7. maaliskuuta 2007

Itsesensuurista


SAK meni sitten vetämään itse pois kohua herättäneen eduskuntavaalimainoksen, jossa yritysjohtaja esitettiin pöydän ääressä mässäilevänä ja työntekijöitä pilkkaavana patruunana. Maanantaina kolarin ajanut ja nyt rikoksista epäilty Kimmo Sasi oli jo ehtinyt vaatia SAK:lta anteeksipyyntöä kaikkia kunnon porvareita kohtaan. Samalla Sasi esitti kannan, että mainos muka näyttää ”kiihottamiselta kansanryhmää vastaan” ja siten täyttää rikoksen tunnusmerkit!

Lakimiehen koulutuksen saaneena Sasin pitäisi tietää, ettei kyseisiä säädöksiä sovelleta puoluepolitiikassa ja että niin poliitikon kuin viranomaisenkin pitää käyttää ensisijaisesti muita kuin juridisia keinoja arvosteluun vastaamiseen. Nykyään mikä tahansa argumentaatio yritetään lavastaa ”kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi”, sillä kyseinen EU-direktiivin velvoittama uusi laki on tehnyt sananvapauden loukkaamisen ja sensuurin mahdolliseksi alalla kuin alalla. Kuin luonnon kostoa on, että Sasi itse ohjasi sittemmin liikaa vasemmalle ja ajautui autollaan vastaantulijoiden kaistalle. Onneksi tilalle tuli toinen mainos.

Loukkaantumisella politikoiminen

Minua ei huolestuta se, että puolueet ja etujärjestöt syyttelevät ja pilkkaavat toisiaan. On sitä nähty pahempaakin: kuinka esimerkiksi käy niiden ihmisparkojen, jotka yritysten ahneuden ja kansainvälisen kapitalismin vuoksi joutuvat irtisanotuiksi, aivan kuten Perloksen viimeisetkin noin tuhat työntekijää tällä viikolla? Mainoksen viesti oli siis perusteltu.

Mikäli vastalausetta ei saa sanoa, me elämme totalitarismissa. Se, että mainos koetaan loukkaavaksi tai henkilökohtaisuuksiin meneväksi, kertoo syyllisyydentunnosta. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Politiikkahan on hyvin henkilökohtaista, eivätkä politiikassa myöskään päde tavanomaiset kunnianloukkausta koskevat normit. Politiikka on rajattu kyseisen tunnusmerkistön ulkopuolelle, samoin kuin tiedekin. Muutoin ei kummankaan piirissä voitaisi esittää mitään kriittistä, kun kritiikin kohteena olevat tahot pyrkisivät tukahduttamaan kaiken vetoamalla pelkkään ”loukkaantuneisuuteensa”.

Siksi on harmi, että järjestö alistui korvaamaan mainoksensa uudella, vaikka siinä keskitytäänkin ivaamaan sensuuria. Näin se itse asiassa syyllistyi tahattomaan parodiaan. Sensuuria ei näet voisi arvostella mainoksessa, joka itse on sensuurin välikappale ja tarkoitettu korvaamaan pois vedettyä mainosta.

Kyse onkin vain poliittisesta retoriikasta: pyrkimyksestä käyttää poliittista korrektiutta huumoripitoisen ja sinänsä oikeutetun viestin torjumiseen. Mainoksen pois vetäminen ei kerro siitä, ettei asiakysymyksistäkin keskusteltaisi, vaan siitä, että argumentit koetetaan vesittää kieltäytymällä hyväksymästä täysin tavanomaista ironiaa. Osapuolten olisi kannattanut keskustella siitä, onko yhteiskuntamme tulessa, kun alkeellisintakaan piikittelyä ei saa harjoittaa. Niin sanotun ”asiallisen keskustelun” vaatimukset merkitsevät yleensä sananvapauden raiskausta.

Nautinnon kieltäjät

Toisen ajankohtaisen mutta yhtä huonon esimerkin sananvapauden varjelusta antaa SanomaWSOY-konserniin kuuluvan ja nuorille suunnatun V-lehden päätoimittajan hyllyttäminen vain siksi, että hän oli päästänyt lehteen ”huumemyönteisenä” pidetyn jutun. Kielletty kirjoitus oli otsikoitu sanoin ”Se tuntuu niin hyvältä”. Aikana, jolloin lehtien painoksia, mainoksia ja kirjoja vedetään myynnistä pois, todellinen Harmageddon käydään sananvapaudesta, ja kieltämällä viranomainen varmistaa kielletyn hedelmän suosion.

Kolmannen huonon esimerkin silkkipyllymäisestä toiminnasta antaa Viestintäviraston tapa langettaa huomautus MTV3-kanavalle, joka oli vilauttanut seksiä tihkuvia kuvia parhaaseen katseluaikaan Big Brother -ohjelmassa. Mitä pahaa muka on seksissä? Ja millä tavoin seksin näyttäminen televisiossa on haitaksi lapsille, niin kuin Viestintävirasto väittää? Totuus on, että ahdistuneet aikuiset häpeilevät ja peittelevät jälleen omaa seksuaalisuuttaan primitiivisten tabusääntöjensä vallassa. Lapset itse ovat seksin sivutuote. Heteroseksuaalisen valtakulttuurin ahdistuneisuus pakottaa aikuisia verhoamaan avoimen seksuaalisuuden esittämistä typeriin ja kaksinaismoralistisiin ulkokuoriin pelkkien lapsiarvojen ja perhearvojen vuoksi, ja nekin ovat yleensä vain oletuksenvaraisia. Todellisuudessa Viestintäviraston ja muiden poliittisesta korrektiudesta huolestuneiden kannattaisi olla huolissaan väkivaltaelokuvien ja formulahuuman esilläolosta televisiossa. Ne jos jotkin kylvävät väkivaltaa ja kuolonkolareita. Sen sijaan seksuaalisuus on hyvä ja kaunis asia.

Itsesensuuri on sensuurin muodoista pahin. Myynnistä vedettiin pois jopa kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, joka August Ahlqvistin kriittisen arvion vuoksi poistettiin kaupoista ja palautettiin myyntiin vasta kirjailijan kurjan kuoleman jälkeen. Näin suomalainen kirjallisuus siis alkoi: sensuurilla. Meidänkin aikanamme kieltely tekee tuotoksista klassikoita. Suomessa kieltäydyttiin aikoinaan julkaisemasta myös Henry Millerin Kravun kääntöpiiriä, vaikka Pentti Saarikoski oli laatinut sitä varten loistavan käännöksen. Tammi ei julkaissut poliittiseen korrektiuteen liittyen myöskään Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristoa, vaan sekin ilmestyi suomeksi tiskin alta Neuvostoliiton pelon ja pelottelun vuoksi. Tyhmää politiikkaa – ja niin tavattoman pikkusieluista.