6. lokakuuta 2009

Älymystö ottaa kantaa


Kiitän professori Timo Vihavaista hänen avautumisestaan maahanmuutto- ja feminismikriittisenä viime sunnuntain Helsingin Sanomissa. Juttu oli tosin harhaanjohtavasti otsikoitu (”Suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista”), ikään kuin syy maahanmuuttokritiikin tukahduttamiseen olisi ollut maahanmuuttokriitikoissa itsessään!

Jos älymystö on hiljaista, voidaan tietysti kysyä, onko mitään älymystöä olemassa. Koska kriittisiä sanankäyttäjiä on esiintynyt jopa useita, voidaan vastata, että pikemminkin seuraava väitelause on tosi: ”Suomalainen älymystö on pyritty vaientamaan maahanmuuton ongelmista mediassa.”

Tämän osoitti jälleen kerran median ja julkisen vallan oma reaktio. Vähemmistövaltuutettu parkaisi suojattiensa puolesta heti, ja Somaliliitto paheksui, että professorin puheet muistuttavat perussuomalaisten mielipiteitä (aivan kuin ne pitäisi kieltää tai maahanmuuttopohdintaa täytyisi pitää vain somalien omana monopolina). Miksi juuri somalien pitäisi asettaa standardi sille, kuinka Suomessa saa, ei saa tai pitää keskustella maahanmuutosta?

Kun kriittisenä oli tällä kertaa tieteen korkea virkamies, turpaakin oli vaikea vetää rullalle. Ihme silti, että maahanmuuttokriitikoita vastaan marssitetaan aina jonkin järjestäytyneen tahon, toimiston tai viraston kannanotto. Se luo kuvaa, että siirtolaisvirtoja täytyisi pitää itsestäänselvyyksinä ja maahanmuuton rajoittamista poikkeuksena.

Johanna Suurpää on täysin väärässä käsityksessään siitä, mitä maahanmuuttokeskustelu kaipaa. Suomessa ei tarvita enää lisää ”suvaitsevuutta puolin ja toisin”. Suvaitsevaisuus on jo käsitteellisten ominaisuuksiensakin vuoksi valheellisuutta, sillä se sisältää asenteen: ”siedän, vaikka en oikeasti hyväksy”. Suvaitseva hyminä ei tuo keskusteluun mitään lisäarvoa silloin, kun se estää todellisten ajatusten ilmaisemisen.

Sen sijaan totuus on arvo. Se luo pohjan kestäville yhteiskuntakäytännöille toisin kuin jatkuva toleranssin koettelu. Maahanmuuttokeskustelu kaipaa rehellisiä mielipiteitä, kansallisen tahtotilan julkilausumista ja kansallisen itsemääräämisoikeutemme tunnustamista. Käytännön toimenpiteinä tarvitaan maahanmuuton kustannusten paljastamista ja tulijamäärien rajoittamista.

Minne katosi tieteilijöiden rohkeus?

Olen samoilla linjoilla melkein kaikessa, mitä Vihavainen jutussa sanoi, ja otin asiaan kantaa myös MTV3:n uutisissa. Lohdutonta on, että Vihavainen katsoo voivansa puhua avoimesti vasta nyt, eläkeiän kynnyksellä, jolloin ”ei kannata enää pelätä”, kun hänellä ei ole mitään tavoiteltavaa akateemisessa maailmassa. On tieteen oma vahinko, että tieteiden piirissä ei saa puhua vapaasti. Pelokkuus on tavallaan ymmärrettävää: nuorten tieteenharjoittajien ura on jatkuvasti katkolla, ja heistä tulee ammattimaisia hännystelijöitä, jotka sekoavat toinen toistensa valheisiin.

Suurimpia syyllisiä lahjomattoman argumentaation korvaamiseen poliittisen korrektiuden vaatimuksilla ovat kuitenkin niin sanotut edistykselliset piirit, jotka ovat aina olleet älyllisesti taantumuksellisimpia. Jos antautuu arvostelemaan tieteen suurimpia mätäpaiseita, kuten feminismiä, pakkokansainvälistämistä, oman kielen ja kulttuurin halveksuntaa sekä marxismia, joutuu heittämään hyvästit yliopistouralle. Olen kunnioittanut lukijoitani aina enemmän rehellisyydellä kuin halvalla kosiskelulla tai hyväksynnän kerjuulla. Tulos: ei vakituista virkaa.

