7. huhtikuuta 2011

Mikä Muutoksessa mättää?


Muutos 2011 -puolue pyrkii tuomaan politiikkaan uusia vaihtoehtoja samalla tavoin kuin kokoomuksen protestiliikkeeksi syntynyt Nuorsuomalaiset 1990-luvulla. Nusut perustettiin entisen puheenjohtajansa Risto E. J. Penttilän mukaan siksi, että ”kokoomuksessa ei voinut toimia”. Vahvaan organisaatioon perustuvissa puolueissa harvoin onkaan tilaa luovalle ajattelulle ja kyvykkäille yksilöille. Heidät sopeutetaan kuriin, hierarkioihin ja autoritaarisuuteen sekä asetetaan samaan lähtöruutuun aloittelijoiden kanssa heti ovesta sisään astuttuaan.

Koeaikaa sovelletaan kärsivällisyyden ja poliittisen luotettavuuden testaamiseksi. Harjoittelijan asemassa elämää kuluu kuitenkin pelkän kompetenssin varmisteluun. Ihminen aivopestään, ja hänen oma poliittinen linjanvetonsa tukahdutetaan. Niinpä politiikka ei voi uudistua vanhojen puolueiden sisältä.

Muutos 2011 on syntynyt samantyyppisistä motiiveista kuin Nuorsuomalaisetkin, mutta sen ohjelma on suuntautunut vastustamaan kansainvälisyyttä, maahanmuuttoa ja globalisaatiota, joiden varaan silkkisolmiojupit vannoivat. Sen sijaan Muutos on Perussuomalaisten liepeiltä kannatusta haaliva puolue. Alun perin Juha Mäki-Ketelän vuonna 2009 organisoiman ryhmittymän piiriin ovat hakeutuneet lähinnä ne, joille Perussuomalaisten konservatiivisuus, maalainen leima ja johtajakeskeisyys ovat merkinneet liiallisia rajoituksia. Muutoksen kautta ilmaistaan halua perustaa kansallismielinen ja kansallista etua edistävä puolue, joka olisi samalla arvoliberaali. Puolueen henkilögalleria osoittaa tosin melko jäykkiä arvoasenteita – paitsi suhteessa maahanmuuttoon – myös suhteessa moniin muihin arvostuskysymyksiin.

Onko Muutoksella sitten tulevaisuutta? Kysymys voidaan jakaa kahtia osaan, joka koskee aatteellista tulevaisuutta, ja osaan, joka koskee poliittisen kannatuksen riittävyyttä. Vahvimmillaan puolue on aatteellisella sektorilla. Muutoksen potentiaalinen kannatus taas kanavoituu todennäköisesti Perussuomalaisen puolueen kautta, sillä suomalaiset ovat varsin puolueuskollisia, ja myös puoluetta vaihtaessaan he äänestävät todennäköisemmin sellaista puoluetta, jolla on jo edustus parlamentissa.

Sen sijaan aatteellisesti Muutos voi tuoda poliittisille markkinoille kaivattua tuuletusta. Kilpailu ja uusien toimijoiden ilmaantuminen parantavat myös suurten puolueiden kuuloa. Parhaiten pienet ryhmät vaikuttavatkin politiikkaan pakottamalla suuria muuttamaan omaa käyttäytymistään. Siksi pienten haastajapuolueiden olemassaolo ei ole suinkaan turhaa vaan suorastaan elintärkeää poliittisen uudistumisen kannalta. Voidaan jopa sanoa, että pienet puolueet kaatuvat tai jäävät pieniksi vain siksi, että suuret kaappaavat niiden innovatiiviset ideat ja alkavat toteuttaa niitä hallitusohjelmissaan. Näinhän myös Nuorsuomalaiset aikoinaan lakastui.

Entä onko Muutoksen ajamilla uudistuksilla tulevaisuutta? Maahanmuuton rajoittamista koskevat vaatimukset on alettu jo ymmärtää kaikkialla. Kyse on vain siitä, miten suuret puolueet kehtaisivat tunnustaa erehtyneensä ja että muutos on todellakin tarpeen.

Suoran demokratian edut

Muutoksessa tiedetään, että kun edustuksellinen demokratia ei toimi Korean demokraattisessa tasavallassa, se ei voi toimia myöskään Suomessa. Muutoksen kautta esitetty demokratian tilaa koskeva huoli on täysin aiheellinen vaalirahoitusskandaalin aiheuttamasta järjestelmäkriisistä kärsivässä maassamme.

Suoran demokratian idea on kuitenkin kovasti kaksiteräinen. Puolue vaatii parantamaan kansanvaltaa asiakohtaisilla kansanäänestyksillä ja johtavien virkamiesten valinta- ja erottamisvaaleilla. Internetin aikakaudella suoran demokratian vaatimukset ovat ymmärrettäviä, ja sähköisen äänestämisen tekniset esteet liittyvätkin lähinnä identiteettien varmistamiseen.

Muutoslaisten ajatuksena on, ettei kansanäänestyksiä tarvitsisi järjestää suinkaan kaikesta. Jo kansanäänestyksiin alistamisen mahdollisuus ohjaisi ennakolta vaikuttavasti poliittisia edustajia ottamaan kansalaisten mielipiteet huomioon. Mutta myöskään äänestysten ja vaalien järjestäminen ei olisi tavatonta, eivätkä ne varmasti olisi niin mahdottomia toteuttaa kuin asian vastustajat ovat väittäneet. Käytetäänhän nettipankkiakin päivittäin täysin luotettavasti, joten sähköisen äänestyksen esteet tuntuvat tekaistuilta. Paperilipuin tapahtuva äänestäminen on yhtä vanhanaikaista kuin olisi lähteä maksamaan laskuja lipuilla ja lapuilla konttoreihin. Nykyisessä järjestelmässämme on uutuutena antiikin demokratiaan verrattuna ollut vain se, että muinaisessa Kreikassa äänestyslippuina käytettiin rikki menneiden saviruukkujen sirpaleita (kreik. ostrakon), mutta nykyään käytössä ovat paperilipuke ja äänestyskopissa sievästi odottava lyijykynä, joten kyllä tekniikka kehittynyt on!

