattavat tosin olla poliittisesti (tai omien vanhempiensa toimesta) niin manipuloituja ja henkisesti epävapaita, että he kerjäävät itse tuota heteroseksuaalista elämäntapaa. Ristiriitaista on, että niin sanottu queer-teoria arvostelee ankarasti heteroseksuaalista valtakulttuuria mutta toisesta suupielestään kerjää heteroseksuaalista elämäntapaa. Tulkitsen asiaa niin, että todelliset vaatimisen aiheet ovat näiltä tahoilta päässeet loppumaan.

Ainoa motiivi, miksi poliitikkojen kannattaa myötäillä niin sanotun seksuaalivähemmistöliikkeen julki lausumia pyrkimyksiä, on se, että näin homoista ja lesboistakin saadaan lapsiperheitä ja heidät voidaan lukea lapsiperheitä koskevan poliittisen retoriikan piiriin. Kuten jo edellä totesin, väestönkasvu ei ole toivottava asia vaan ongelma.

Niin sanottu seksuaalivähemmistöliike tekee väärin esiintyessään kaikkien homojen nimissä, vaikka kyseisen pienen (ja lähinnä Setan piirissä toimivan) kuppikunnan pyrkimyksiä eivät kannata sen enempää suoraselkäiset homomiehet kuin -karhutkaan. Ja minä kuulun vahvasti seksuaalivähemmistöön.


Lapsipolitiikka

Mielestäni lapsella on oltava oikeus sekä äitiin että isään. Jätänkin lasten tekemisen mielelläni vain heteroiden huoleksi. Aivan kuten kansanedustaja Esa Lahtela aikoinaan lausahti eduskunnassa: lapsia ei synny ilman molempia sukupuolia, ja siksi homojen ja lesbojen lastentekoon liittyy aina jonkinlaista huoraamista.

Suuri osa nuorten ongelmista johtuu tätä nykyä heidän isättömyydestään. Kun isät karkaavat perheistä, heitä syyttelevät sitten sekä naiset että lapset, vaikka todellinen syy olisi naisten ja feministien omassa toiminnassa. Ongelma ei olekaan se, ettei homoilla ja lesboilla ole lapsia. Ongelma on, etteivät heterot osaa elää lasten kasvattamisen edellyttämällä tavalla.

Se, että naiset rynnäköivät työelämässä ja pyrkivät ahnehtimaan itselleen lisää tehtäviä samalla, kun heidän pitäisi hoitaa lapsia, tuottaa kurjuutta kotioloihin. Tämän vuoksi miehet karkaavat perheistä, ja oikeus tuomitsee lapset heidän äideilleen. Isättömillä lapsilla puolestaan on moninkertainen riski suistua rikolliselle tielle verrattuna ehjien perheiden lapsiin. Syy ei ole kuitenkaan miesten vaan feministisen perhepolitiikan. Sukupuolen merkitys perhekasvatukselle on siis aivan keskeinen.

Asiaan liittyviä ongelmia ei tule lisätä. Jo siinä on liiaksi ongelmia, että heteroiden oma vanhemmuus on hukassa. Jos esimerkiksi lesbojen adoptio-oikeus hyväksyttäisiin, se polkisi miesten kulkusia riistäessään ”biseksuaalina” eläneen naisen synnyttämän lapsen hänen todelliselta isältään vastoin tämän tahtoa. Naiset käyttäisivät miehiä pelkkinä spermakoneina, ja tuloksena olisi pelkkää riitelyä. Sellaiset ovat porton polut, ja myös kaikkein irrationaalisimpien ihmisten kannattaisi ajatella aikanaan, mihin ryhtyvät tai minkälaiseen silmukaan päänsä laittavat.