En ole vielä perehtynyt Timo Vihavaisen kirjaan Länsimaiden tuho (Otava 2009), mutta tunnen hänen kirjoituksiaan Kanava-lehdestä. Vaikka emme ehkä olekaan Venäjän-tutkijan kanssa samassa veneessä, niin samoilla vesillä ainakin. Poiketa rohkenen lähinnä Vihavaisen Venäjä-optimismista. Sunnuntain Hesarin mukaan ”venäläiset olisivat Vihavaisesta Suomeen sopivin maahanmuuttajaryhmä, koska he ovat kulttuurisesti meitä lähellä” ja ”venäläiset maahanmuuttajat saattaisivat Vihavaisen mukaan sopeutua Suomeen jo yhdessä sukupolvessa”. En tosin ole varma, onko tämä Vihavaisen aito mielipide vai Helsingin Sanomien ”referoima” versio siitä.

Venäjä Suomesta katsoen vapaamielinen?

Kaiken yläpuolella on kysymys, miksi Suomessa ylipäänsä tarvittaisiin lisää maahanmuuttajia, sillä mikään määrällinen väestöpula meitä ei uhkaa. Vaikka Suomen ja Venäjän välinen kulttuuriero ei ole yhtä syvä kuin Länsi-Euroopan ja muslimikulttuurin välinen, Suomen ja Venäjän välillä vallitsee eräs tämän planeetan syvimmistä elintasokuiluista. Venäjällä on 3 miljoonaa ammattirikollista ja 4 miljoonaa prostituoitua. Väestöpaine Pietarin alueella on valtava, ja Suomessa olevista kansalaisistaan Venäjä voisi saada painostuskeinon pientä naapuriaan kohtaan Viron patsaskiistan tapaan. Voi olla, että Venäjän-tutkijana Vihavainen on katsonut itäiseen ilmansuuntaan suhteellisen suopein silmälasein.

En ole myöskään vakuuttunut venäläisen keskustelukulttuurin vapaamielisyydestä, vaikka Vihavainen lehden mukaan väittääkin, että ”siellä keskustellaan ilman tabuja oikeastaan mistä tahansa”. Hupaisaksi ajatus kiertyy, kun professori jatkaa, että ”siinä mielessä suomalainen kulttuuri on paljon ahdistavampi” ja että ”meillä on valtavasti asioita, joista ei voi puhua ilman kuonokoppaa”.

Ajatelkaa, mitä tämä merkitsee! Kuinka syvälle sensuurin Suomi (aiheesta saatavilla myös kirja) on vaipunut, jos venäläinenkin sanankäyttö (jota on moitittu toisinajattelijoiden vaientamisesta), vaikuttaa suomalaisista vapaamieliseltä? Venäjän väitettyyn vapaamielisyyteen on luonnollisesti syynsä: järkälemäisessä valtiossa on helppo olla löyhäsuinen myös naapureitaan kohtaan. Yksi asia, josta Suomessa ei ole voinut ”puhua ilman kuonokoppaa” on muuten aina ollut Venäjä.

On mielestäni tarpeetonta luonnehtia Vihavaisen näkemyksiä ”poliittisesti hyvin epäkorrekteiksi”, kuten jutun kirjoittanut toimittaja Jaakko Lyytinen – ilmeisestikin omaa selustaansa varmistaakseen. Itse asiassa Vihavaisen mielipiteet ovat vain harvinaisen selkeitä, kirkkaita ja perusteltuja.

P.S.

Poliittista korrektiutta vaaliva lehdistö korvasi aikoinaan sanan ”maahanmuuttokriittinen” sanalla ”nuiva”, kun sitä, että ihmiset vastustavat maahanmuuttoa, ei haluttu myöntää tiedotusvälineissä. Niinpä ”nuivana” olemisesta tuli eräänlainen vitsi maahanmuuttokriitikoiden keskuuteen.

Tiedotusvälineet ovat sittemmin kehittäneet keinoja kiertääkseen myös kyseisen kiertoilmaisun. Esimerkiksi Ilta-Sanomien mukaan ”Vihavainen suhtautuu *penseästi* jopa turvapaikanhakijoihin” ja Helsingin Sanomien edellä viitatun jutun mukaan ”Vihavainen suhtautuu *nihkeästi* jopa turvapaikanhakijoihin”, ikään kuin kyse olisi lasien pesusta! Sillä vastustaahan ei saa.