18. helmikuuta 2008

Tekstuaalinen häirintä jatkuu


Feministisen liikkeen yritykset miesten syyllistämiseen ovat osoittautuneet lähinnä naisten omien kompleksien, seksuaalisen estoisuuden ja vallan käytön seurauksiksi. Näyttöä asiasta on saatu esimerkiksi muutamien naiskansanedustajien tehtyä itsensä naurunalaisiksi puheilla seksuaalisesta häirinnästä. Jos kansanedustaja ei ymmärrä, että seksuaalinen flirttailu kuuluu eduskunnan niin kuin kaiken muunkin elämän olemukseen, häntä ei voida pitää tarpeeksi arvostelukykyisenä hoitaakseen tehtäväänsä.

Artikkelissani ”Tyttöjen kanssa saunan lauteilla – Tirkistysreikiä sukupuolierolla politikoivaan filosofiaan” (Niin & Näin 4/2004, s. 110-120) ennustin, että feminismin varjolla harjoitettava miesten käänteinen syrjintä on kokemassa nolon lopun ja että aluillaan on perusteellinen muutos seksuaalisuuden filosofiassa. Vertasin sitä jopa kopernikaaniseen kumoukseen (s. 119). Ei kulunut kauaa, kun Osmo Tammisalo ja Jussi K. Niemelä päästelivät kynästään pamflettinsa Keisarinnan uudet (v)aatteet (2005), jossa niin sanotun naistutkimuksen tendenssimäisyys ja epätieteellisyys osoitettiin. (Arvostelin kirjan Sosiologia-lehteen 1/2007.) Ja vähää myöhemmin painosta tuli Arno Kotron toimittama Mies vailla tasa-arvoa, jota arvioin tässä blogissani.

Julkaisin tunnetusti myös nipun seksuaalisuuden filosofiaa käsitteleviä kirjoituksiani teoksessani Filosofiset viuhahdukset – Poplaarifilosofisia tekstejä sekseistä, vallasta ja filosofisista liikkeistä (2007), jonka media yritti haudata mahdollisimman tarkoin.

Sen sijaan keskustelu asiasta jatkuu. Sain ilokseni kuulla, että minulle ennestään tuntematon yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen julkaisi äskettäin kirjansa Naisten seksuaalinen valta (Multikustannus 2008), jossa kritiikkiä esitetään sosiologian näkökulmasta. Teoksessa väitetään, että naiset muun muassa siirtävät varallisuutta miehiltä naisille huomaamattomasti ja että naiset käyttävät valtaa kontrolloimalla heteromiesten seksin saantia.

Tällainen tulkitseminen on mielestäni terävää, sillä se osoittaa, että naisten väitteet seksuaalisesta häirinnästä ovatkin tosiasiassa merkkejä heidän seksuaalisesta tyydyttymättömyydestään ja halusta saada lisää seksiä. Omasta mielestäni kyse voi olla myös peniskateuden katalysoimasta piikittelystä, jonka kautta naiset koettavat ilmaista aggressioita seksuaalista tyydytystä penäämään nousseita heteromiehiä vastaan.

Huvittavaa on, että Laasanen on saanut vastaansa täsmälleen saman kritiikin, jonka naistutkijat Pia Livia Hekanaho, Mikko Tuhkanen ja Anita Seppä suuntasivat minua kohtaan pari vuotta sitten. Osittain kirjoittajat ovat oppineet minulta, Niemelältä ja Tammisalolta jopa uusia argumentteja koettaen hyödyntää miehiä vastaan suuntaamassaan argumentaatiossa sitä psykoanalyyttistä väitettäni, että miesten ja naisten välisissä kiistoissa on pohjimmiltaan kyse seksin puutteesta tai säätely-yrityksestä. Uhri on tällöin kuitenkin heteromies, joka pakotetaan maksamaan paineistaan.

Laasasen kirjan herättämiä kommentteja voitte lukea hänen blogeistaan ”Ihmissuhteet ja tasa-arvo” sekä ”Naisten seksuaalinen valta”. Koska suuri osa kommenteista pyrkii taaskin nolaamaan kirjan kirjoittajaa ilman mitään syytä, voisi toivoa, että asialla olleet feministit noudattaisivat akateemisia periaatteita ja kirjoittaisivat nimimerkin sijasta omalla nimellään, kun aikovat seuraavan kerran loukata jotakuta ihmistä. Argumentaation tason vuoksi asialla ei ole muuta merkitystä, mutta se helpottaisi vastaamista ja tunnistamista vastaan tultaessa.

Hekanahon kommentteja koskien olen samaa mieltä vain yhdestä: siitä, että saadakseen intohimoista seksiä miesten kannattaisi ryhtyä homoiksi. Ja tämäkin ainoastaan vahvistaa oman väitteeni sukupuolten yhteensopimattomuudesta heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa. Feminismi ja sukupuolten sota näyttävät olevan relevantteja teemoja lähinnä heteroseksuaalisen valtakulttuurin, heterotieteen ja heteroyliopiston sisällä. Näin paljastuu jälleen sukupuolieron kaksiarvoisuuden merkitys ja vaikutus koko yhteiskunnassa.