Suomen ei pidä olla autoilun Kuuba

Yksityisautoilu on perustuslaillisen liikkumisen vapauden ja yksilönvapauden symboli sekä väline. Se ei ole koskaan ollut sosialististen aatesuuntausten suosiossa.

Niinpä ei tarvitse ihmetellä, miksi vasemmistopuolueet ovat olleet mestareita ahdistelemaan autoilijoita verojen kiristyksillä, normeilla ja säännöillä. Samoin ovat toimineet vihreät, joiden riveissä on paljon uustaistolaista ajattelua. Heidän mielestään valtiovalta tietää aina parhaiten, mikä on yksilöille hyväksi.

Kun hallitus Sdp:n esityksestä viimeksi nosti autoveroa tavoitteenaan saada valtion kassaan lisää rahaa, tulos oli, että autokauppa väheni, jolloin myös valtion verokertymä heikkeni, kun viivan alle jäi entistä vähemmän rahaa. Tämä on vihervasemmistolaisen taloustaituruuden merkkipaalu.

Nyt Sdp on osoittanut Edisonin-viisautensa hiuksia nostattavalla ehdotuksella, jolla kiellettäisiin uudet polttomoottoriajoneuvot kokonaan, ja tilalle loihdittaisiin 750 000 sähköautoa ”nopealla aikataululla”.

Myös istuvan hallituksen esittämä tavoite 250 000 sähköautosta ”lähiaikoina” sekä siihen liittyvä oletus Suomen siirtymisestä vähitellen kokonaan sähköiseen liikenteeseen pitää hylätä utopiana, jonka hyrskeessä ei ole otettu huomioon polttomoottorilla varustetun ajoneuvokannan (noin 2,8 miljoonaa ajoneuvoa) kestoa, siinä kiinni olevia pääomia eikä sähköautojen (liikenteessä noin 2 000 kappaletta) kelvottomuutta paljon energiaa vaativaan raskaaseen sekä pitkän matkan liikenteeseen.

Sähkökään ei tule pistorasiasta, ja liikenteen sähköistäminen on arveluttavaa myös ympäristöpoliittisesti. Muutamien havaintojen mukaan dieselauto kulkee jopa 200 000 kilometriä samoilla päästöillä, jotka johtuvat pelkästä sähköauton akun valmistamisesta.

Omasta mielestäni sähköautojen veroetua ja hankintatukea pitäisi alentaa, ja sähköautoilun laajan tukemisen sijasta pitäisi poistaa vuotuinen käyttövoimavero dieselautoilta, siirtämättä kuitenkaan verorasitusta dieselpolttoaineen hintaan.

Toistaiseksi niin sanotulla dieselverolla on kompensoitu dieselpolttoaineen alempaa verotusta. Mikäli dieselpolttoainetta verotettaisiin bensiinin tavoin, se olisi bensiiniä kalliimpaa.

Koska dieselautoja käyttävät nykyisin ammattiautoilijoiden lisäksi monet muutkin, tulisi ajoneuvojen verotus ja polttoaineiden hintataso yhdenmukaistaa. Tällöin dieselautoilija saisi kompensaatiota hieman kalliimman autonsa hintaan lähinnä alemman kulutuksen ja moottorinsa paremman kestävyyden kautta. Ajoneuvonsa tyypin ja ominaisuudet jokainen valitsee luonnollisesti itse. Ammattiautoilijoiden verokompensaatio tulee käsitellä erillisenä kysymyksenä.


Autoilun verotuksen suuri epäoikeudenmukaisuus

Suomessa on Euroopan kalleimmat autot mutta pitkä matka toisen ihmisen luo. Tavallaan nämä seikat liittyvät toisiinsa: liikenneverkon ylläpito on suhteellisesti kalliimpaa kuin tiheämmin asutussa Keski-Euroopassa. Valtio on kuitenkin palauttanut liikenteen hyväksi vain osan liikenteen verotuksen ja autoveron tuotosta. Autoverolla on kerätty tuottoa muihin tarkoituksiin kuin teiden käyttäjien hyväksi, muun muassa maahanmuutto- ja sosiaalikuluihin.

