Kust'antaja: kirjailijan perskorkki?

Hesarin demokraattinen kulttuuriraati ruoti äsken tärkeää asiaa: minne katosi yhteiskunnallinen kirjallisuus, vai katosiko se? Siinä onkin jälleen paikka ”itseymmärryksen kehittämiselle” ja oman napanöyhdän kaivamiselle.

En täysin allekirjoittaisi oletusta yhteiskunnallisen kirjallisuuden poissaolosta. Esimerkiksi Markku Pääskysen Vihan päivä (2006) on hyvinkin yhteiskunnallinen, aivan kuten kirjailijan muutkin teokset, joissa on myös jungilaiseen filosofiaan liittyvää seesteistä ymmärrystä. Intellektuaalisesti puhutteleva kirjallisuus ei valitettavasti myy Suomessa kovin hyvin, ja kustannusala on läpikotaisin kaupallistunut.

Suomalaisen ajatteluperinteen realismihakuisuus ei jätä paljon tilaa älylliselle vaihtoehtojen pohdinnalle. Syynä siihen, miksi asioita ei lähestytä todellisuuden ja kuvitteellisen eroa tutkivan tai kyseenalaistavan ajattelun kautta, on siis se realismin ja naturalismin perinne, joka alkaa Aleksis Kivestä ja jatkuu Hannu Salaman kautta Kalle Päätaloon. Sama yksitotisuus ulottuu myös todellisuuden olemusta jäljittävään tietokirjallisuuteen.

Mutta asiaan: selitin poliittisuuden vetäytymistä kirjallisuudesta joskus sillä, että näin haluttiin eroon yltiöyhteiskunnallistumisen pahasta leimasta. 90-luvun yleinen ego-ohjautuvuus vaikutti myös – ehkä yhteiskunnan pirstaloituminen ynnä muu. Väittäisin kuitenkin, että suurin syy on siinä, että jos joku kirjoittaa hyvän yhteiskunnallisen pamfletin, sitä ei julkaise kukaan. – Ei, jos kyseessä on näytelmä tai romaani, ja vielä vähemmän, jos tavara on filosofiaa tai esseekirja. Samat henkilöt, kuten Juha Sihvola, joka vaati nyt ”kriittisen Esa Saarisen” ja Anja Kaurasen palauttamista takaisin, olivat itse kampeamassa kaunokirjallisesti ajattelevia pois yliopistoista.

Nyt kun nämä ”tieteellisinä” itseään pitävät professorit ovat vallan kahvassa, he pyrkivät sulkemaan yliopiston ulkopuolelle kaikki ne, jotka kehtaavat poiketa heidän omasta naturalistis-realistisesta tiedekäsityksestään. Leipäpuun ja resurssit saa, jos on feministi, postmodernisti tai analyyttinen systeemifilosofi, joka on henkisesti täysi demari. Ja kuten sanottu: pamflettia ei paina kukaan, paitsi ihminen itse oman toimeentulonsa hinnalla. Jo siinä on motiivia olla ”yhteiskunnallinen”.

Ongelma on tietysti myös persoonien puute. Jouko Turkan tapaiset kylähullut ovat käyneet vanhoiksi ja vähiin. Henkisesti kypsiä ihmisiä on vähän. Nykyisenä uusvakavana aikana on syytä muistuttaa paitsi kylähullujen kuolemasta, myös siitä, että hulluja on kahdenlaisia: hauskoja hulluja ja vakavia hulluja, ja vain vakavat ovat vaarallisia. Yhteiskunnallisuus on vaarallista aina, kun sitä harjoittavat jotkut muut kuin nämä vihervasemmistolaiset Mimosat.