Yes-manit sumujen saarelta

Dingo-yhtyeen solisti Neumann kirjoitti laulussaan ”Perjantai”: ”Sinun suudelmastasi tiesin, tämä olisi hyvästi, jouduin tuuliajolle, ajauduin tälle pienelle saarelle.” Ja edelleen: ”Taittuu teräs hampaissa, joita hioin autiolla saarella. Nämä laulut on kaikuja saarelta, kukaan kuule vain ellei vastarannalta...”

Kas niin. Sumujen saarella asuvat irlantilaiset olivat pitkään ne ”Leuat”, jotka väänsivät Euroopan unionin liittovaltiota kohti johtavat ratakiskot kieroon, kunnes mineraali kylmeni ja tuli aika kaivaa nyyhkyliinat esiin. Tämänaamuisen uutisen mukaan Irlanti myöntyi viime perjantaina kansanäänestyksessä Lissabonin sopimukselle.

Natoon kuulumaton EU-maa oli pitkään se ”gallialainen kylä”, joka pidätteli Roomaa leviämästä koko Euroopan laajuiseksi. Kun Irlannin kansa vielä viime vuoden kesäkuussa äänesti väärin ja sanoi ”kiitos mutta ei kiitos” EU:n yhteiselle perustuslaille, Euroopan unionin johtajat aloittivat painostuksen Irlantia kohtaan.

Myös Suomessa hallitus äänestytti eduskuntaa ratifioidakseen perustuslakisopimuksen muodollisesti, vaikka sekä Ranska että Hollanti olivat hylänneet sen vuoden 2005 kansanäänestyksissä. Suomen poliittisen eliitin reaktio oli tällöin pelkkä symbolinen protesti, sillä yksikin laukaus riitti koko perustuslain alasampumiseen yksimielisyyttä vaativassa asiassa. Jos päätösvalta olisi annettu Suomen kansalle, kuka tietää, minkälainen tulos olisi ollut?

Nyt EU toi perustuslakisopimuksen uudelleen käsittelyyn ”Lissabonin sopimukseksi” nimettynä: äänestyttäen Irlantia tarpeeksi monta kertaa, jotta kamelin selkä katkesi ja vastustajat väsyivät. Moninkertainen äänestyttäminen ei ole kuitenkaan moninkertaista demokratiaa. Muissa EU-maissa Lissabonin sopimuksesta oli tietenkin jo päätetty ilman kansanäänestystä – kansalaisten ohi.

Kun irlantilaiset komennettiin äänestämään uudestaan, kyse ei ollut kansanvallan varmistelusta vaan niin sanotun ”taloudellisen vakauden” turvaamisesta eli poliittisen päätösvallan alistamisesta globaalille taloudelle. Dublinin pörssikurssit ottivat ”kyllä”-päätöksen vastaan pienellä ponnahduksella. Mutta se, mikä tekee hyvää taloudelle, voi muissa suhteissa olla lyhytnäköistä.

Suurin osa maailmantalouden ongelmista johtuu tätä nykyä siitä, että itsenäiset valtiot ovat menettäneet kansallista toiminta- ja päätöksentekokykyään ja taloudellinen valta on lipsahtanut ulkomaille: globaalin maailmantalouden kiertoradalle, josta se tulee tuomitsemaan meitä. Ei Irlantikaan taipunut mistään muusta syystä kuin yksin jäämisen pelosta. Mutta kriisitilanteissa juuri itsenäisessä toimintakyvyssä on kaikki todellinen voima.


Lissabonin sopimuksen merkitys

Irlannin eilen hyväksymä Lissabonin sopimus on sama kuin sen toista vuotta sitten hylkäämä Euroopan unionin perustuslakisopimus. Vain muutama nimilappu on vaihdettu salamielisempään muotoon: liittopresidentti on nyt ”puheenjohtaja” ja ulkoministeri on ”korkea ulkopoliittinen edustaja”. Edelleen meille opetetaan, että Euroopan unioni ei ole yhteisestä perustuslaistaan, liittopresidentistään ja ulkoministeristään huolimatta liittovaltio, koska sillä ”ei ole kansallishymniä”!