Ja voi ikävyyksien kurjuus, mitä Helsingin Sanomat ja Yleisradio juuri äsken kertoivatkaan! – Ruotsin kirkko on ”sallimassa” homoille kirkkohäät. Se merkitsee myös meidän homojen alistamista kristilliselle ideologialle ja nöyryytykselle. Kirkko vieläpä väittää ”kehittyvänsä” ja olevansa askeleen edellä muita hyväksyessään homot. Me olemmekin nyt siis se taho, jonka perässä kirkko tunnustaa hiihtävänsä! Omasta mielestäni kirkon kannattaisi tietysti sopeutua meidän elämäntapaamme ja alkaa palvoa jumalanaan vaikkapa kreikkalaista poikarakkauden legitimoivaa Erosta.

Helsingin Sanomat on ottanut tehtäväkseen sen perustelemisen, että lasten kasvattaminen sopii homoille yhtä hyvin kuin heteroillekin. Täysin ideologista tuollaisessa väitteessä on käsitys, että lasten kasvattamisen ylipäänsä pitää olla jonkinlainen yhteiskunnallisen hyväksynnän normi. Jutussaan Helsingin Sanomat ensinnäkin perustelee homoseksuaalisuutta luonnontieteellisesti pitäen sitä biologisena ja geneettisenä ominaisuutena, vaikka asiasta ei ole varmaa näyttöä.

Sukupuolinen käyttäytyminenhän ei ole ensinkään ominaisuus vaan normatiivista toimintaa. Biologistisen ajattelun heikkous on siinä, että sen mukaan ihmisen toimintaa pidetään oikeutettuna vasta, jos se voidaan johdella hänen perimästään. Eikö muka ihmisellä olisi oikeutta toimia homoseksuaalisesti pelkästään nautinnon halunsa vuoksi, riippumatta mistään biologisesta tekijästä?

Eräs Helsingin Sanomien julistaman käsityskannan heikkous sisältyy oletukseen, että homot muka tavoittelevat heteroseksuaalista elämäntapaa ja lastenhankintaa. Aina kun heteromedia tavoittelee ”lapsia homoille”, se tosiasiassa taivuttelee meitä elämään heteroseksuaalisen perhenormatiivin ja lisääntymisen ihanteen mukaisesti. Sitten se arvioi meidän kansalaiskelpoisuuttamme sillä perusteella, miten alistumme tuohon heteronormatiiviseen perheihanteeseen.

Nähdäkseni ihmisten kansalaiskelpoisuutta ei pitäisi ensinkään arvioida sillä kriteerillä, kuinka soveltuvia tai sopimattomia he ovat vanhemmuuteen. Pikemminkin ihmisten kansalaiskelpoisuutta pitäisi arvioida sillä perusteella, miten johdonmukaisesti ajattelemme ja miten filosofisesti elämme.


Vähemmistöpolitiikan hullut päivät

Aina kun sosiaalidemokraattisessa Suomessa mättää jokin asia, maahamme perustetaan asiamiehen virka. Kun tilannetta kontrolloi lapsiasiamies, vähemmistövaltuutettu tai joku muu byrokraatti, ongelmien katsotaan olevan hallinnassa. Lapsiasiamiehen lisäksi myös vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen sekä hänen käsikassaransa, Setan entinen lakimies Rainer Hiltunen, ovat osoittautuneet virkamiehiksi, joilla ei näytä olevan aivoja ollenkaan.

Nyt he paheksuivat ”huippumuusikoiden laulua”, jossa rikottiin poliittista korrektiutta ja syyllistyttiin muka rasismiin. Toinen ylilyönti heidän taholtaan on pyrkimys kieltää Mikko Ellilä -nimisen henkilön blogitekstien julkaiseminen. Tuon tyyppinen sensuuri tuottaa paljon enemmän haittaa kuin se, että asian kuin asian voisi sanoa vapaasti.

