28. maaliskuuta 2009

Maahanmuuttokritiikin savustaminen on virhe


Perussuomalaisten puoluehallitus teki nähdäkseni epäviisaasti ollessaan hyväksymättä Jussi Halla-ahoa puolueen ehdokkaaksi europarlamenttivaaleihin. Kielteiseen päätökseen vaikutti luullakseni kaksi syytä, joista ensimmäisen muodostaa Halla-ahoa vastaan eilen nostettu syyte. Toinen on muiden puolueiden harjoittama painostus. Perussuomalaisille on todennäköisesti lupailtu aivan kaikkea alkaen Leninin kunniamerkistä ja päätyen ministerinsalkkuun seuraavasta hallituksesta, jos puoluehallitus savustaa poliittisen komeetan pois puolueen riveistä. Ongelmana on se, mitä puolue tekee pelkillä lupauksilla, jos kannatusta ei seuraavissa eduskuntavaaleissa tämän vuoksi tulekaan, vaan perussuomalaisten kannatusnousu valuu takaisin sinne mistä on tullutkin.

Perussuomalaisten lähes 10 prosentin kannatuksesta noin 70 % tulee tällä hetkellä muualta kuin puoluejohto olettaa. Kannatus koostuu suurimmaksi osaksi nuorista kaupunkilaisista ja hyvin koulutetuista miehistä ja naisista. Kannattajakunta on perin juurin erilaista kuin Smp:n aikana.

Kääntämällä selkänsä Halla-aholle perussuomalaisten puoluejohto on vaarassa tehdä itse sen, mistä se syyttää kannattajiaan, toisin sanoen vetää äänestäjien rivit halki. Kansallismielisten ja maahanmuuttokriitikoiden järjestäytyminen omaksi puolueeksi on tätä menoa vain ajan kysymys. Toivottavaa kuitenkin on, että ihmiset malttaisivat mielensä. Vaikka Halla-aholla onkin nyt puukko lapaluidensa välissä, saattaa ovi paratiisiin aueta jo lähitulevaisuudessa. Mestarin ensimmäinen valtiomiesteko olisikin estää maahanmuuttokriittisen liikkeen halkeaminen.

Myöskään Juha Mäki-Ketelän hanke Halla-ahon kannatusyhdistyksen perustamiseksi ei ole kiristystä puoluejohtoa kohtaan, vaikka muutamat niin väittivätkin. Se on vain yksi demokraattinen tapa varmistaa ehdokkuus siinä tapauksessa, että puolue ei ehdokasta hyväksy. Ensisijainen valinnan mahdollisuushan oli joka tapauksessa puolueella, joten outoa olisi, jos puolue voisi nähdä varotoimessa ”kiristystä”? Eihän se ole pelastusrenkaan vika, jos vene ajautuu karille.

Taisipa puolue itse hikoiluttaa Halla-ahoa viivyttämällä päätöksen tiedoksiantoa – varsinkin kun Soini myönsi tehneensä päätöksen omasta ehdokkaaksi asettumisestaan jo kolme viikkoa sitten. Muussa tapauksessa perussuomalaiset antoivat kai toisten puolueiden painostaa itseään.

Petossuomalaiset?

Päätöksellään perussuomalainen puolue teki valitettavasti juuri niin kuin sen kilpailijat toivoivat. Suomen puolueet tekevät yleensäkin erittäin suuren virheen pyrkiessään savustamaan kaiken maahanmuuttokritiikin pois parlamentaarisen puoluetoiminnan piiristä. Ensinnäkin se johtaa kansanvallan halveksumiseen, sillä politiikan puheenaiheista eivät voi tällöin päättää äänestäjät, vaan niistä päättävät puolueet, tiedotusvälineet ja valtionsyyttäjä. Toiseksi se on vaarassa johtaa kansallismielisyyden radikalisoitumiseen, josta on haittaa poliittiselle järjestelmälle kokonaisuudessaan. Perussuomalaisten päätös oli myös epäoikeudenmukainen temppu puolueelle suuren kannatuksen tuonutta Halla-ahoa kohtaan, kun maisterisjätkä petti tohtorin.