Mikä sitten EU:ssa muuttuu ja miksi muutokset tapahtuvat huonompaan suuntaan? Ensinnäkin Euroopan unioni siirtyy yhteispäätösmenettelyyn. Se ei tosin koske ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa mutta riittää heikentämään Suomen asemaa esimerkiksi maatalousasioissa. Lisäksi neuvoston yksimielisyyttä edellyttäneistä päätöksistä siirrytään määräenemmistöpäätöksiin (poikkeuksena sosiaali- ja veropolitiikka). Tämä puolestaan antaa merkin siitä, kuinka toimintakyvyttömäksi EU on muuttunut samalla kun sen jäsenkunta on paisunut kuudesta jäsenestä 27:een.

Mitä useampi kokki, kokki sitä sekavampi soppa. Sen vuoksi myös päätösmenettelyjä yritetään nyt virtaviivaistaa. Kun ongelmat johtuvat Euroopan unionin laajenemisesta, niitä ei saada korjatuiksi kaventamalla päätöksenteko määräenemmistöihin. Sillä tavalla alakynteen jäävät maat saavat kahvit munilleen. Juuri tämä varmistaa, että päätöksenteko vaikeutuu entisestään, ja parinkymmenen vuoden kuluttua unioni on todennäköisesti laudoissa.

Entä oikeudet ja organisaatiomuutokset? Yksi EU-parlamenttipaikka Suomelta vietiin jo, joten ei siitä sen enempää. Valittaminen on yleensäkin turhaa, kun giljotiinin terä on vilahtanut. Valtionpäämiesten huippukokous eli Eurooppa-neuvosto puolestaan muuttuu Lissabonin sopimuksen myötä viralliseksi toimielimeksi.

Irvokasta on, että vallan pidättämistä yhä korkeammalle tasolle perustellaan läheisyysperiaatteella, kun ”kansalliset parlamentit saavat erityistehtäväkseen valvoa, että läheisyysperiaate toteutuu, eli päätökset tehdään oikealla tasolla ja mahdollisimman lähellä kansalaisia.”

Lauselmassa, että ”kansalaiselle Lissabonin sopimus tuo perusoikeuskirjan, johon on ensimmäistä kertaa koottu EU:n alueella asuvien ihmisten kansalais-, poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet”, havisevat beethovenilaisen harmonian haaveet. Todellisuudessa tämä lirkutus mahdollistaa vain entistäkin vaateliaamman vollotuksen, kun eri maista tulevat kerjäläiset asettuvat Suomen maanteille poikittain penäämään ihmisoikeuksia. Ei ihme, että britit (EU:n konservatiivisimmat) ja puolalaiset (unionin itsepäisimpinä pidetyt) jättäytyivät pois sopimuksen koko tästä osasta.

Ja kuinka lohdullista onkaan tietää, että läheisyysperiaatteen merkiksi ”kansalaisille tulee myös mahdollisuus viedä mieltä polttavia kysymyksiä suoraan komission käsittelyyn”? Aloite tosin edellyttää, että vähintään miljoona EU:n noin 500 miljoonasta asukkaasta pitkin ja poikin Eurooppaa vetää nimensä johonkin kansalaisadressiin! Tämä demokratian julistus vie voiton jopa radio Jerevanin neuvostoparodioista, joiden mukaan kaikilla kansalaisilla oli kädet täynnä muodollisia oikeuksia ja julistuksia, mutta pihalla haisi kananpaska ja kuttu söi ruohoa.

Arvatkaapa muuten, missä Euroopan kaupungissa Karl Marx vuonna 1848 kirjoitti Kommunistisen manifestinsa. – Kyllä vain: Brysselissä!

Ja arvatkaapa, mitä puoluetta EU:n komission nykyinen puheenjohtaja José Manuel Barroso edusti 1970-luvulla toimiessaan Lissabonin yliopiston opettajana. – Kyllä vain: hän oli yksi Portugalin kommunistisen työväenpuolueen johtajista.


Puolueellista ihmisoikeuspolitiikkaa

Lissabonin sopimukseen liittyvästä perusoikeuskirjasta ei ole mitään hyötyä suomalaisille, koska siitä ei löydy yhtäkään sellaista ihmisoikeuksia parantavaa asiaa, jota ei olisi taattu paremmin Suomen omassa perustuslaissa. Mutta perusoikeuskirjasta saattaa olla haittaa, sillä ihmisoikeuksiin vedoten on nykyään rajoitettu Suomen kansalaisten perustuslaillisia perusoikeuksia. Näin on käynyt esimerkiksi silloin, kun maahanmuuttajavähemmistöt ovat vaatineet suomalaisten maahanmuuttokriitikoiden sananvapautta sordiinon alle.