Kun demokratia on haluttu kaventaa yhtä yhdentekeväksi toimitukseksi kuin neljän tai kuuden vuoden välein tapahtuvat vaalit jo sinänsä ovat, tämä on merkinnyt kansanvallan typistämistä suppean demokratiakäsityksen muotoon. Laajan politiikkakäsityksen mukaiseen demokratianäkemykseen sisältyy ajatus, että politiikka on jokapäiväistä toimintaa, joka ulottuu kuluttajavalinnoista ja mielipiteenilmaisuista sähköisesti tapahtuviin äänestyksiin. Muutos on tehnyt tärkeää työtä halutessaan uudistaa ja lisätä kansanvaltaa ja saattaa sen ensimmäistä kertaa täysimittaisesti voimaan.

Suoran demokratian varjopuolet

Demokratian ihanteella on kuitenkin varjopuolensa. Kaikki tietävät, ettei politiikkaa voida rakentaa kansanvallan varaan. Kansanvaltaan liittyy periaatteellisia ja pysyviä heikkouksia. Ne tulevat esille kysymyksenä, miksi kansan enemmistön pitäisi päättää edes itseään koskevista asioista, kun enemmistö on usein tyhmempää kuin viisas vähemmistö ja toimisi vapaat kädet saadessaan omaksi vahingokseen. Tässä mielessä koko demokratian ihanne on absurdi, ja juuri siksi se onkin kavennettu edustukselliseksi demokratiaksi.

Nähdäkseni Muutos 2011 -puolueen ajama ”suoran demokratian” ihanne ei omasta hyvää tarkoittavuudestaan huolimatta vastaa kansanvallan tämänhetkisiin ongelmiin.

Ensinnäkään (1) kansanvallan toteutuminen ei ole itseisarvo. Sen sijaan politiikan itseisarvo ja päämäärä on ihmisten ja yhteiskunnan hyvä. Siihen ei päästä, jos ihmiset äänestävät erikseen jokaisesta asiakysymyksestä. Kansalaiset kyllästyisivät jatkuvaan äänestämiseen, ja tuloksiksi saataisiin epäedustavia äänestystuloksia, kun purjevenesatamien rakentamisesta kiinnostuisivat vain purjehtijat ja päiväkotien ylläpidosta perheelliset. Suora demokratia ei ole oikea tapa toimia poliittisesti, sillä kaikesta ei ole järkevää järjestää kansanäänestyksiä.

Toiseksi (2) suora demokratia tekisi mahdottomaksi poliittisen johtamisen ja vastuun kantamisen. Politiikka ei ole vain ”kansan tahdon” toteuttamista vaan myös ihmisten ja yhteiskunnan vastuullista johtamista. Tärkeintä on yleisen edun ja yhteisen hyvän toteutuminen, ei jokin kuviteltu enemmistömielipiteiden mukainen ”kansan tahto”. Sellaista ei ole selväpiirteisenä olemassakaan, sillä ihmisten mielipiteiden muodostus riippuu suhdanteista ja heidän saamistaan taustatiedoista. Jos tietoa ja ymmärrystä ei ole, ihmiset altistuvat propagandalle ja manipulaatiolle. Tällöin vastuullinen linjanveto jää puuttumaan, ja äänestystulokset voivat vaihdella kuin teho-osastolle suljetun pulssi. Juuri tätä mielipiteiden vellontaa Euroopan unionin komissio on käyttänyt hyväkseen äänestyttämällä muutamia kansakuntia EU-sopimusten voimaantulosta.

Kansanvallan ongelma Suomessa on tätä nykyä se, että edustuksellinen demokratia ei toimi niin kuin sen pitäisi. Syy löytyy poliitikkojen asiantuntemattomuudesta, populismista ja valtionhallinnon läpinäkymättömyydestä, jonka vuoksi se muistuttaa Supon virastoa. Kansanedustajatkaan eivät nykyisin tiedä, mitä hallinnossa puuhataan, kun esimerkiksi valtion omistajaohjausyksikkö ostaa ja myy osakkeita. Tässä mielessä Suomen valtionhallinto on armeijan ja sisäasiainministeriön poliisiosaston jatke.

Muutos tekee tärkeää työtä poistaessaan kansalaisten ja valtiobyrokratian luutumia. Pelkään kuitenkin pahoin, että voiton tästä työstä korjaavat muut puolueet. Parhaiten kansanvaltaa toteutettaisiin, jos saataisiin edustuksellinen demokratia toimimaan.

Ihmeellistä joka tapauksessa on, että moraalin puhdasta sydänverta pulppuava Muutos vannoo nimenomaan äänestysten ja vaalien varaan. Esimerkiksi antiikin Ateenassa kansantuomioistuimen (kreik. heliaia) jäsenet valittiin arvalla, koska katsottiin, että vaalit johtaisivat kampanjointiin, korruptioon ja kosiskeluun, joka puolestaan lisäisi valheellisuutta. Kuinka elävästi tämä pitääkään paikkaansa nykyajan suomalaisessa politiikassa!

Tosin myös heliaia teki virheitä ja ylimielisiä päätöksiä, joista tunnetuin taitaa olla Sokrateen tuomitseminen kuolemaan.