Suuri osa perussuomalaisten kannatuksesta on vaarassa kadota muihin poliittisiin ryhmiin. Lisäksi perussuomalaisten äänet menevät tasavahvojen ehdokkaiden kesken melko hajalleen vaaliliiton sisällä, ja pudonneella kokonaiskannatuksella ainoan heltiävän paikan saattaa viedä kristillisten ehdokas; yhtä Herraa rukoilemaan tottuneet kristilliset kun ovat taitavia keskittämään äänensä. Tässä mielessä kristillisten tämänpäiväistä iloa voi hyvin ymmärtää.

Halla-aho todennäköisesti menee europarlamenttiin omalta listaltaan, mikäli sellainen valmiiksi saadaan. Europarlamentissa hän istunee omalta listalta valittujen ryhmään, mikä ei ole huonompikaan positio, koska puheenvuoroa ei tällöin tarvitse jonottaa yhtä kauan kuin suuressa ryhmässä. Aika näyttää, miten käy, mutta perussuomalaiset tekivät nähdäkseni taktisen virheen jo puuhatessaan uutta ryhmää europarlamenttiin irlantilaisten ja tanskalaisten kanssa. Kansallisvaltioiden Eurooppa -ryhmän tai Itsenäisyys/Demokratia-ryhmän olisi pitänyt riittää. Tärkeää Euroopan unionissa ei ole vain puoluejohdon mainitsema laajenemisen pysäyttäminen ja perustuslain estäminen vaan myös maahanmuuttopolitiikan järkevöittäminen.

Syyte: poliittisen vyörytyksen mallikuva

Henkilökohtaiset listat voivat joskus tuoda kovankin kannatuksen. Puolueesta Halla-ahon tapaan karkotetun ja sittemmin murhatun professori Pim Fortuynin oma lista sai postuumisti 17 prosentin kannatuksen Hollannissa pakottaen sosiaalidemokraatit väistymään hallituksesta ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen. Belgiassa vastaavanlainen maahanmuuttoa vastustava Vlaams Blok -puolue sai 14 prosentin kannatuksen vuoden 2004 EU-vaaleissa, kunnes Belgian korkein oikeus kielsi sen demokratiaa halveksuen. Puolue perustettiin kuitenkin uudelleen Vlaams Belang -nimisenä, ja se on vuoden 2007 parlamenttivaaleissa saadulla 12 prosentin kannatuksella maan kolmanneksi suurin puolue. Myös Suomen kansallismielisten täytyy keskittyä pysymään hengissä.

Voimat, jotka kriittistä tohtoria vastaan on tässä maassa suunnattu, ovat nyt niin valtavia, että niiden takana piilee myös suunnattomia poliittisia jännitteitä. On selvää, että valtakunnansyyttäjän eilinen syyttämispäätös ottaa suoraan huomioon hallituksen kannan. En hämmästyisi, vaikka se tulisi suoraan pääministeri Matti Vanhaselta, joka on tiukkaan sävyyn huomauttanut, ettei Suomessa ole jalansijaa minkäänlaiselle rasismille - ikään kuin kaikki hallituksen maahanmuuttopolitiikasta poikkeava ajattelu olisi rasismia. Totuus on, että rasismia on vain rotusorto, johon suomalaisessa politiikassa ei ole syyllistynyt vielä kukaan.

Halla-aho kuuluu käsitykseni mukaan suomalaisen älymystön eturiviin, ja hänen järkensä leikkaa kuin partaveitsi osoittaessaan jälleen, että myös hänen ”rasistisiksi” väitetyissä kirjoituksissaan on kyse vain kaksoisstandardien osoittamisesta.

Myöskään syyttäjä ei voi olla niin tietämätön, ettei hän ymmärtäisi, mitä eroa on sillä, että jokin lause mainitaan esimerkkilauseena tietyntyyppisestä väitteestä, ja sillä, että samaa lausetta käytetään omana propositiona. Hänen syytteensä on poliittisen ajojahdin mallikuva. Maahanmuuttopolitiikka on objektiivisesti ottaen ollut puolueellista, ja Halla-aho on täysin oikeassa osoittaessaan, millä tavalla. Halla-ahoa syytetäänkin juuri sen merkiksi, mitä hän arvostelee: poliittisen korrektiuden ja puolueellisuuden vuoksi. Näin jo syyttämispäätös sinänsä todistaa Halla-ahon väitteet oikeiksi.

