26. maaliskuuta 2008

Paljastelun politiikkaa


Iltapäivälehdet eivät ole saaneet herkutella vain Matti Vanhasen lähettelemillä tekstiviesteillä, vaan nyt myös Ilkka Kanerva pyrkii julkisuuteen omilla tekstareillaan. Kuten jo aiemmassa blogissani totesin, Matti Vanhasen tekstiviesteissä ei ollut mitään poliittisen irrottelun aihetta, ellei niiden julkaisemista kirjassa olisi suostuttu pitämään jonkinlaisena vaalikampanjointiin liittyvänä mudanheittona. Vaalien käännyttyä istuvalle pääministerille voitollisiksi koko asia olisi saanut jäädä silleen. Oikeus teki mielestäni oikein jättäessään syytetyt vaille tuomiota, ja käsittely olisi voinut päättyä siihen.

Surkeaa näyttöä seksuaalisuudella tapahtuvista ajojahdeista antaa se, että Kanerva pakotettiin eroamaan ministerinvirastaan muutaman stripparille lähetetyn tekstiviestin takia. Kanervan tavassa tekstailla povipommilleen ei ollut mielestäni muuta paheksumisen aihetta kuin se, että hän käytti tehtävään virkapuhelintaan. Mutta matkustelevathan kansanedustajat myös taksilla valtion laskuun ja antavat samalla kyydit vierailleen. Paheksuntaa asiassa voi nähdä vain seurustelu- ja seksisuhteisiin äärimmäisen ahdistuneesti suhtautuva henkilö.

Miehet vastaan naiset

Huomiota herättävää on, että Kanervan eroa ovat vaatineet monet eduskunnan sisällä, vaikka kyse on pelkästään henkilökohtaisesta asiasta, jolla ei ole vaikutusta politiikan sisältöihin. Asialla ovat olleet jopa Kokoomuksen omat naiset sekä puolueen naisasianainen Marja Tiura. Matti Vanhanen ja Ben Zyskowicz puolestaan ovat antaneet Kanervalle täyden tukensa, mikä viittaa siihen, että kyseessä on taaskin vain naisten lietsoma ajojahti. Sen sijaan kukaan eduskunnassa ei vaatinut Suvi Lindénin eroa, vaikka häntä vastaan esitettiin yli kymmenentuhannen kansalaisen vetoomuslista ja kyse oli perustuslailliseen sananvapauteen liittyvästä poliittisesta kysymyksestä. Mitä siis Kanervan tekstareiden otsikoihin nosto kertoo median tasosta tässä uuskonservatiivisessa yhteiskunnassa?

Katsotaanpa, mitä tapahtuu ulkomailla. Ei ole pitkäkään aika, kun New Yorkin osavaltion kuvernööri pakotettiin eroamaan virastaan, kun hänen paljastettiin ostaneen seksiä. Seksin ostaminen on tehty (paritustapausten osalta) rikolliseksi niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin, mutta filosofiselta kannalta seksin ostamista ei tee moraalisesti paheksuttavaksi oikeastaan mikään. Ihmiset käyvät vapaaehtoisesti kauppaa vallitsevan markkinatilanteen mukaan, eikä yhteiskunnan pitäisi puuttua yksilöiden välisiin intiimeihin suhteisiin. Ja juuri vähän aikaa sitten eräs suomalainen tutkija osoitti, että koko prostituution eli maksullisen seksin ilmiö sikiää naisten halusta pidättää seksiä heteromiehiltä, jolloin seksin ostaminen tulee suorastaan välttämättömäksi.

Paljon pahempaa on se, minkä uusi kuvernööri ensitöikseen myönsi, toisin sanoen taannoiset huumekokeilunsa. Kurjaa on, että sinänsä inherenttejä ja luonnollisia ominaisuuksiaan toteuttanut mies pakotettiin irtisanoutumaan, mutta viran peri huumehemmo. Poliittinen kaksinaamaisuus sietää siis paremmin narkomaniaa kuin ihmisen olemukseen sisältyvää seksuaalisuutta.

Politiikan ekshibitionismi ja voyerismi

On hullua, että feministit vaativat 1970-luvulla seksuaalisuuden vapauttamista ja avointa esittämistä yhteiskunnassa, mutta nyt he vaativat seksuaalisuuden panemista kuriin niin pornografian estotoimilla kuin miesten syyllistämiselläkin. Ristiriita selittynee niin, että seksuaalisuuden rajoittaminen kohdistetaankin vain miesten seksuaalisuuteen.

Moralismin ja uuskonservatiivisuuden leviämisessä on kyse ekshibitionismin ja voyerismin välisestä dialektiikasta. Poliittinen itsensä paljastaminen on tulossa muotiin, sillä sen kautta saa myös paljon myönteistä huomiota. Toisaalta se mahdollistaa sovinnaiseksi naamioidun tirkistelyn. Sovinnaisarvojen ja poliittisen korrektiuden pääfoorumilla eli politiikassa vallitseva ekshibitionismi ja voyerismi tukevat toisiaan ja mahdollistavat kansakuntaa viihdyttävän poliittisen teatterin. Tämän lajin taitajana Kanerva näyttää ottaneensa itseensä niin, että hän ilmoittautui jo Jeesuksen ristin kantajaksi pääsiäisen jumalanpalvelukseen, rooliin, josta hän myöhemmin myös luopui. Mutta eipä tällä tekstariepisodilla sen kummempia seurauksia tarvitsisi olla.

Filosofisesti kiinnostavaa aiheessa on sen metataso: miten poliitikot tuottavat omaa julkisuuttaan salaamisen ja siihen liittyvän moralismin kautta. Jos salaisuuksia on, niiden olemassaoloa paheksutaan, ja jos ne paljastetaan, silloinkin niitä paheksutaan. Salaaminen tuottaa siis väistämättä julkisuutta, ja varsinkin tuomitsevaa julkisuutta, jolloin niin sanottu tavallinen kansa pääsee ilmaisemaan äänekkäitä vastalauseitaan. Tämä taas tuottaa vaikutelman, että tavallisten ihmisten mielipiteillä on valtaa. Lyön vetoa, että poliitikot nauttivat tuosta perimmältään varsin harmittomasta julkisuudesta.

Paljon vaarallisempaa olisi, jos mediakin omaksuisi intellektuellin roolin ja suostuisi puhumaan todellisista poliittisista kysymyksistä. Minua hieman säälittää se, mitkä loistavat välineet television, radion ja lehdistön myötä menevätkään hukkaan, kun niihin ei päästetä puhumaan ketään, jolla olisi jotain sanottavaa.