Onko suomalaisilla ja eurooppalaisilla enää mitään väliä?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuomitsi uudenvuodenpuheessaan Ranskan keltaliivien toimet ääriliikehdintänä, jolle hänen mielestään demokratiassa ”ei ole sijaa”. Siis ei, vaikka monet nykyiset puolueetkin ovat syntyneet tyytymättömyydestä ja niitä on alun perin pidetty ”ääriliikkeinä”. Eikö tällainen tuomitseminen ole suvaitsemattomuutta, ja eikö paheksumisen sijaan tarvittaisi juuri sitä ymmärtämistä, jota Niinistökin näyttää peräänkuuluttavan omilla eurooppalaisilla ”arvoillaan”?

Niinistö ei tuominnut ääri-islamilaisten äskettäin tekemää rituaalimurhaa, jossa kaksi pohjoismaalaista naista tapettiin leikkaamalla heiltä irti pää Marokossa, maassa, jossa Kai Mykkänen (kok.) allekirjoitti YK:n sopimuksen ”turvallisesta, järjestäytyneestä ja säännönmukaisesta maahanmuutosta” (aiheesta täällä ja täällä).

Presidentti puhui kyllä korulausein keltaiset liivit päällä kulkevista ekaluokkalaisista, mutta hän ei viitannut sanallakaan siihen, että Helsingin Arabianrannan lapsenmurhasta epäilty on etniseltä alkuperältään maahanmuuttaja Zulfigar Ali Sohrab: kulttuurin ja -vapaa-ajan apulaispormestari Nasima Razmyarin Facebook-kaveri.

Myös Yleisradio pimitti syytetyn taustan tehokkaasti omassa valeuutisoinnissaan, jossa kerrottiin hänen rikoshistoriallaan olevan mittaa kuin elokuvan lopputeksteillä, mutta maahanmuuttopolitiikan kannalta olennainen ja yleisöä kiinnostava fakta syytteessä olevan etnisestä taustasta jätettiin mainitsematta. Myös hallitus pysyi asiasta hipi hiljaa.

Sen sijaan me perussuomalaiset poliitikot emme pysy. Sen asemasta, että Kokoomus, demarit ja muu haittamaahanmuuttoa suosiva väki sanoutuisi irti moisesta väkivallasta, alkaa vain päivittely sen johdosta, että kurjien tapahtumien vuoksi Perussuomalaisten kannatus nousee. Tämä tarjoaa jälleen näytön tavasta, jolla hallitsemme ilmatilaa: me puhumme kansalaisille tärkeistä asioista, ja muut puolueet puhuvat sitten meistä.

Niinistö ei myöskään maininnut mitään siitä, että Kiina antoi kansalaisilleen matkustusvaroituksen Ruotsiin, joka ei ole enää turvallinen maa siellä tapahtuvien terrori-iskujen, autojen polttamisten ja raiskausten sekä muiden pahoinpitelyiden vuoksi. Niinistö ei pystynyt kakaisemaan kurkustaan, että syyt tähän väkivaltaan johtuvat vain ja ainostaan lähi-itäläisten ja afrikkalaisten haittamaahanmuuttajien tuomasta turvattomuudesta.

Kun itseään ”suvaitsevaisina” pitävät vihervasemmistolaiset ja huvitteluliberaalit porvarit pitävät kyseistä suvaitsemattomuutta kannatettavana, ovat tietenkin myös kantaväestöjen rivit menneet halki. Tässä valossa Ranskan keltaliivien vastarinta Euroopan kulttuurimädätystä kohtaan on ymmärrettävää.

Samalla kun valtionpäämiesten uudenvuodenpuheet ovat alkaneet muistuttaa vihapuhealgoritmeja, joiden pohjalta tuomitaan järkipuhujia ja aletaan määritellä, mitä politiikassa saa sanoa, on hyvä nostaa esiin myös muutamia kriteerejä, joilla voidaan tunnistaa, milloin elämme valloitetussa tai totalitaristisessa maassa.

Tässä siis vuoden alkajaisiksi muutamia kriteereitä valloitettujen valtioiden ja totalitarismien tunnistamiseksi – ihan vain sen havaitsemiseksi, minne integraation jatkuvassa kehittämisessä, lujittamisessa, syventämisessä ja tiivistämisessä on tultu.

Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka Suomessa pitää suomalaisten puolta ja huolehtii kansallisesta edusta. Ei siis ihme, että Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä ennustaa vaaleihin jymy-yllätystä ja Perusuomalaisille jatkojytkyä.