27. maaliskuuta 2009

Puolustaako Valtakunnansyyttäjänvirasto pedofiliaa?


Perussuomalaisen puolueen puoluehallitus on luvannut huomenna päättää, pääseekö Jussi Halla-aho ehdokkaaksi europarlamenttivaaleihin. Niinpä Halla-ahon julkisten vihamiesten, Jorma Kalskeen ja Mika Illmanin, isännöimä Valtakunnansyyttäjänvirasto alkoi odotetusti painostaa puoluetta antamalla tänään syytemääräyksen, jonka mukaan Halla-ahoa syytetään ”uskonrauhan rikkomisesta” ja ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”.

Mutta mistä Halla-ahoa oikeastaan syytetään? Ensinnäkin siitä, että hän vertasi islamin sinänsä primitiivisiä uskonkappaleita pedofiliaan, kun Muhammedin tiedetään pitäneen aikojen aamuna lapsivaimoa. Ja toiseksi siitä, että Halla-aho oli mennyt käyttämään poliittisen sanankäytön vertailuissaan hypoteettista esimerkkilausetta, jonka mukaan ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen ovat erään kansanryhmän kansallisia tai geneettisiä erityispiirteitä.

Sisäisesti ristiriitaista on, että viranomaisvalta, joka yleensä pitää pedofiliaa kielteisenä piirteenä, kääntääkin nyt pedofiliakortin nurin ja ikään kuin puolustelee pedofiliaa. Vaikka viranomaiset yleensä taistelevat kynsin hampain pedofiliaa vastaan, ne nyt pitävät pedofiilisia ihmissuhteita uskonrauhan piiriin kuuluvina, kunhan sitä kautta voidaan vastustaa maahanmuuttokriitikkoa ja edistää islamin jaloa sanomaa. Liberaalisti ajattelevana filosofina minulla ei ole mitään myöskään pedofiileja vastaan, sillä voihan pedofiliaan sisältyä myönteisiä merkityksiä. Mutta viranomaisvallan kaksinaismoralismi on kylläkin hämmästyttävää.

Poliittisen oikeudenkäynnin perikuva

Koska yhteiskunnassamme leiskuu tällä hetkellä pedofilian vastainen viha, aika vakuuttavan retorisen kortin Halla-ahon puolustus Kalskeen syytteestä joka tapauksessa saa. Syyte osoittaa, kuinka absurdi viranomaisen arvomaailma on. Toisaalta oikeuslaitos tuomitsee pedofiliasta ankarasti, mutta toisella kädellään se on valmis lynkkaamaan myös pedofilian arvostelijat, ja asialliset keskustelijat viranomaisvalta vaientaa. Se, että oikeuslaitos ei noudata toiminnassaan järkeä, on tietenkin ymmärrettävää, sillä pakkolaitoksena se ei yleensäkään tee järkevimmällä tavalla vaan pelkästään pakottavalla ja ideologisella tavalla.

Ei ole pitkäkään aika, kun amerikkalainen Random House -kustantamo sensuroi julkaisuohjelmastaan kirjailija Sherry Jonesin romaanin The Jewel of Medina, jossa kuvattiin profeetta Muhammedin suhdetta hänen lapsivaimoonsa. Vaikka käsikirjoitus oli pelkästään historiallinen eikä sisältänyt eroottisia kuvauksia, muslimien pelättiin ryhtyvän sen ilmestyessä väkivaltaisuuksiin. Tämäkin varovaisuus osoittaa, kuinka varpaisillaan länsimaat elävät ja miten sananvapaus ja totuuden tavoittelu on jo uhrattu islamille, josta on tullut eräänlainen virtahepo olohuoneisiimme.

Jussi Halla-ahon oikeudenkäynti tulee kuumentamaan tunteita, sillä se joudutaan järjestämään täysin normatiivisessa ilmapiirissä, jossa kiistan intressisidonnaisuus tulee estämään järkiperäisen keskustelun niin maahanmuutosta kuin pedofiliastakin. Näitä asioita pitäisi tarkastella tieteellisesti, kuten olen itse pyrkinyt tekemään, eikä asenteellisesti tai normatiivisesti. On selvää, että esimerkiksi nuorten ja aikuisten välistä seksuaalisuutta voidaan yhtä hyvin puolustaa kuin vastustaakin, mutta vielä olennaisempaa olisi lukea molempien kantojen välistä esiin tulevia sananvapauden ja viranomaisdiskurssin normeja. Ne kertovat, että niin seksuaalipolitiikka kuin uskonto ja rotukorttikin on otettu viranomaisdiskurssissa pelkästään puoluepolitiikan ja sisäpoliittisen kansankiihotuksen käyttöön, josta toden jyvä ja langan pää ovat kadonneet kauan sitten.

