13. marraskuuta 2016

Mitä on koulun ja työelämän mielipidevankeus


Sipoon Vihreiden listalta valtuustoon yrittänyt luokanopettaja Esa Mäkinen narisi Uuden Suomen puheenvuoropalstalla joutuneensa työnantajalleen päätyneen kantelun kohteeksi mielipiteistään. Kirjoituksessa ”Puheenvuoron huonot häviäjän nettihäirikköinä” hän valittaa, että joku hänelle tuntematon henkilö oli ilmoittanut koululle vetävänsä lapsensa pois Mäkisen opetuksesta, mikäli hänellä lapsia kyseisessä koulussa olisi. Syyksi hän sanoo Mäkisen vihervasemmistolaisuuden ja yleensäkin hänen räikeän puolueellisuutensa.

Puolueelliseen tapaansa Mäkinen ulisee: ”Ihmiset, jotka julkisesti vastustavat rasismia, äärioikeistolaisuutta, perussuomalaista aatetta tai ylipäätään antiliberaaleja, konservatiivisia nykyvirtauksia ovat monesti joutuneet häirintäkampanjoiden kohteeksi.

Hän siis koettaa lavastaa kritiikin ”häirinnäksi” ja pitää työnantajalleen sähköpostitse toimitettua huomautusta ilmiantona sekä jatkaa: ”Yksityishenkilönä saan olla luonnonsuojelija, mustanvihreä ja uskonnoton tai persujen ym. niljakkaiden nykyilmiöiden rökittäjä ihan niin vapaasti kuin sielu sietää. Työpaikalla tehdään hommat sitten sovituissa raameissa.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä Mäkinen toimii opetus- ja kasvatustoimen piirissä, jossa yksityinen ja julkinen yhdistyvät opettajan kokonaispersoonassa. Opettajalta vaaditaan tiettyä neutraaliutta ja kykyä sietää sekä edustaa kognitiivista moniselitteisyyttä. Sitä Mäkinen ei ole todellakaan tehnyt.

Minä en tiedä, kuka Mäkistä on häirinnyt (ellei sitten hän itse pyrkien tekeytymään marttyyriksi). Mutta puutun asiaan, koska asia on yleisemmän tarkastelun arvoinen. Valtakuntamme vaikuttavimmat työsyrjinnän, häirinnän ja mielipidesyrjinnän tyypit eivät esiinny Mäkisen tilittämässä muodossa vaan käänteisessä.

Koko koulumaailma ja kasvatustoimi on nyt täytetty monikulttuurisuuden ideologialla ja sukupuolineutraaliuden tendenssin palvonnalla, vaikka nämä ovat poliittisia tarkoitusperiä, joiden toimivuudesta ei ole kiistatonta eikä usein minkäänlaista näyttöä. Niitä tukemaan pyrkiville väitteille ei ole myöskään pitävää tosiasiapohjaa. Monikulttuurisuus on ristiriitainen ideologia, ja sukupuoli on olennaisesti kaksiarvoinen biologinen tosiasia geenien, kromosomien ja hormonitoiminnan tasolla sekä fenotyyppisesti ilmenevällä kehollisella tarkastelutasolla. Näin on miehen ja naisen kehon sekä genitaalien erilaisuuden vuoksi.

Kasvatustoimessa on tietysti viisasta välttää ihmissuhteiden konflikoitumista mikrotasolla, eli ihmisten kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa, esimerkiksi koulujen pihoilla. Mutta tästä toiveesta ei voida johdella sellaista päätelmää kuin vihreät ovat tehneet, eli että kyseinen ihanne velvoittaisi avaamaan rajat makrotasolla, toisin sanoen valtionpolitiikassa. Näin poliittinen vihervasemmisto on kuitenkin menetellyt.

Asia onkin päinvastoin: on parempi, että rajat pidetään (juuri noiden isänmaallisten, oikeistolaisten, perussuomalaisten, konservatiivien ja yleensäkin vastuuntuntoisten) poliitikkojen vaatimuksesta korkealla valtioiden kesken, sillä juuri näin konflikteja voidaan säädellä valtionpoliittisella makrotasolla, eikä niitä päästetä leviämään keskelle kansalaisyhteiskuntia – ei myöskään kouluihin tai muihin oppilaitoksiin. Tämä pitäisi myös ”ekovihreäksi” itseään sanovan Mäkisen ymmärtää.

