10. maaliskuuta 2011

Nyt saa olla avoimesti kreisi


Puolueet ovat avaamassa vaalikampanjoitaan. Hulluuttaan ei siis tarvitse enää peitellä, vaan nyt voi olla avoimesti kreisi. Niinpä raitiovaunujen kylkeen ja ruotsinkielisen pääoman omistamaan Forumin ostoskeskukseen on ilmestynyt suurikokoisia banderolleja, joissa päivälehti Hufvudstadsbladet mainostaa itseään sloganilla ”Hurahda”.

Tämä on ymmärrettävästi ruotsalaisen kansanpuolueen piilomainontaa, aivan kuten taannoinen ”Ota riski – Rakastu suomenruotsalaiseen” -kampanjakin. Suomenruotsalaiseen voi tietenkin loistavasti rakastua, niin kuin kaksikieliseenkin. Politiikassa taas olisi hyvä pitää järki hatussa ja hatusta kiinni. Kyllä se aikamoinen hurahdus on, jos joku menee antamaan äänensä Astrid Thorsille ja hänen puolueelleen kaiken maahanmuuttopoliittisen toilailun jälkeen!

Kaksinaismoralismin kukkanen

Karl Marx katsoi, että uskonnollinen propaganda on oopiumia kansalle. Tästä olen hänen kanssaan samaa mieltä. Tosin 1800-luvulla oopiumivalmisteet miellettiin miedoiksi huumeiksi, ja niitä käytettiin muun muassa kipulääkkeinä.

Nykyään huumeita tarjotaan myös poliitikoille. Eduskuntaan on pyrkimässä pari sataa huumehemmoa, jotka myöntävät avoimesti huumekokeilunsa.

Mitäpä muutakaan he voisivat tehdä, sillä valehtelemista pidettäisiin suurempana paheena kuin taannoisten pössyttelyjen avointa myöntämistä? Ja mikä antaakaan poliitikosta rehellisemmän kuvan kuin huumekokeilujen avoin tilittäminen ja kertominen? Style over substance. Toivottavasti muistavat pidättäytyä kaksinaismoralismista myös mahdollisessa kansanedustajan toimessaan.

Kohti oikeaa taidetta ja vääriä mielipiteitä

Myös perussuomalaiset koukistavat pikkusormeaan ja haluavat tehdä trippejä taiteen puolelle. Puolue haluaa nyt vaikuttaa siihen, mitä taide saa olla. Kiinnostusta on tervehdittävä iloiten, sillä täytyyhän poliitikkojenkin tehdä omat performanssinsa. Ainoastaan rajoittamisen halu arveluttaa.

Taiteen poliittista kontrollia ehdottanut Veli-Matti Saarakkala on sanonut, että poliitikkojen pitäisi puuttua taiteeseen, koska taiteilijat puuttuvat politiikkaan. Todellisuudessa tasapainotus jäisi näennäiseksi ja johtaisi käytännössä epätasapainoon. Taiteilijoiden oikeuden arvostella poliitikkoja pitää olla laajempi ja käytännössä rajoittamaton, sillä poliitikot käyttävät muodollista valtaa toisin kuin taiteilijat.

Entisinä aikoina taiteilijoiden tekemät poliittiset parodiat miellettiin narrien töiksi. Puuttumalla taiteeseen poliitikot haluavat näköjään itse narreiksi. Poliittisen manipulaation kautta syntyy sitten ”hyväksyttävä taide”, ”hyväksyttävä tiede”, ”hyväksyttävät kirjat”, ”hyväksyttävät ajatukset” ja ”hyväksyttävä seksuaalisuus”, ilmeisesti myös ”hyväksyttävät ihmiset” ja ”hyväksyttävät äänestäjät”.

Poliitikkojen halu rajoittaa taiteen vapautta on ollut tyypillistä kaikille totalitarismeille. Taiteen vapaus taas on osa sananvapautta. Siihenkö se loppui persujen sananvapauden puolustus? Olisi kieltämättä hauska nähdä, millaista on aito perussuomalainen taide.

Puolueen kannanoton mukaan valtionapujen ulkopuolelle pitäisi rajata muun muassa ”postmoderni tekotaide”. Tosin Timo Soinikaan ei pystynyt vastaamaan Ruben Stillerin Pressiklubissa esittämään kysymykseen, millä perustella jokin määritellään ”postmoderniksi tekotaiteeksi”. Tämä ei ole ihme, sillä yleispätevien taiteellisten kriteerien määrittely on vaikeaa viisaammillekin. Persujen toivomaa suomalaista, naturalistista ja kansallisia arvoja edustavaa taidetta edustaisivat ehkä Tom of Finlandin piirrokset savotalla olevista tukkijätkistä.

Teillä on oikeus mielipiteisiini

Poliitikot eivät ole nykyisin paljoakaan ”puuttuneet taiteisiin”, mutta heitä on kylläkin puuttunut taiteista. Postmodernismiin sisältyy näkemys, että yleisö tai taideteoksen esittämä todellisen maailman kohde voivat puuttua teokseen tai tulla osaksi sitä. Niinpä perussuomalaiset itse toimivat aidon postmodernin tekotaiteilijan tavoin ryhtymällä osaksi taidemaailmaa ja puuttumalla siihen.

Kuoliaaksi naurattavaa näyttöä poliitikkojen puuttumisesta taiteilijoiden vapauteen saatiin myös Matti Vanhasen valtiosihteerin, Risto Volasen, kommentoidessa Kristian Smedsin Kansallisteatterille ohjaamaa Tuntemattoman sotilaan versiota esitystä näkemättä. Poliitikkojen halu ohjata taidetta täydentää tietysti heidän omaa poliittista teatteriaan vuorovaikutuksellisesti. Mutta pahemmin poliitikot eivät voisi itseään nolata.

Tiedän kyllä, että filosofi Platon ei halunnut ainoastaan rajoittaa taiteilijoiden vapautta vaan ajaa taiteilijat kokonaan pois valtiosta. Tämä ei kuitenkaan anna sen enempää perussuomalaisille kuin kepulaisillekaan Platonin viisautta. Eräiden tulkintojen mukaan Platon ei halunnut karkottaa taiteilijoita valtiosta siksi, että hän olisi vastustanut taiteilijoiden pyrkimyksiä. Sen sijaan hän halusi turvata molemmille omat tonttinsa.

Taiteen olemukseen liittyy valheiden osoittaminen ja vallankäytön vastustaminen. Poliitikkojen asenteiden kannalta paljastavaa on heidän rajoittamisen halunsa, jota he kohdistavat ylipäänsä kaikkeen muuhun paitsi itseensä. Taloudellisen tuen ansaitsisivat tässä yhden totuuden maassa nimenomaan diverssit ja kaiken kyseenalaistavat työt. Sillä merkityksellisintä ja koskettavinta on juuri yksityisen kokemusmaailman piirissä tuotettu aines.