Lähestyvät vaalit politisoivat lisäksi oikeudenkäynnin niin, että siitä muodostuu kaikkien aikojen poliittisin oikeudenkäynti, järjestäänpä se ennen vaaleja tai niiden jälkeen. Tuomiosta puolestaan tulee todellinen sotasyyllisyystuomio. Mielenkiintoista on, uhraako syyttäjä lopunkin uskottavuutensa käyttämällä Hannu Salamalle langetettua jumalanpilkkatuomiota todistelunsa ennakkotapauksena.

Tuomitsemisen teonteoreettiset ehdot

Lähtökohdan prosessille muodostaa se, että syyttäjä pitää ideologista uskonrauhaa tärkeämpänä kuin järkiperäistä ja demokraattista elämää. Rikoslain toista ideologista lainkohtaa, eli kansanryhmää vastaan kiihottamista, syyttäjä puolestaan hyödyntää tulkitsemalla Halla-ahon esittämän kansanryhmän kuvauksen aktiiviseksi teoksi, jonka mukaan tämä ihminen muka kiihottaa jotakin tahoa jotain toista kansanryhmää vastaan. Aivan kuten jo tämän blogin edeltävissä (ja kirjanakin julkaisuissa) analyyseissani osoitin, kansanryhmää vastaan kiihottamisesta syyttämiseksi pitäisi epäillyn toiminnasta osoittaa jokin sellainen aktiivinen suorite, jonka kautta epäilty on lauseimperatiivilla tai muutoin kehottanut jotain tiettyä tahoa tekemään jonkin tarkoin määritellyn teon jollekin tietylle kansanryhmälle. (Syytteen nostamisen muut tarvittavat edellytykset voi lukea kirjastani Sensuurin Suomi, s. 308.) Pelkkä kriittinen ja loukkaavaksikin koettu kuvaaminen ei saa riittää.

Pelkkä kuvaaminen ei saa riittää tuomioon sen vuoksi, että kuvauksista tuomitseminen tekisi mahdottomaksi yhteiskuntakritiikin ja kansanryhmien arvostelemisen silloin, kun niihin on syytä. Ne pitää sallia demokraattisen, liberaalin ja yhteiskunnallisia totuuksia tavoittelevan toiminnan nimissä. Arvostelu pitää sallia siinäkin tapauksessa, että se on virheellistä tai väärää, sillä myös tieteellinen tieto on aina todistettavuudeltaan suhteellista ja tulkinnanvaraista. Näin ollen mikään tieteellinenkään todistelu ei voi olla koskaan juridiselta kannalta sataprosenttisen tyydyttävää, ja täydellisen rikosoikeudellisen tyydyttävyyden vaatiminen poliittiselta kirjoitukselta johtaisi orwellilaiseen yhteiskuntaan.

Jos väitteiden tueksi voidaan osoittaa tilastollisia faktoja, myös poliittisen argumentaation asema paranee, mutta Halla-ahon väitteet tulee nähdäkseni sallia jo pelkän mielipiteenvapauden vuoksi. Siinäkin tapauksessa, ettei hänen väitteidensä tueksi voitaisi esittää sellaisia perusteita, joita hän on tosin esittänyt, hänen näkemyksensä pitää sallia henkilökohtaisina mielipiteinä ilman vähäisintäkään rangaistuksen uhkaa.

Syyttämisen motiivien ymmärtämiseksi kannattaa lukea Halla-ahon kirjoitus ”Muutama täky Illmanin Mikalle”. Hänhän arvostelee siinä oikeuslaitoksen toimintaa ja sen kaksoisstandardeja. Kansanryhmiä koskevat väitteet ovat vain vertailujen vuoksi esille tuotujen esimerkkilauseiden asemassa. Kalske ei voi olla tätä ymmärtämättä, joten hänen nostamassaan syytteessä täytyy olla kyse poliittisesta painostuksesta tai siitä, että syyttäjälaitos kostaa itseensä kohdistetun arvostelun.

Syyte Halla-ahoa kohtaan on rikos sananvapautta vastaan, sillä jo pelkkä syyte toimii pelotteena ja ohjaa ihmisiä itsesensuuriin. On syytä muistaa, että laki kieltää myös poliittiset vainot, mihin liittyen rikoslain 11 luvun 3 § sanoo asiasta näin:

”Joka osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä [...] vainoaa tunnistettavissa olevaa ryhmää tai yhteisöä poliittisen mielipiteen, rodun, kansallisuuden, etnisen alkuperän, kulttuurin, uskonnon tai sukupuolen perusteella taikka niihin rinnastettavilla muilla perusteilla, on tuomittava rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään yhdeksi vuodeksi tai elinkaudeksi. Yritys on rangaistava.”

Olennaista on, että Halla-aholle luettu syytemääräys ei vastaa ollenkaan hänen toimintaansa, mutta Kalskeen oma toiminta täyttää edellä siteeratussa lainkohdassa kuvatun rikoksen tunnusmerkit: siis vankeutta apulaisvaltakunnansyyttäjälle ”elinkaudeksi”.