Tietenkin myös Suomen perustuslaissa on porsaanreikiä. Esimerkin tarjoaa toisen luvun yhdeksännen pykälän momentti, joka sanoo, että ”ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu”. Tällä perusteella Suomi voisi joutua ottamaan vastaan jopa miljoona maahanmuuttajaa, jos heillä on pelko joutua kuolemaantuomituiksi lähtömaissaan.

Entä olisiko se mahdollista? – Aivan hyvin. Pakistanista (väkiluku 165 miljoonaa) Saudi-Arabiasta (24 miljoonaa) ja Iranista (71 miljoonaa) löytyy helpostikin yhteensä miljoona homoseksuaalia. Homoseksuaalisuus puolestaan on kuolemantuomiolla rangaistava rikos näissä islamilaisissa maissa, joten Suomi voisi mainiosti saada maaperälleen miljoona turvapaikanhakijana tulevaa homoseksuaalia. Miksi heille (eli meille) ei sanottaisi ”welcome to our lovely country” yhtä avomielisesti kuin tavallisille perussomalialaisille?


Parhaat lait

Filosofi Platonin mukaan oikeudenmukaisen valtion tuntee siitä, että lakeja on mahdollisimman vähän. Yksinkertainen on kaunista. Antiikin aikoihin katsottiin, että valtio on kehittynyt, jos toimeen tultiin vähillä muotosäännöillä ja sopimuksiin päästiin ilman pakottamista. Sen sijaan modernina aikana on tullut tavaksi ajatella, että lakien runsaus kertoo yhteiskunnan kehittyneisyydestä.

EU:n perustuslaki on Platonin jaloon Valtio-teokseen verrattuna aivan hirveä sikermä, susi jo syntyessään sikäli, ettei sitä voi edes lukea. En ole nähnyt sitä ja sen satoja artikloja edes esitettävän missään yhtenäisessä ja selkeässä muodossa paitsi luonnoksena tässä. Kyseinen byrokraattinen lakiläppä on niin hengetöntä ja merkityksettömäksi kavennettua, että se tuo mieleen muinaisen Neuvostoliiton perustuslain, eikä siihen voi kukaan ihminen sitoutua ajatuksillaan saati sydämellään. On irvokasta, että demokratiaa luvataan kohentaa lailla, jonka säätämisessä demokratia on ohitettu täysin.

Maailman parhaat perustuslait, kuten Yhdysvaltain perustuslaki (1787), on muotoiltu julistusmaisesti ja kauniisti, henkevästi ja tunnetta pursuten sellaiseksi, ettei sen luojien tarkoituksista ole jäänyt epäilystä. Se on myös yksi maailman lyhimmistä. Sen sijaan Suomen vuonna 1999 säädetty perustuslaki on huomattavasti heikompi, sillä sillä on kosolti mittaa, ja sen kanssa on jouduttu jo vaikeuksiin: presidentillä ja pääministerillä on kahden lautasen toimivaltakiista, hallitusta ei voida irtisanoa ulkopuolelta, ja vaaleista tehtiin kaksipuoluejärjestelmään johtavat pääministerivaalit.

EU:n uuden perustuslain kanssa kilpailemaan voi laittaa myös Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen vuodelta 1776. Klassikkotekstin tavoin se on ajankohtainen aina. Kirjoituksen puolivälissä arvostellaan ankarasti Ison-Britannian kuningasta Yrjö III:a pyrkien siten perustelemaan itsenäistymisen tarpeellisuutta. Otteet julistustekstistä ovat siteeraamisen arvoisia myös meidän päivinämme. Katsotaanpa, mihin kaukainen meren takainen kuningas oli syyllistynyt:

