Kahdeksan surmanluotia (redux)

Voihan helvetti näitä angstiteinejä! Muuan nimierkki Sturmgeist89 toisti Virginia Tech Universitystä tutun tragedian tuusulalaisessa lukiossa. Arvasin heti, että verilöylyn takana täytyi olla myös jonkinlaista ”filosofiaa”. Kaveripiireissään ”kyynisenä nihilistinä” tunnettu Pekka-Eric Auvinen jätti jälkeensä (jo ennen tekoaan) julkaisemansa Luonnollisen Valinnan Manifestin. Mutta miksi hänen piti ampua syyttömiä? Olisi mennyt filosofian laitokselle.

Hullunkurista muuten, että tekstissä samaan soppaan sekoitettiin vielä jonkinlaista kotikutoista ”eksistenssifilosofiaakin”, vaikka luonnonvalinnan ajatus on naturalistista alkuperää. Yhtään suurta opettajaa kirjoittaja ei onneksi mainitse nimeltä, joten ainakin Friedrich Nietzsche näyttää tällä kertaa pääsevän pinteestä.


Coltti kupeella turvalliseen Suomeen?

Ei tässä tule mieleen muuta kuin erään toisen tuusulalaisen ihmettely, miks’ niin monta meill’ on mielipuolta, ja nuori mies on hautaan valmis jo. Mutta asiaa voi myös rationalisoida; niinhän suurvallatkin rationalisoivat oman ydinaseilla uhkailunsa ja viranomaiset kansalaisiin kohdistuvan painostuksensa. Tämänkin angstiteinin filosofointi vaikuttaa ainakin näennäisesti ”pohditulta”, vaikka omassa ”luonnollisen ihmisen” kaipuussaan se pursuaakin seksuaalisia ahdistuksia ja halua tukeutua joihinkin fundamentteihin, kuten luonnonvalintaan.

Voimme kuitenkin jatkaa elämää turvallisin mielin, sillä maassamme on noin 1,6 miljoonaa rekisteröityä siviiliasetta, ja tilastojen mukaan olemme maailman kolmanneksi aseistautunein kansa. Kuka tahansa voi myös helposti hankkia sarjatulta sylkevän muuttokoneen, jolla ongelmain ratkaiseminen sujuu tehokkaasti. Kunpa tämän poikaparan ihmisviha ja miehisten ratkaisumallien ihannointi eivät olisi johtuneet koulumaailman naisistumisesta ja opettajien kyvyttömyydestä ymmärtää kunnon miehiä!

Pojat syrjäytyvät naisten korkokengän alla niin helposti. Netin keskustelupalstoilla erääksi syylliseksi arveltiin kyseisen heteropojan jättänyttä internet-tyttöystävää. Nuorta miestä ei kodin, koulun ja hameväen puristuksessa näytä ymmärtävän kukaan, ja netin virtuaaliyhteisöissä kuka tahansa voi sulkeutua omiin ympyröihinsä tai joutua höynäytetyksi.

Tapaus jättää jälkeensä useita kysymyksiä. Lasten mehuhetken päättyessä ikävästi paikalle tuli sieluton meininki: Kuka esimerkiksi vastasi edesmenneen rehtorin puhelimeen kansliassa? Miksi ja millä tavoin heavymusiikkia kuunnellut ampuja muuttui oudoksi? Kuinka kiltinnäköistä Auvista koulukiusattiin?

Olennaista on, ettei tällaisia tapahtumia voida estää ulkoisella valvonnalla. Mitä enemmän ihmisiä kahlitaan viranomaisten penäämillä metallinpaljastimilla ja vartijoilla, sitä enemmän yhteiskunta menee lukkoon ja sitä välttämättömämmäksi oman nimen huutaminen tulee: esimerkiksi kauppakeskusten räjäytysten, sisarussurmien ja kouluväkivallan kautta. Siksi toivoisi, ettei ihmisiä rääkättäisi tässä pimeässä maassa liikaa, varsinkaan kun elämme taas (tutkimustenkin mukaan) vuoden synkimmäksi koettua aikaa.


Median sormenjälki

Paheksuttavaa tapauksen uutisoinnissa oli se, että ampujan jälkeensä jättämät kuvat, nettivideot ja muu luova työ siivottiin internetin palvelimilta, aivan kuin ihmisillä ei olisi oikeutta tutustua performanssiin kokonaisuudessaan. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitä sanottavaa Auvisella oli. Suomalainen media ei myöskään heti kertonut ampujan nimeä, vaikka se oli alusta asti tiedossa ja kansainvälinen CNN kertoi. Merkille pantavaa on, että saman Digitoday-lehden toimittaja, jonka sivuilla Auvisen manifesti julkaistiin, moralisoi myöhemmin sananvapautta ja vaati puhdistuksia nettiin. Myös manifesti katosi.

Onneksi kuitenkin Salli Saari ja monet muut kriisipsykologit saavat taas julkisuutta, ja pöytä ihmisten rakastamalle kollektiivisen surutyön kokemiselle on katettu. Saari muun muassa lausahti omassa tilanneherkkyydessään, että oppilaiden on parasta mennä seuraavana päivänä huoletta kouluun (kaiketi siksi, ettei kynnys nouse), vaikka helvetin esikartanoksi muuttunut laitos on luonnollisesti poliisin tutkijoiden saartama.

Väkivallan päivät ovat aina suuria mediatapahtumia. Verellä mässäilevä media ei omassa kaksinaismoralismissaan ainoastaan välitä uutisia vaan osittain myös luo tapahtumat. Omalla olemassaolollaan media kylvää siemenen seuraavalle samanlaiselle tragedialle, kun asioita hautovat saavat tietää, kuinka suuri vaikutus tämänkaltaisilla jutuilla on. Ilmiöiden uutisoituminen myös häivyttää väkivallan seurauksiin liittyvät tunteet, kun asia kerrotaan ”vain uutisena”. Raportoiva asiatyyli ei siten tue asioiden inhimillisten merkitysten ymmärtämistä.


Rusakot

Lehdissä oli tänään myös pari muuta mielenkiintoista uutista: ensinnäkin ”Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan teettämä 17. nuorisobarometri” kertoo, että ”nuorten usko koulutuksen horjuu” (mikä onkin ehkä ymmärrettävää). Syyksi Suomen Gallupin kautta tehty haastattelututkimus paljastaa sinänsä aiheellisen ja uskottavan epäilyksen, takaako koulutus loppujenkaan lopuksi kunnon työpaikkaa. Päivän muita uutisia olivat, että korjaamolle tuodusta amisautosta löytyi dynamiittia ja että lasten mosaiikkihelmistä saattaa erittyä treffiraiskauskemikaalia.

Ilta-Sanomien mukaan ”Helsingin citykaneja ei räjäytetäkään hengiltä”, vaan nuo vandaalimaiset pupujussit, jotka kuvatekstin mukaan ovat tuuppineet hautakiviä nurin Hietaniemen viheriöillä, otetaan kuulemma kiinni ja kaasutetaan kuoliaiksi myöhemmin!

Kun päivään liitetään paljon kärsineen Alpo Rusin revanssikirjan painosta tulo, on tämän keskiviikon uutissaaliissa tarpeeksi aineksia myös muualla kuin valvetilassa nähtäviin painajaisiin. Ja Ilta-Sanomat kertoi vielä, että samaan aikaan saksalaiset haikailevat takaisin Berliinin muuria – syynä tosin ei ole sosialismin kaipuu vaan parempiosaisten länsiberliiniläisten kyllästyminen idästä muuttavien siirtolaisten tulvaan. – Hyvää yötä, maailma!