Sananvapauden synkkä päivä

Suomessa ”sananvapauden asiantuntijoina” on valitettavasti 1960- ja 1970-luvulta lähtien pidetty Taisto Sinisalon kämmenellä kujertelevia kyyhkyläisiä, joiden lähdeteoksina toimivat Leninin kootut kirjoitukset. Nykyään sananvapauden esitaistelijat ovat heidän vastakohtiaan. Todellisuudessa politiikan kipupisteet, kuten maahanmuuttoa koskevat erimielisyydet, pitäisi keskustella selviksi, eikä haudata aiheita lain voimalla.

Suomessa viranomaisvalta nakertaa nyt pala kerrallaan sananvapautta ja oman virkatoimintansa nauttimaa luottamusta. Asia, jota viranomaiset eivät näytä ymmärtävän lainkaan, on se, että kansalaisyhteiskunnan pitäisi perustua luottamukseen: siihen, että hallitsijat eivät käyttäydy epäoikeudenmukaisesti tai säädä mielivaltaisia ja kansan oikeustajun vastaisia lakeja. Mikäli tämä luottamus rikkoutuu, samalla rikkoutuu myös kansalaisten luottamus oikeuslaitosta kohtaan, ja voimaan astuu vahvemman oikeus. Tavallaan näin on nyt käynyt, ja oikeudenkäyttö perustuu pelkkään voimankäyttöön sekä kansan mielipiteiden tukahduttamiseen pakkovallalla. Tähän viittaa esimerkiksi se, että Suomi on saanut väestöönsä suhteutettuna ennätysmäisen määrän tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

Ymmärrän kyllä, että syyttäjä halusi aloittaa Earth Hour -tunnin jo tänään ja sammutti sananvapauden valot hetkeksi. Mutta suomalaiset rakastavat totuutta ja vihaavat valheellisuutta niin, että Suomen kansa ei tule antamaan sensuurille periksi koskaan. Siinä on lyönyt valtionsyyttäjä Illmankin Fiskarsinsa monta kertaa kiveen.

Vertailun vuoksi

Filosofisesti katsoen sananvapauden pitää koskea kaikkia mielipiteitä riippumatta siitä, kokeeko joku ne loukkaaviksi vai ei. Sen sijaan rajoittamisessa on kyse siitä, että joku pyrkii päättämään, mikä on sopivaa. Tällaisia sopivuuden normeja ei pitäisi poliittiseen eikä tieteelliseen keskusteluun asettaa, sillä sopivuuden kriteeriksi voi tällöin kohota vain valtapolitiikka. Se puolestaan avaa tien mielivaltaiseen sananvapauden rajoittamiseen.

Merkille pantavaa on, että myös meitä homoja sallittiin arvosteltavan kovin sanoin esimerkiksi eduskunnassa, mutta kukaan ei puuttunut mitenkään siihen. Miksi vain ulkomaalaiset tai yleensäkin vierasperäiset ihmiset olisivat nyt sellainen kansanryhmä, jolla on etuoikeus nauttia viranomaisvallan erityistä suojelua? Todellisuudessa puolusteleminen nolaa myös puolusteltavia saadessaan heidät näyttämään ihmisiltä, jotka eivät osaa puolustaa itseään.

Vertailun vuoksi me homot emme pahastuneet arvostelusta, eikä meitä puolustanut kukaan. Toisaalta emme esittäneet itsekään sensuurin vaatimuksia vaan sallimme avoimen keskustelun ja vaadimmekin sitä. Kyllä me lyönnit kestimme. Asiasta käytiin avoin tieteellinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu, ja kantamme voitti, koska nojasimme vain järkeen. Uskonnolliset dogmit kaatuivat. Niiden soisi kaatuvan myös tässä kysymyksessä. Myös muslimeille tekisi hyvää vapautua oman konservatiivisuutensa pakkopaidasta. Viranomaisvalta, joka ei suojele muslimeja heidän oman uskontonsa kielteisiltä vaikutuksilta, kuten naisten sortamiselta, ei tiedä, mitä tekee. Ilmeisesti islamissa itsessään on jotakin sellaista, joka ei salli tieteellistä eikä järkiperäistä keskustelua.

Ja vielä toinen vertailuesimerkki: kun Halla-aholle luetaan syyte hänen itse keksimästään ja esimerkkilauseenaan esittämästään väitteestä, jonka mukaan ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre, niin vastaava syyte pitäisi kai lukea myös Kaleva-lehdelle, joka kirjoitti pääkirjoituksessaan 20.5.2008 täsmälleen seuraavasti:

”Kiistatonta on, että Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisimpia maita ja että se kytkeytyy erottamattomasti viinankäyttöön. Päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”

Jos tämän sinänsä todistamattoman ja lähdeviitteillä perustelemattoman väitteen saa sanoa suomalaisista, miksi vastaavaa ei saisi sanoa muunmaalaisista? Tässä epäjohdonmukaisuudessa on näyttöä kaksoisstandardeista tarpeeksi. Myös huono huumorintaju on mädän hallinnon tunnusmerkki.