”Hän on kutsunut koolle lainsäädäntöelimiä paikoissa, jotka ovat epätavallisia, epämukavia ja kaukana niiden elinten julkisen kirjanpidon paikasta, minkä ainoana syynä on ollut väsyttää lainsäätäjät myöntymään hänen tahtoonsa.
Hän on hajottanut eduskuntia useita kertoja siitä syystä, että ne ovat miehisellä jämäkkyydellä vastustaneet hänen hyökkäyksiään kansan oikeuksia vastaan.
Hän on tehnyt tuomareista riippuvaisia yksin hänen tahdostaan koskien heidän toimikautensa pituutta sekä heidän palkkansa määrää ja maksua.
Hän on perustanut joukon uusia virkoja, ja lähettänyt tänne parvittain virkamiehiä ahdistelemaan kansaamme ja kalvamaan heidän tahtoaan.
Hän on ylläpitänyt rauhan aikana keskuudessamme valmiudessa olevia armeijoita ilman lainsäädäntöelimiemme myöntymystä.
Hän on toiminut yhteistyössä toisten kanssa alistaakseen meidät sellaisen vallan alaisiksi, joka on vieras perustuksillemme ja jota lakimme eivät tunnusta ja antanut hyväksyntänsä niiden teeskennellyille lainsäädäntötoimille [muun muassa]:
Meidän viemisellemme oikeudenkäyntiin merten tuolle puolen teeskenneltyjen rikosten vuoksi.
Vapaan […] lakien järjestelmän purkamiselle naapuriprovinssissa, mielivaltaisen hallituksen perustamiselle sinne ja sen rajojen laajentamiselle niin, että siitä muodostuu samalla esimerkki ja toimiva instrumentti saman täydellisen vallan langettamiseen näihin siirtomaihin.
Meidän omien lainsäädäntöelintemme poistamiselle toiminnasta, ja sen julistamiselle, että on heidän oikeutensa säätää meidän lakimme aina ja kaikissa tapauksissa.
Hän liikuttaa tällä hetkellä suuria ulkomaisten palkkasoturien armeijoita niiden kuoleman, autioittamisen ja tyrannian töiden viimeistelemiseksi, jotka on jo aloitettu sellaisten petturuuden ja julmuuden olosuhteiden vallitessa, joiden kaltaisia on tuskin nähty mitä barbaarisimpina aikoina ja jotka ovat sivistyneen valtion päämiehen arvolle mitä sopimattomimpia.
Hän on kiihottanut kapinoita meitä vastaan tässä maassa, ja yrittänyt saada rajojemme asukkaat hyökkäämään kimppuumme: ne armottomat intiaanivillit, joiden sotalain tunnetaan olevan kaikkien ikäryhmien, sukupuolten ja ihmismuotojen erottelematon tuhoaminen.”

Näiden Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta poimimieni otteiden ajankohtaisuus tuskin vähenisi, jos tekstissä syytetyn Ison-Britannian kuninkaan (”Hän”) paikalle merkittäisiin kirjainlyhenne EU.


Usvassa asutaan

Euroopan laajuisista kansanvallan varkauksista kertoo se, että Irlantia lukuun ottamatta Lissabonin sopimuksen hyväksymiseen on riittänyt pelkkä EU-maiden parlamenttien siunaus, eikä kansanäänestyksiä ole käytetty. Viimeinen piste on tosin panematta Puolassa ja Tshekissä, jonka kansallismielinen presidentti Václav Klaus on sanonut odottavansa Irlannin kansanäänestyksen tulosta ennen suostumistaan allekirjoittamaan sopimusta.

Puolassa puolestaan on pähkäilty, onko presidentti Lech Kaczýnski allekirjoittanut sopimuksen, vai onko nimi vasta paperissa, joka sallii hänen allekirjoittaa varsinaisen sopimuksen. Ymmärrän: kipeää tekee kynää kääntää entisissä sosialistimaissa, kun vapaus on kallis, ja nyt sitä taas viedään.

Valopilkkuna voi panna merkille, että myöskään Ahvenanmaan maakuntapäivät ei ole vielä hyväksynyt sopimusta. Periaatteessa Ahvenanmaan usvainen saari voisi edelleenkin kaataa Suomen hyväksynnän, mutta käytännössä maakunta kiristää Suomen hallitusta erinäisiin valtion sisäisiin myönnytyksiin käyttäen hyväkseen Suomelle muutoin lankeavaa EU-sakon uhkaa tai tilannetta, jossa EU joutuisi erottamaan Ahvenanmaan jäsenyydestään: esimerkiksi Venäjän maahanlaskujoukkojen seuraavana aamuna valloitettavaksi.

Myönteistä Lissabonin sopimuksessa on se, että siinä ensimmäistä kertaa yksimielisesti tunnustetaan jäsenvaltion oikeus erota unionista.