Guggenheim-museo tyrmättävä

Todellisuuden parodioiminen on vaikeaa silloin kun todellisuus itsessään on muuttunut parodiaksi. Helsingin kaupunginvaltuusto riiteli vuonna 2010 tuen myöntämisestä Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n Pride-tapahtumalle, vaikka kyseessä oli shakkiseura-avustusten kokoinen asia. Nyt Helsingin valtuustoa painostetaan hyväksymään vähintään 150 miljoonan hintainen homohanke, vaikka siitä ei ole homoille kerrassaan mitään hyötyä!

Julkisuuteen pullahtaa silloin tällöin perin hulluja esityksiä, jotka perustuvat joidenkin täysin puolueellisten näennäisasiantuntijoiden selvityksiin. Juuri sellainen oli raportti, jossa suositettiin Guggenheim-museon rakentamista Katajanokalle.

Pelkät selvityskulut olivat 2 miljoonaa euroa. Lähes vastaavan summan kaupunki tuhlasi, kun Jussi Pajusen aloitteesta pohdittiin, voitaisiinko Suomenlahden alitse rakentaa Helsingin ja Tallinnan yhdistävä rautatie – tilanteessa, jossa sen enempää Helsingillä kuin Tallinnallakaan ei ole varaa edes yhteen ylimääräiseen raitiotievuoroon!

Nämä selvityksiin tuhlatut rahat ovat kuluneet täysin hukkaan. Jos museo rakennettaisiin, ainoa hyötyjä olisi taloudellisissa vaikeuksissa oleva Guggenheim-säätiö, joka perisi nimensä käytöstä 30 miljoonan dollarin korvauksen. Rakentamis-, käyttö- ja pääomakustannukset kantaisi kaupunki yksin.

Jussi Pajusen mukaan museo rakennettaisiin kokonaan velkarahalla, ja pelkät lainanhoitokulut olisivat 8 miljoonaa euroa vuodessa. Helsingin lainakanta on talousarviokauden lopussa eli vuonna 2013 ennusteen mukaan 2000 miljoonaa euroa, josta Guggenheim-museon osuus olisi lähes 10 prosenttia. Kaupunki ei pysty koskaan maksamaan edes tähänastisia velkojaan, paitsi omaisuutta ja liikelaitoksiaan myymällä. Se taas johtaa tuloutusten vähenemiseen ja köyhtymiskierteeseen. (Tietoa kaupungin köyhtymisestä tässä.)

Vuonna 2011 kaupunki nosti veroäyriä yhdellä prosenttiyksiköllä. Guggenheim-museon tapaiset jättiläisinvestoinnit ovat pähkähulluja riskiprojekteja, joista ei ole odotettavissa mitään taloudellista tuottoa. Ne ovat helmikanojen hienosteluhankkeita, joilla tuetaan esineellistettyä design-taidetta mutta ei todellista luovaa toimintaa. Kukaan oikea taiteilija ei luullakseni Guggenheim-museota kaipaa mutta olisi varmaan tyytyväinen, jos kaupungilla olisi roiskaista 150 miljoonaa suomalaisten taiteilijoiden työn tukemiseen.

Hienoin rakennus, jonka valtio ja kunnat nykypolitiikalla saavat aikaan, on luksusluokan velkavankila. Olen vastustanut systemaattisesti monumentaaliarkkitehtuurin tuottamista Suomeen ja vaatinut julkisen rahoituksen suuntaamista poliittisilla päätöksillä kotien tuottamiseen ihmisille. Sillä niistä on huutava pula varsinkin pääkaupunkiseudulla. Kritisoin jo Musiikkitalon rakentamista ja vastustin Katajanokan hotellin rakentamista. Olin tyytyväinen, kun valtuusto päätti tyrmätä hankkeen.

Ongelmana näyttääkin olevan Katajanokalla tyhjänä oleva tontti. Miksi Katajanokalle pitää ylipäänsä rakentaa jotakin suurta ja mahtavaa: rakennuskomplekseja, joita ihmiset uskaltavat lähestyä vain, jos heillä on suuri määrä rahaa mukanaan? Paikkahan on poliittisestikin merkittävä, sillä se sijaitsee Presidentinlinnan ja Senaatintorin lähettyvillä.

Rakentakaamme Katajanokan rantaan viihtyisä kesäterassi, jolla kansalaiset voivat oleskella ja nautiskella kauniin kaupunkimme maisemista ja katsella ohikulkijoita. Se sopii läheiseen arkkitehtuuriin ja osoittaa myös turisteille, että meillä on ihmisten mittakaavalla rakennettu pääkaupunki.

Terassi toimisi paikalla hyvin myös siksi, että tässä maassa ravintola-ala tuottaa aina, ryhtyipä sillä mihin tahansa. Toivon, että valtuusto torjuu Guggenheim-museon taloudellisesti mahdottomana konkurssihankkeena. Toivoa antaa se, että tänä vuonna ovat jälleen kunnallisvaalit, eikä moniakaan kuntalaisia varmaan miellytä se, että verovaroja upotetaan kukkahattutätien eliittihankkeisiin samalla, kun kaupunki, kansalaiset ja toimeentulotukiasiakkaat elävät syömävelan varassa, kirjastoja suljetaan ja terveyskeskusmaksuja nostetaan.