3. syyskuuta 2009

Alvialen puliveivaus


”Myymälävarkaus on rikos. Ilmoitamme kaikki tapaukset suoraan poliisille.” Kaupat valistavat asiakkaitaan liikkeidensä seinille kiinnitetyillä kohteliailla kylteillä. Myös asiakkaiden pitäisi ehkä ilmoittaa myymälävarkauksista suoraan poliisille vähittäiskauppaketjujen asettamiseksi syytteeseen, sillä kaupat vohkivat syyskuun alussa voimaan tulleen ruoan arvonlisäveronalennuksen omiin taskuihinsa.

Rikos tehtiin etevästi. Esimerkiksi Forumin S-marketissa tavallisen suklaapatukan hintaa oli korotettu juuri ennen arvonlisäveron alennuksen voimaan astumista sen verran, että alennuksen jälkeen hinnaksi muodostui täsmälleen sama kuin ennenkin. Näin valtion verokertymän väheneminen ei koidukaan kuluttajien hyväksi vaan menee suoraan kauppaliikkeiden eduksi.

Samanaikaisesti joudutaan kiristämään muuta verotusta, tekemään valtionvelkaa tai leikkaamaan valtion menoja esimerkiksi huonontamalla sosiaaliturvaa. Tämä oli tietysti hallituksen tarkoituskin, sillä arvonlisäveron alennus toteutettiin tahallaan niin välinpitämättömästi ja ilman kontrollia, että kaupat saattoivat siirtää edun itselleen.

Näin kokoomus tuli kuin huomaamattaan tukeneeksi kaupan alan yrittäjiä, joista suurin osa on kokoomuksen kannattajia. Kun kaupan voitot paranevat, myös maataloustuottajat voivat korottaa ruoan tuottajahintoja. Tätä kautta hyötyä liikenee myös maanviljelijöille, joista suuri osa on keskustan äänestäjiä.

Ruoan arvonlisäveron alennus olisi tehty oikein, jos se olisi toteutettu valvotusti ja siirretty sellaisenaan kuluttajahintoihin. Näin se olisi tullut kaiken kansan eduksi, koska kaikki kansalaiset tietääkseni ostavat ja syövät ruokaa. Kahden kauppaketjun hallitsemassa maassa mitään ei näköjään voida tehdä reilusti ja vilpittömästi, toisin sanoen ilman, että jokaista asiaa vahtimaan pitää asettaa joku viranomainen. Nyt ongelmaa selvittää Kuluttajatutkimuskeskus lääninhallituksineen, mutta sekään tuskin ehtii pitämään kirjaa jokaisesta alennusta edeltäneestä korotuksesta. – Pirullisia satiaisia nuo nylkyrit!