Tragedian ”järjettömyys”

Jokelan koulun ampumistapauksesta vielä sen verran, että Ilta-Sanomat otsikoi tänään lööppinsä sanoin ”Järjetön tragedia” pyrkien kai muokkaamaan ihmisten mielipiteitä siihen suuntaan, ettei tapahtuneessa ole sen enempää ihailemista kuin ymmärtämistäkään. Otsikon kirjoittaja ei näytä ymmärtäneen sanan ”tragedia” merkitystä.

Tragedia perustuu kohtalon ja välttämättömyyden olettamiseen. Siksi tragediassa on aina vahva juoni. Ja juoni puolestaan edellyttää, että asioissa on järkeä, toisin sanoen, että tapahtumista löytyy jotakin logiikkaa, olkoon se ulkopuolisille kuinka järjettömältä näyttävää tahansa.

Niinpä uskon, että tämänkin tapauksen henkilökohtaiset motiivit selviävät vielä. Itse en tosin usko takana olleen muuta kuin tavanomaisia nuoruusiän kriisejä. Myöskään ”filosofiaksi” sanotuilla pohdinnoilla ei ole ollut uskoakseni sen kummempaa merkitystä. Asioiden älyllistäminen oli kyseisen nuoren miehen keino reagoida kohtaamiinsa ongelmiin. Ja nuorten ihmisten tajunnassa pienetkin vastoinkäymiset saavat usein suunnattomat mittasuhteet.


Tuonen tuvilla

Entä onko kouluampumisiin joitakin yleisiä syitä? Koska tapaukset toistuvat samanlaisina ympäri maailman, selityksiä ei voida löytää pelkän kulttuuriin piiristä, vaikka uskonkin, että The Timesin arvio Suomessa vallitsevista ankeista ilmasto-oloista ja ihmisten juroudesta pitääkin sinänsä paikkansa. YouTuben, Irc-gallerian ja Suomi24-portaalien tapaiset internetin syöverit ja kontaktipalstat ovat ottaneet Tuonelan tupiin uskoneen kansan tajunnassa saman roolin, mikä erilaisilla loveen lankeamisilla ja haltioihin uskomisilla oli ennen. Myös halu kokea kollektiivista surua on ilmeistä siksi, että se tekee mahdolliseksi ihmisten keskinäisen lähentymisen.

”Turvallisena” pidetty Suomi on tosiasiassa Euroopan vaarallisimpia maita sikäli, että Maailman terveysjärjestön kuolemansyytietojen mukaan henkirikollisuuden
taso on Suomessa Euroopan unionin jäsenmaiden viidenneksi korkein. (Ks. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastoja vuodelta 2006.)

Vaikka koulusurmien motiivit varmasti ajan kanssa paljastuvat, puhe ”ennaltaehkäisystä” ja muusta turvallisuuden varjelusta jää pelkkien parkaisujen tasolle. Olennaistahan on nimenomaan se, että tämäntapaisille asioille ei voida etukäteen juuri mitään. Siksi ne herättävätkin kauhua. Kun nyt kolmen, kohta jo neljänkin ministeriön virkamiehet lyövät päänsä yhteen pohtiakseen tapauksen opetuksia, keskeinen kysymys on, miten ihmisestä tulee ”hyvä” ja miten hänestä tulee ”paha”.

Niin sanotut viisaat valistavat usein omassa utilitarismissaan, että vihaaminen ei kannata. Mutta entäpä, jos ainoa ympäristön herättämä tunne on juuri viha? Vaikka Auvisen projektia ei hyväksyisi, sitä voi mainiosti ymmärtää. Varsinkin monien viranomaisten, kuten Kelan, koulujen sekä työ- ja sosiaaliviranomaisten arroganssi, puolueellisuus ja epäoikeudenmukaisuus herättävät ihmisissä usein puhdasta vihaa. Silloin voi tuntua jopa eettiseltä mennä tappamaan muutama vihollinen, ennen kuin nuo hyvinvointiyhteiskunnan edunsaajat ja viranhaltijat ryöstävät ja tappavat ihmisen itsensä.


Rusikoitu Rusi

Yhä useammin ihmisten arkipäivässä ovat vastakkain yksilöiden ja yhteiskunnan napit. Niinpä tuota edellä mainittua vihaa ja viranomaisten kanssa syntyviä rasittavia prosesseja näyttää riittävän. Niistä esimerkin tarjoaa nyt loppusuoralla oleva Alpo Rusin tapaus.

Suomalaisessa oikeuskäytännössä vahingonkorvaustuomioita ei ole yleensä käytetty rangaistuksena toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa suuret vahingonkorvaukset tehostavat syylliselle langetettavaa rangaistusta. Sanomalehdet pitivät Alpo Rusin saamaa 50 000 euron korvausta suurena, sillä summa ylitti esimerkiksi Nils Gustafssonille tuomitun summan mutta alitti Rusin oman vaatimuksen typistyen kymmenesosaan siitä.

Maksajalla eli Suomen valtiolla olisi ollut varaa myös koko summan pulittamiseen, ja Rusin kärsimyksiin nähden summa on joka tapauksessa pieni. Mutta suurelta se jälleen näyttää, jos sitä verrataan henkirikoksista tuomittuihin korvauksiin. Niiden mukaan ihmisen henki on muutaman tuhannen euron arvoinen. Tuomioistuinten ja oikeusministeriön käytäntöihin pitäisi saada järkeä – myös Suomessa.

Aikojen aamuna kuningas Xerxes määräsi palvelijansa ruoskimaan meren aaltoja rangaistukseksi siitä, että laineiden mylvintä oli rikkonut hänen siltansa. Rusille maksettava isompi vahingonkorvaus olisi tehnyt valtiolle yhtä kipeää kuin tuo aaltojen ruoskiminen, eikä paremmasta hyvityksestä olisi vääntynyt rangaistusluonteista maksua tässäkään tapauksessa. Summan jäätyä kohtalaisen pieneksi Rusi loppujen lopuksi hävisi.