Euroopan unioni antoi merkin Suomen autoverotuksen epäoikeudenmukaisuudesta pakottamalla Suomen alentamaan käytettyjen tuontiautojen verotusta jo useita vuosia sitten. EY-tuomioistuin piti Suomen autoverotusta ”syrjivänä”. Sitä se onkin.

Ei ole oikein, että Suomessa uusista autoista joutuu pulittamaan keskimäärin parikymmentä prosenttia enemmän kuin naapureissa. Jopa Viron-pojat ajelevat nykyisin paremmilla autoilla kuin suomalaiset.

Suomen henkilöautokanta on mätänemässä. Ajoneuvojen keski-ikä huitelee kymmenen vuoden paikkeilla. EU-maista tuodaan käytettyinä Audin, BMW:n ja Mersun pari sataa tuhatta kilometriä ajettuja malleja, jotka kuluttavat 15 litraa sadalla ja toimivat korjaamojen kultakaivoksina. Pihat ovat pian täynnä laatuautojen raatoja.

Autojen hinnassa kannettava autoverotus on tullut tiensä päähän. Sen on aika mennä.

Autoveron ja vuotuisen ajoneuvoveron suuri epäoikeudenmukaisuus piilee siinä, että vero on kiinteä ja ajoneuvokohtainen, mutta veronkannon peruste johtuu valtiolle aiheutuvista kuluista, joita syntyy esimerkiksi tienpidosta ja kansainvälisistä päästövastuista sekä poliittisista ympäristösopimuksista.

Nykyisin ei toteudu ’periaate käyttäjä maksaa’, vaan myös ne ihmiset joutuvat maksamaan, jotka käyttävät teitä maksuosuuksiaan vähemmän ja jotka tuottavat pakokaasuja ”hiilidioksidiverojen” arvoa vähemmän.

Esimerkiksi Ferrarin perusmallista joutuu Suomessa pulittamaan 400 000 euroa, vaikka autolla ei ajaisi ollenkaan tai ajaisi mitättömän vähän. Muualla maailmassa hinta on vaivaiset 150 000 euroa.

Tämä epäoikeudenmukaisuus pitää korjata. Verotuksen oikeutus ylipäänsä on siinä, että veroina kannettavat varat kiertyvät tavalla tai toisella maksajien hyväksi ja että julkisten fasiliteettien käyttäjät  maksavat suurimmaksi osaksi itse palveluista koituvat kulut.


Autoilun verotuksesta käyttöön perustuvaan laskuttamiseen

Verotuksen epäoikeudenmukaisuudet voidaan korjata, sillä käytön mittaamiseen on tekniset keinot. Autovero ja ajoneuvovero pitäisi korvata käyttöön perustuvilla veroilla. Veroa ei siis kannettaisi ajoneuvon hinnassa eikä pelkkien ominaispäästöjen ja nimellisten kulutusarvojen perusteella vaan tien päällä: käytöstä. Käyttöä voitaisiin mitata automatisoidulla paikannusjärjestelmällä, jonka anonymiteetti, tietoturvallisuus ja yksityisyydensuoja olisi varmistettu.

Vakuutusasiakkaiden halutessa järjestelmään voitaisiin liittää myös yksityiset vakuutusyhtiöt, jotka voisivat määrittää vakuutusmaksut ajoneuvon käytön perusteella. Paljon ja vaarallisesti ajava maksaisi enemmän kuin riskitön tai vähän ajava kuski, mikä olisi oikeudenmukaista, kun ketään ei pakotettaisi maksamaan toisten puolesta.

