25. toukokuuta 2009

Hallitus lopettaa viikkojärjestelmän


Hallitus on sallimassa kauppojen ympärivuotisen aukiolon. Esityksen mukaan sunnuntaikauppa sallittaisiin kello 12-18 ja joulun alla 12-21, ja lisäksi tietyt pienemmät puodit saisivat pitää uksensa auki kellon ympäri. Kriitikot puolestaan ovat todenneet, että varsinkin kauppakeskuksissa toimivien putiikkien sunnuntaiaukiolo syö niiden erikoisliikkeiden asiakaskuntaa, joiden resurssit eivät riitä jatkuvaan aukioloon.

Ongelma ei ole kuitenkaan vain kaupallinen tai kilpailullinen. Sunnuntaikaupan vapauttaminen huonontaa työntekijöiden asemaa. Yhteistä vapaa-aikaa muiden ihmisten kanssa löytyy entistä vaikeammin, jos pyhät täytyy kuhkia töissä. Toisaalta sunnuntaiaukiolosta ei ole monillekaan suurta hyötyä. Ihminen kestää yhden päivän mainiosti pääsemättä kauppapuoteihin kukkaroitaan kuluttamaan.

Sunnuntaiaukiolojen vapauttaminen vaikuttaa eniten ihmisten elämäntapaan. Vaikutus on vahvin niiden ihmisten todellisuuteen, jotka mieltävät sunnuntain uskonnolliseksi pyhäpäiväksi. Mutta asialla on merkitystä myös muille. Mitä eroa arjella ja pyhällä enää on, jos kaikki päivät ovat samanlaisia?

Näin voidaan sanoa, että hallitus on kumoamassa viikkojärjestelmän, ja päivistä jäävät jäljelle niiden numerot. Sunnuntaita ei voida erottaa maanantaista. Samalla kumoutuu myös ihmisten viikkorytmi. Tämä ei ehkä lisää ihmisten onnellisuutta, sillä ajattelemiseen, rauhoittumiseen ja rentoutumiseen varatut olotilat vähenevät, ja koko olemassaolo uhrataan työlle ja tuoksinalle.

Surkeinta esimerkkiä näyttää kauppojen yöaukiolo, ikään kuin lähikaupoissakin tarvittaisiin ympärivuorokautista päivystystä. Nämä ajankohdat pitäisi varata filosofialle, runojen kirjoittamiseen ja lemmiskelyyn. Sen sijaan ensi vuoden alusta voimaan tuleva uudistus vain lisäisi levottomuutta.

Uudistus on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun työ sinänsä koetaan niin pyhäksi, että sitä pitää paiskoa kellon ympäri. Jos työ on pyhää, mikään muu ei ole enää pyhää.

Toisaalta asiassa on puolensa. Ammattiliitot vetävät sunnuntaityöstä kaksinkertaista liksaa, ja formulakuskit millin pari per kisa. Oli miten oli, tänä aurinkoisena kevätpäivänä en halua kauppaan – edes maksusta.