Juristien on melkoisen mahdotonta ymmärtää ihmisen psykodynamiikkaa. Ihmiset saavat poliittisen aseen siitä, että heidän toimintansa pyritään estämään. Poliittisen korrektiuden vaaliminen on täysin ajattelematonta viranomaistoimintaa, ja näin asia on, jos sitä vaivaudutaan pohtimaan pragmaattisesti eli sen kannalta, mikä edistää viranomaisen omia päämääriä. Toinen kysymys on sitten se, onko esimerkiksi Ellilän mielipiteillä arvoa.

Minun mielestäni hän on esittänyt tavanomaisia mielipiteitä, ja hänellä on oikeus lausua ne aivan kuten kaikilla muillakin. Sen sijaan Puumalaisen harrastama nettipaimennus on lammasmaista toimintaa, joka perustuu täysin väärään käsitykseen sekä internetin olemuksesta, sananvapaudesta että lainsäädännön tarkoituksista yhteiskunnassa. Yritys kuohia netin käyttäjiä sillä perusteella, ettei ole itse samaa mieltä, todistaa vain kontrollin harjoittajan kyvyttömyydestä ymmärtää, mihin sensuuri lopulta johtaa.

Puumalaisen ja Hiltusenkin kannattaisi edistää homojen ja muiden vähemmistöjen asemaa olemalla pakottamatta meitä muita homoja häpeämään heidän hienohelmaisuuttaan ja luulotautisuuttaan. Niin sanottua monikulttuurisuuden ideologiaa näyttävätkin kannattavan vain ne, joille siitä on taloudellista hyötyä palkkatulojen muodossa, kuten Puumalaiselle ja Hiltuselle. Näin sanoessani en tarkoita sananvapaudella jotain juridisesti määriteltyä vapautta vaan sitä ainoaa oikeaa vapautta eli vapautta käyttää järkeä ja sanoa mitä ajattelee ja haluaa.

Tästä on esimerkkinä filosofia, ja siitä Puumalainen ja Hiltunen eivät näytä ymmärtävän mitään. Kyllä asiat ovat sittenkin niin päin, että ihmisten mielipiteet luovat lakeja, eikä laeilla voida luoda eikä ohjailla ihmisten mielipiteitä. Mutta vihaa ajatusten tukahduttaminen varmasti herättää, ja sitä kautta se lisää myös rasismia.


Hyvä USA!

Yhdysvalloissa osoitettiin viime lauantaina mieltä Irakin sotaa vastaan. Jopa kiinteistömoguli Donald Trump piti sotaa epäoikeutettuna ja George W. Bushia Yhdysvaltojen huonoimpana presidenttinä. Trumpin kanta on ehkä ymmärrettävä, koska hän katselee sodan oikeutusta vain taloudelliselta eikä demokratian edistämisen kannalta ja hänen yhtiönsä tekevät bisnestä bin Ladenien hallitseman rakennusfirman kanssa. Käsittämätön kannanotto oli siksi, että syyskuun yhdennentoista päivän tapahtumien vuoksi myös setä-Donaldin omat kiinteistöt olivat vaarassa, eikä niiden tuhoamisesta voida syyttää ainakaan Bushia.

Hyökkäys sotilasdiktatuurin vallassa olleeseen Irakiin oli ainoa vastuullinen ratkaisu. Irakin kansa otti Yhdysvaltojen joukot vastaan riemumielin. Samanlainen hyökkäys tarvittaisiin nyt myös Iraniin ja Pohjois-Koreaan, Kuubaan ja mahdollisesti Pakistaniin, joka jakelee ydinaseita maailmalle. Samanaikaisesti kehittyneemmät arabimaat, kuten Dubai, jäljittelevät Yhdysvaltoja ja tavoittelevat amerikkalaista elämäntyyliä.

Se osoittaa, että muslimien vihassa USA:ta kohtaan on suureksi osaksi kyse ritualisoituneesta ja kateellisesta raivosta. Voi vain toivoa, etteivät Irakin sodan vastustajat joutuisi koskaan itse asumaan Irakin kaltaisessa sotilasdiktatuurissa, sillä silloin he toivoisivat USA:n väliintuloa. Toivottavasti järki voittaa.