Kirkko itsemurhalahkojensa ensimmäinen uhri

Kristilliset piirit hallitsevat selvästikin jäsentenhankintakampanjat ja markkinoinnin. Helsingin Sanomat kertoo, että kirkosta eroaminen kiihtyy taas, kun eräiden kristillisten järjestöjen eheytyskampanja taivuttelee homo- ja bi-nuoria elämään heteroina oman luontonsa vastaisesti.

Kristillisen nuortenlehti Nuotan tekaiseman ”Älä alistu”- kampanjan taustalla on useita kristillisiä järjestöjä, kuten Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Raamattuopisto, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Nuorten maailma, Opiskelija- ja Koululaislähetys, Patmos Lähetyssäätiö, Nuorisotyö ja Suomen Luther-säätiö, joten sitä voidaan pitää kirkon ajattelutavan mukaisena ainakin sikäli, että evankelisluterilainen kirkko hyväksyy piirissään näiden järjestöjen toiminnan. Kampanjan liikkeelle laskemalla YouTube-videolla muuan Anni kertoo olleensa ennen biseksuaali, joka ”parantui” ja ”eheytyi” jumalan avulla. Videolla hän rinnastaa homot myös murhaajiin.

No, emmehän me homot mitään pyhimyksiä ole, mutta retoriikan kannalta arvioiden kyseinen sanankäyttö on melko typerää ja mielikuvituksetonta. Eheytysterapioiden surkeat floppaukset jo 1970-luvulta asti todenneena en pitäisi kyseistä kampanjaa edes kommentoinnin arvoisena, paitsi sikäli, että se johdattaa muutamia identiteetistään epävarmoja nuoria tuntemaan syyllisyyttä omasta homo- tai biseksuaalisuudestaan. Esimerkkinä on edellä mainitun Anni-paran kohtalo, ja häntä voidaankin pitää yksiselitteisesti uskonnon uhrina. Sen asemasta, että häntä olisi ohjattu hyväksymään itsensä, hänet on taivuteltu kieltämään itsensä tai ainakin tärkeitä puolia itsestään.

Kyseiset kristilliset kuppikunnat ovat eräänlaisia itsemurhalahkoja. Tieteellinen näyttö osoittaa, että ihmisten ohjaaminen oman luonnollisen homoseksuaalisuutensa vastaiseen käyttäytymiseen ei ole saanut aikaan mitään muuta kuin pelkkää vahinkoa. Asiaan voi perehtyä esimerkiksi Olli Stålströmin väitöskirjan ja siinä viitatun kirjallisuuden valossa. Ihmisen seksuaalinen suuntautuminen on ominaisuus, jonka muuttumisesta joksikin muuksi ei ole kerrassaan mitään todisteita.

On omituista, että kristillisten piirien pitää suostutella homoja ja biseksuaaleja heteroseksuaaliseen elämäntapaan vain siksi, että he katsovat juuri heteroelämän olevan kristillisen uskonnon mukaista. Lisäksi he markkinoivat edustamaansa luonnonvastaisuutta ”vapautena”, vaikka kyseessä on alistaminen ihmisten henkilökohtaisten ominaisuuksien vastaiselle elämäntavalle.

Kun seksuaalivähemmistöjärjestöt ovat omasta puolestaan tuoneet esille homona tai biseksuaalina elämisen mahdollisuuksia, kyse on ollut ihmisten rohkaisemisesta omien ominaisuuksiensa ja tunteidensa mukaiseen elämään ihmisten itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Sen sijaan kristillisillä järjestöillä on oma ideologiansa, joka perustuu julistukseen siitä, miten ihmisten pitää elää, toisin sanoen tottelemalla ulkoa annettuja määräyksiä.

Tässä mielessä kristillisten piirien kaupittelemalla ”vapaudella” ja seksuaalivähemmistöjen esille tuomalla vapaudella on ero kuin yöllä ja päivällä. Todellisuudessa kristillisten järjestöjen propagoima ”vapaus” on vankeutta, aivan niin kuin kristillisen ideologian mukaan rumuuskin on kauneutta ja kurjuus sitä todellista onnea.

Homovastaiset kristilliset piirit ovat viime aikoina pyrkineet oikeuttamaan propagandaansa esittämällä ideologiansa ”vaihtoehtona” ja tuomalla sen näennäisesti samalle viivalle esimerkiksi tieteellisen ajattelun kanssa. Tosiasiassa olemassa on perusteltuja ja vähemmän perusteltuja näkökantoja, eivätkä seksuaalisen suuntautumisen taikomis- ja loihtimisyritykset ole vakavasti otettavia. Homofoobisten lahkojen kannanotoista on ollut pelkkää haittaa myös kirkon omalle asemalle ja uskottavuudelle.

Toivon, että kaikki fiksut, ajattelukykyiset ja empatiataitoiset kristityt sanoutuisivat irti homovastaisesta propagandasta arkkipiispan tavoin. Jos kirkko menettelisi viisaasti, se hyväksyisi piirissään myös seksuaalisen erilaisuuden eikä asettaisi hyväksymisen ehdoksi sitä, että ihminen kieltää itsessään kaiken sen, mikä hänessä on kauneinta ja parasta, toisin sanoen aidon seksuaalisuutensa.

Käännyttäminen on ollut tietenkin ominaista uskonnoille myös monissa muissa yhteyksissä, ja uskontoja voidaankin pitää luonnonvastaisina ajattelutapoina sikäli, että ilman niitä ihmisten toimintaa ohjaisivat vain logiikka, intohimo tai jokin muu ihmisille ominainen. Myöskään sukupuolimoraalin olemassaolossa ei ole mitään vikaa, kunhan se palvelisi ihmisten onnellisuutta. Kristillisten eheytyskampanjoiden yllytys läpikotaisin valheelliseen elämäntapaan ei varmastikaan lisää kenenkään hyvinvointia, ja veret eheytyskampanjoiden tuloksista lentävät niistä vastuussa olevien tahojen käsille.

Minulle itselleni ei ole koskaan täysin valjennut, miksi muutamat kirkon fundamentalistit pitävät niin tärkeänä käännyttää homoja heteroiksi. Eiväthän homot tai meidän järjestömmekään pyri muokkaamaan heteroista homoja. En voi täysin torjua epäilystäni, että kyseisissä kristillisissä piireissä piilee paljon salattua ja torjuttua homoseksuaalisuutta, eli kyse saattaa olla kristittyjen fundamentalistien harjoittamasta oman homoseksuaalisuutensa tukahduttamisesta.

Kurjaa on, että kyseiselle lahkolaistoiminnalle on myönnetty myös Euroopan unionin tukea. Tämä antaa jälleen yhden näytön siitä, kuinka leväperäistä EU:n rahankäyttö on ja millaiseen evaluaatioon projektien rahoitus perustuu, toisin sanoen ei juuri minkäänlaiseen.