Kriittisen ja konventionaalisen ajattelun ero

Halla-ahon kokemat konfliktit johtuvat käytännössä vain yhdestä syystä. Ristiriita seuraa aina, kun mitä tahansa aihetta aletaan käsitellä tieteellisellä ja filosofisella lahjomattomuudella. Halla-aho on siis toiminut tyypillisen intellektuellin tavoin, ja ristiriitatilanne konventionaalisen ja kriittisen ajattelun välille on katettu. Ongelma on, että politiikassa järkevää mutta epäsovinnaista argumenttia ei ymmärretä, ja oikeudessa se ei paina.

Rasismi on tietysti kielteinen asia. Mutta rasismia arvosteltaessa täytyy muistaa sen todelliset syyt. Syy rasismiin ei ole kansallismielisyys sinänsä, vaan kansallismielisyyden nousun syy on kansallisen edun halveksunta, toisin sanoen se, että kantaväestöjen edut ovat joutuneet kyseenalaistetuiksi tai uhatuiksi. Maahanmuuton myötä niin käy varsin helposti, kun syntyy työttömyyttä ja kuluja yhteiskunnalle. Kansallista etua puolestaan ei pitäisi koskaan kiistää. Se nousee esiin sitä varmemmin, mitä tiukemmin se koetetaan kieltää. Mikäli yhteiskunnassa halutaan taistella rasismia vastaan, olisi syytä taistella kurinalaisemman maahanmuuttopolitiikan puolesta, jolloin kansakuntien edut eivät joutuisi yhtä helposti konfliktiin eivätkä riidat siirtyisi valtioiden rajoilta keskelle kansalaisyhteiskuntia.

Huoli on aiheellinen, sillä suomalaiset poliitikot antavat joka päivä huonoa näyttöä sekä maahanmuuttopolitiikallaan että Euroopan unionin laajentamispolitiikallaan. Tänään vuorossa olivat Alexander Stubb ja Olli Rehn, jotka Helsingin Sanomien mukaan katsovat, että eurovaalit voivat kärsiä ”laajentumispopulismista”. Tämän mukaan laajenemisen vastustaminen olisi muka jonkinlaista ”populismia”.

Minun mielestäni laajenemisen paneminen jäihin on vain realismia. Laajentumisesta saatiin huonoja kokemuksia, kun Romania ja muut Balkanin maat hyväksyttiin EU:n jäseniksi, vaikka jäsenyysehdot eivät täyttyneet. Koska romanialaisista peräti kolmannes elää köyhyysrajan alapuolella, jäsenyydelle ei ollut perusteita. Nyt köyhimmät väestönosat ovat lähteneet vaeltamaan rikkaammiksi koettuihin Länsi-Euroopan maihin paremman elintason toivossa. Tulos on, että kurjuus siirtyy meidän kaduillemme, ja lopulta se jakautuu ihmisten kesken tasan, kun elintasot tasoittuvat kuin nestepinnat villalangan yhdistämissä astioissa.

Juuri edellä sanotun kaltainen politiikka ylenkatsoo kansallista etua: kansalaisten – sinun ja minun – etua. Valtion tärkein tehtävä on kansallisen edun turvaaminen. Jos sitä ei tunnusteta ajoissa, se joudutaan tunnustamaan myöhemmin, mutta hinta on silloin paljon kovempi.

Miten eteenpäin?

Minua ei lainkaan harmita, että perussuomalaiset eivät hyväksyneet Jussi Halla-ahoa listalleen. Moni järkevän maahanmuuttopolitiikan kannattaja on varmasti tyytyväinen, kun ei tarvitse äänestää puoluetta, joille annettu ääni saattaakin päätyä kristillisten hyväksi vaaliliiton sisällä.

Halla-ahon valitsijayhdistyksestä saattaa tulla kansanliike, joka syntyy yhtä paljon hänen puolestaan kuin mielivaltaista viranomaistoimintaa ja sensuuria vastaan. Samanlainen nähtiin viimeksi, kun kansalaiset yhdistivät voimiaan puoluerajojen yli, jotta presidentiksi saatiin demokratiaa suoraselkäisesti puolustava Mauno Koivisto juopon ja Neuvostoliiton tukeman Ahti Karjalaisen sijaan. Tankeromaiseksi puliveivaukseksi on myös puolueissa tapahtuva pelaaminen nyt mennyt, ja kansa sen poliitikoille takaisin maksaa.