5. tammikuuta 2012

Paras presidentti


Kaikki presidenttiehdokkaat nähtyäni jouduin turhautuneena toteamaan, että ei näistä ole kyllä presidenteiksi. Ehdokaskavalkadi on yhtä tuore kuin suoraan hapattamosta pöytään kannettu kutunjuusto.

Ehdokasvalikoima on puoluevallan tulos ja muistuttaa vahakabinettia siksi, että puolueissa ei hallita markkinointia vaan ehdokkaiksi juntataan pelkän saavutetun (ja usein jo menetetyn) valta-aseman sekä poliittisen uran perusteella. Virhe toistetaan oppimatta mitään siitä, että molemmat viimeksi valitut presidentit ovat olleet vaalien eräänlaisia yllättäjiä – ja monien mielestä mitä epätodennäköisimpiä tullakseen koskaan valituiksi presidentiksi.

Myös media pitää ”kärkiehdokkaina” eläkeiässä olevia veteraanipoliitikkoja pelkän tottumuksen perusteella: koska toimittajat ovat juuttuneet haastattelemaan heitä. Niinpä näissäkin vaaleissa voiton saattaa viedä joku historiallisten valta-asetelmien ulkopuolelta tuleva ja ”epäpoliittisimmaksi” mielletty henkilö, joka vähiten muistuttaa noita tiedotusvälineiden maskotteina kulahtaneita neandertalilaisia.

Parempi etten mainitsekaan, mitä heikkoja puolia kullakin ehdokkaalla on. Mutta jokaisella presidenttiehdokkaalla on myös muutamia myönteisiä puolia, joita yhdistelemällä kelpo presidentti voitaisiin ehkä kursia kokoon. Paras presidentti olisi siis sellainen, jolla olisi valittuja ominaisuuksia kaikista.

Parhaalla presidentillä olisi ensinnäkin unelmavävy Pekka Haaviston ulkonäkö (ja toisaalta myös eräs tietty ominaisuus, joka ei näy röntgenissä). Vielä häntä itseäänkin edustavamman näköisen poikulivaimonsa kanssa hänet kehtaisi kyllä lähettää valtiovierailulle minne tahansa; saisipahan kerrankin Suomi-neito huomiota suuremmalla kauhalla kuin sillä, millä sitä on jaettu meille ja muille pimeän Afrikan tasavalloille.

Sovittelevuutta Pekka Haavistossa edustaa flirttailu Teuvo Hakkaraisen kanssa. Joko jompikumpi heistä on erittäin älykäs tai molempien pururata on kerrassaan yhtä lyhyt. Toivottavasti ei kuitenkaan putoa sirkkeliin tehdessään kekkosvierailun sinne Hakkaraisen sahalle.

Parhaalla presidentillä olisi tietenkin ominaisuuksia myös muilta ehdokkailta. Hänellä olisi Sauli Niinistön talousaivot ja Paavo I:n (Lipposen) laupeus, toisin sanoen leivänpaahdin aivojen ja taskunauris sydämen paikalla. Hänellä olisi Timo Soinin EU-rakkaus ja yhden lauseen totuusgeneraattori. (Juuri siksi en voikaan nyt äänestää Soinia, koska hän on paljon hyödyllisempi reuhaamassa oppositiossa kuin protokollan vankina Linnassa.)

Parhaalla presidentillä olisi Paavo ”ikuisen kakkosen” Kreml-kokemus ja hellittämätön halu päästä presidentiksi. Jos Väyrysestä tulisi presidentti, hänen valtansa kestäisi kauemmin kuin Neuvostoliitto. Lisäksi uudella presidentillä olisi Paavo III:n eli anarkisti-Arhinmäen ilmiömäinen kyky sopeutua mustan auton takapenkille. Myös Sari Essayahin kyky vemputtaa kävellen perille tekisi edustus-Mersun hajotessa hyvää.

Eva Biaudet’lta unelmapresidentillä olisi se ominaisuus, että hänet valittaisiin virkaan kaikkien muiden ohi, vaikka hänellä ei ole mitään pätevyyttä. Biaudet lieneekin mukana vain siksi, että hän on huomannut vähemmistövaltuutetun viran olevan tie aina vain parempiin palkintovirkoihin.

Nämä vaalit ratkaistaan selvästikin ylioppilas Pekka Haaviston ja ylioppilas Eva Biaudet’n kesken.

Koska presidentin valtaoikeudet on kavennettu niin vähiin, ettei jäljellä ole muuta kuin mahdollisuus järjestää homotanssit, suosittelen virkaan Pekka Haavistoa, jotta tehtävään saataisiin mahdollisimman pätevä henkilö.

Mikäli Haavisto ei selviä toiselle kierrokselle, minun täytyy kai antaa kannatukseni tuolle iiihanalle ja lumoavalle Eva Biaudet’lle. Selitys siihen, miksi kaikilla veehooämmillä on syytä tykätä Biaudet’sta, löytyy tämän linkin takaa.