Tämä ei murtaisi vakuutusyhtiöiden keskinäisyyden periaatetta, eli yhteisvastuullisuutta, tai sitä, että onnettomuuden sattuessa muut osallistuvat korvaukseen. Mutta se auttaisi tasaamaan vakuutusmaksuja nykyistä bonusjärjestelmää paremmin, sillä bonusjärjestelmä perustuu pitkän ajan kuluessa kertyvään vahinkohistoriaan, kun taas paikannusjärjestelmä olisi reaaliaikainen.

Tekniset fasiliteetit mahdollistavat nykyisin käyttöön perustuvan verottamisen. Kun istuva hallitus aikoi liikenneministeri Anne Bernerin ehdotuksesta korjata autoverotuksen ongelmat kertaheitolla, ajatus itsessään oli kannatettava, mutta keinot hätäisiä ja huonosti harkittuja.

Nopea ja äkillinen muutos olisi romahduttanut vasta hankittujen autojen arvon, ja valtio olisi voinut joutua korvausvelvolliseksi omaisuudensuojan rikkomisesta. Jo nopean muutoksen odotus riitti hyydyttämään autokaupan ja tuottamaan tappiota kauppiaille ja valtiolle. Niinpä muutos pitäisi toteuttaa asteittain.


Tekniikka mahdollistaa ja vaatii järjestelmän uudistamisen

Polttomoottorikäyttöisistä autoista ei voida luopua nopeassa tahdissa, mutta autokannan uusiutuminen on perusteltua teknisistä ja ekologisista syistä. Uusi auto kuluttaa ja saastuttaa parhaimmillaan vain puolet siitä, mitä saman tehoinen kymmenen vuotta vanha. Lisäksi uudet autot ovat vanhoja huomattavasti turvallisempia.

Jatkossa kyse ei olisi verottamisesta lainkaan vaan asiakkuuteen sekä teiden ja katuverkon käyttämiseen perustuvasta laskuttamisesta ja maksamisesta. Tämä ei saa silti merkitä tieverkon yhtiöittämistä eikä olla askel valtion omaisuuden myyntiin tai tieverkon yksityistämiseen.

Laskutuksen siirtäminen Petteri Orpon (kok.) esityksen mukaisesti pelkkiin polttoaineveroihin olisi epäoikeudenmukaista, koska sähköautoilijat eivät maksaisi silloin mitään, vaikka hekin käyttävät teitä. Niinpä arvostelin hallituksen ehdotusta kirjoituksessani ”Populismia tankkiin, Petteri Orpo”.

Uusi varainkeruumalli mahdollistaisi myös sen, että maalla ja taajamissa asuvien eroja teiden ja katujen käyttäjinä voitaisiin yhdenvertaistaa teiden ja katujen erilaisilla käyttömaksuilla. Myös taajamien pysäköintimaksut ja valvontakulut voitaisiin korvata ajallisesti ja alueellisesti porrastetuilla ruuhkamaksuilla.

Ongelmana käyttöön perustuvassa mallissa on lähinnä kansalaisten yksityisyydensuoja. Jos ajoneuvojen paikannukseen perustuva ja käyttämiseen pohjautuva järjestelmä toteutetaan, on varmistettava sekä teknisesti että juridisesti, että ihmisten liikkeitä ei seurata kanslioista eikä keskuksista, vaan seuranta ja laskutus toteutetaan automatisoidusti ja anonyymisti.

Yksityisyydensuojaa järjestelmä ei murtaisi nykyistä enempää, sillä onhan nytkin melkein jokaisella mukanaan avoinna oleva matkapuhelin, jonka kautta sijainti ja käytetyt reitit voidaan paikantaa.

Käyttäjäpohjaiseen laskutukseen siirtymistä ei ajan myötä voida estää. Kun tekniikka järjestelmän käyttöön ottamiseksi on olemassa, on järjen ja oikeudenmukaisuuden sanelemaa, että käyttämiseen perustuvaan laskutukseen siirrytään.


Jukka Hankamäki
FT, VTT

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki