30. maaliskuuta 2009

Päivän Holmlund


Eräässä lakiasiaintoimistossa oli tapana kysellä aamukahvipöydän lehtiä lukiessa, mikä on ”päivän Puumalainen”. Juristit olivat tottuneet kollegansa, vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen, truttaamiin mokutusuutisiin siinä määrin, että melkein jokaiseen arkipäivään mahtui keskustelua siitä, kuinka ihmisoikeuksiin liittyvillä sopimuksilla rajoitettiin tai heikennettiin kansalaisten perustuslaillisia perusoikeuksia.

Samaan ovat tietenkin syyllistyneet myös ministeri Astrid Thors ja muutamat poliittiset virkamiehet, kuten nykyinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää, joka edeltäjänsä tavoin käyttää poliittista valtaa virkamiehen roolissa.

Tänään on vuorossa ”päivän Holmlund”. Sisäasiainministeri Anne Holmlund on nimittäin kertonut poliisin ulkomaalaisasioiden seminaarissa ”olevansa huolissaan nuorista maahanmuuttajista”. – Ja millä tavalla? Holmlund oli muun muassa lausunut, että ulkomaalaistaustaisten nuorten tekemät rikokset ovat lisääntyneet Suomessa.

Niin, tämähän tiedetään. Mutta entä johtopäätökset? Ministeri sanoo nyt pelkäävänsä, että ”nuorten lisääntynyt syrjäytyminen voi johtaa asenteiden kovenemiseen etnisiä vähemmistöjä kohtaan”, joten kyllä ylioppilasmerkonomi liturgian osaa. Syypääksi nähdään taas valtaväestön asenteet eikä ihmisryhmien omaa toimintaa saati huonosti hoidettua ulkomaalaispolitiikkaa, jonka tuloksena yli äyräiden paisuva maahanmuutto automaattisesti johtaa syrjäytymiseen.

Itse olisin pikemminkin huolissani siitä suomalaisnuorten syrjäytymisestä, jota tapahtuu kalliiksi käyvän maahanmuuton kustannuksella ja joka on johtamassa juuri siihen, mitä Holmlund pelkää, eli rasististen asenteiden kovenemiseen. Miksi siis jatkaa tuota pyhäksi arvoksi kohotettua maahanmuuttoa, kun siitä ei näytä tältäkään kannalta seuraavan muuta kuin riskejä suomalaiselle yhteiskunnalle? Tärkeämpää tekemistä Holmlundilla olisi (ollut) aselain uudistamisessa.