17. huhtikuuta 2011

Käykää nyt antamassa se äänenne


Jokainen kunnon kristitty, muslimi ja uskontokuntiin kuulumaton menee tänään päiväkävelylle piirtämään kirkkoveneen äänestyslippuun. Olen joskus ihmetellyt, mistä hylättyjen äänien suuri määrä johtuu. Eräs selitys on, että vaalikarja kerääntyy äänestyspaikalle kuin Nooan arkkiin, pareittain. Joukossa on paljon niitä, joista vain toinen haluaa äänestää. Toinen taas ei kehtaa olla käymättä kopissa täyttämässä kansalaisvelvollisuuttaan. Niinpä äänestyslippuihin kertyy pukinsarvia ja keskisormia, joita tuskin kukaan lähtisi vain huvin vuoksi vaalilippuihin piirtämään.

Se, että parikymmentä prosenttia ihmisistä ylenkatsoo äänioikeuttaan, on tietenkin ymmärrettävää, sillä edustuksellinen demokratia ylenkatsoo heitä. Tai sitten he ovat niin tyytyväisiä, että eivät halua puuttua asioiden hyvään hoitoon.

Neljän vuoden välein tapahtuva äänestäminen on joka tapauksessa surkeaa ihmisten pilkkaa. Vaalit ovat demokratian minimimuoto. Sen vähempää ei voisi asioihin vaikuttaa kuin käydä antamassa äänensä vaaleissa. Ja sekin on poliittisen vallan luovuttamista pois: poliitikoille. Tilalle astuu enemmistöjen diktatuuri, jossa poliitikot tavoittelevat kansansuosiota ja ajavat omaa tai taustaryhmiensä etua. Yhteistä hyvää ja oikeudenmukaisuutta ei ajattele kukaan, mikä näkyy kansallisen edun laiminlyömisenä.

Tavallaan edustuksellinen demokratia on myös pienen vähemmistön eli poliittisen eliitin despotiaa, kun puolueet ja ammattipoliitikot katsovat oikeudekseen hallita, rajoittaa sekä määrätä laeilla muiden ihmisten käyttäytymistä, toisin sanoen päättää siitä, miten meidän pitää elää. Erityisesti tämä näkyy arvo- ja elämäntapakysymyksissä. Myös minulla on mielipiteitä monista asioista, mutta en tohtisi vaatia, että niistä pitäisi tehdä muita ihmisiä kahlehtivia lakeja.

Poliitikot kuitenkin katsovat oikeudekseen menetellä juuri noin, mikä minun mielestäni on sangen ajattelematonta. Edustuksellisen demokratian arroganssi on juuri siitä, että poliitikot tekevät tämän kaiken avoimesti ja häikäilemättä.

Vaaleissa äänestäminen on kansalaisille opetettu käyttäytymismuoto, jolla heiltä otetaan valta kirkkaassa päivänvalossa pois. Sitten se siirretään muutaman johtavan poliitikon tai puolueen haltuun. Puolueissa taas ei voi juuri mihinkään vaikuttaa.

Kuten monet varmasti tietävätkin, omalta osaltani vaalit on jo käyty. Aion silti äänestää. Kaiken edellä sanotun jälkeen tämä johtopäätös vaatii tietenkin vahvoja perusteluja.

Aion alistua äänestämään vain siksi, että kaikki ei ole vielä menetetty, täydellinen tuho ei ole päässyt tapahtumaan, ja tämä maa on vielä jotenkin pelastettavissa.

Toivon, että näissä vaaleissa nekin, jotka eivät yleensä äänestä, näkisivät toivon kipinän ja kävisivät antamassa äänensä. Jokaisella ihmisellä on vaaleissa vain yksi ääni, niin kuin kullakin ihmisellä on vain yksi henki. Se on vähän, mutta harvinaisuudessaan paljon.

Aion itse äänestää sellaista puoluetta ja henkilöä, jonka kautta uskon saavani korjausta kolmeen asiaan:

1) Suomen valtion pitää kieltäytyä euromaiden velkatakaussitoumuksista.

Kieltäytymiseen on hyvät mahdollisuudet, sillä Suomella on merkittävä neuvotteluvaltti kädessään. Suomi on Luxemburgin ohella ainoa maa, joka on pitänyt kiinni Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksessa mainitusta ehdosta, jonka mukaan valtionvelka ei saa ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomen neuvottelijat voivat aivan hyvin lausua Frankfurtin pankkiherroille, että Suomi on mukana sitten, kun muut lainoittavat maat täyttävät kasvu- ja vakaussopimuksessa mainitun ehdon. Juuri tätä todellinen yhteisvastuu merkitsee. Suomi tulee puoliväliin vastaan, mutta vain puoliväliin. Loput muiden maiden pitää tehdä itse.

2) Humanitaarinen maahanmuutto ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvu on pysäytettävä.

Ratkaisu tähän suureen ja paljon puhuttuun ongelmaan on yksinkertainen: turvapaikan hakijoina hyväksyttäville on laitettava määrällinen katto, joka vastaa pakolaisilla jo olevaa vuosikiintiötä.

3) On säilytettävä valistusfilosofian perinteeseen perustuva arvo- ja sosiaaliliberaalinen yhteiskunta.

Tämä tarkoittaa muun muassa maahanmuuton, globalisaation ja etnisen monikulttuurisuuden rajoittamista, jotta kansakuntien intressikonfliktit voidaan välttää ja sitä kautta vähentää julkisen vallan väliintulon tarvetta sekä tarkkailuyhteiskunnan luomista. Kansalaisten on oltava vapaampia kuin valtio määrää.

Lopuksi vaalikoneeseen. Äänestämään lähtiessään jokaisen kannattaa miettiä, missä hänen todellinen ystävänsä tässä maailmassa on. Sen saa kylläkin selville varsin helposti. Yksi mahdollisuus on pohtia, kuka ehdokkaiden joukosta olisi sellainen, joka voisi äänestää sinua itseäsi.

Minä tosin en paljon politiikkaa kaipaa. Poliitikot ovat ammattivalehtelijoita, jotka joutuvat työkseen selittelemään asioita parhain päin. Onnellisuuden edellytys on totuudellisuus, sanoi Sokrates. Itse olenkin mieluummin onnellinen kuin poliitikko.