Varsinainen työsyrjintä näkyy siinä, että maamme lähes kaikki opetusalan virat ja tehtävät on täytetty henkilöillä, jotka on painostettu hyväksymään tuo Mäkisenkin edustama punavihreä agenda. Näin on peruskouluista yliopistoihin. Se on pyritty naamioimaan myös ”tieteeksi” pitämällä sitä kasvatuksellisesti ”aivan välttämättömänä” ja tekemällä tuo edellä selittämäni ajatusvirhe, jossa monikulttuurisuuden ihannetta pyritään oikeuttamaan valtakunnalliseksi makrotason toimintastrategiaksi vain sillä toiveella, että Pekka ja Ibrahim eivät tappelisi mikrotasolla.

Tämä logiikka kestää kuin kerjäläistytön kelkkanaru. Se on epätosi jo analyyttis-apriorisena ajatuskulkuna. Samalla tavalla ristiriitainen on myös eripuraisuutta vahvistava ja yhdenmukaisuuden vaatimuksiin johtava monikulttuurisuuden ihanne, joka sisältää vahvan samanlaistamispyrkimyksen.

Vääryyksien vääryys on sitten se, että juuri nuo Mäkisen haukkumat hyvät ihmiset pidetään visusti poissa opetustoimen ja akateemisen elämän piiristä.

Olen itse joutunut toistuvasti häikäilemättömien vihakampanjoiden kohteeksi yliopistoissa, kun vihervasemmistolaiset ja punikkifasistiset tahot ovat kaikin keinoin yrittäneet tuhota sekä tutkimukseni, julkaisuni että urani yliopistoissa. Kommunistit, sosialistit ja vihreät ovat laatineet kavalluksia, edustaneet henkistä väkivaltaa, panetelleet, juoruilleet ja haukkuneet minua juuri niillä esiintymislavoilla, jotka minulta on kiistetty ja joilla he itse ovat voineet käyttää valtaa nauttien lisäksi palkkaa yliopistojen kukkaroista.

Tällaista toimintaa minä sanon todelliseksi mielipidesyrjinnäksi ja henkiseksi väkivallaksi. Se laajenee myös työsyrjinnäksi ja työelämän mielipidevankeudeksi silloin, kun meille punavihreää agendaa arvosteleville ei myönnetä koulu- eikä yliopistomaailmasta mitään virkoja, tehtäviä, työpaikkoja eikä toimintaresursseja.

Tähän verrattuna Esa Mäkisen kohtaama kritiikki on vähäistä ja oikeutettua, sillä hän on saanut sentään pitää pallinsa, ja työnantajansakin vain ”tuhahti mokomalle ja tokaisi, että ei tuollaisia vanhempia tähän kouluun haluttaisikaan”. Jos nämä sanat ovat totta, melko ylenkatseellinen on ollut rehtorinkin arvio. Mikäli minulla olisi lapsia, myös minä vetäisin heidät pois Mäkisen koulusta, sillä se muistuttaa liiaksi Pirkkalan peruskoulun marxilaista kokeilua, josta dosentti Jari Leskinen julkaisi juuri valaisevan tutkimuksen Kohti sosialismia! – Pirkkalan peruskoulun marxilainen kokeilu 1973–75.

Monikulttuurisuuden ideologiasta on nyt tehty kasvatus-, koulutus-, kulttuuri- ja tiedepolitiikan pääideologia, jota ei haluta eikä pystytä tarkastelemaan kriittisesti myöskään yliopistoissa. Sen edustajat eivät kerrassaan tiedä, mitä tekevät. Heiltä puuttuvat sekä käsitteelliset filosofiset välineet että ymmärrys ja tieto. Etenkin heiltä puuttuu tahto asioiden monipuoliseen tarkasteluun.

Monikulttuurisuuden, sukupuolineutraaliuden sekä samanlaisuuteen tähtäävän tasa-arvokäsityksen julistamisesta on tehty normatiivi, jota on toteutettu demarikielestä tutulla ja sossuideologiaa edustavalla läpäisyperiaatteella: toisin sanoen ajamalla feministis-vihervasemmistolainen nössöideologia pakkovaltaisesti läpi koko organisaation.

Siitä sikiävä sensuuri ja työelämän mielipidevankeus eivät ole Suomessa niinkään formaalisia, muodollisten tuomioiden kautta vaikuttavia asioita, kuin epäsuorasti vaikuttavia sanattomia sitoumuksia tai uhkauksia menettää työpaikkansa, jos on eri mieltä kuin tuo vihervasemmistolainen ja liberaaliporvarillinen ajatusklusteri. Samaa uhkailua kohtaa myös silloin, jos on eri mieltä Euroopan unionista satelevien määräysten kanssa, vaikka unioni itse kamppailee kuolinkouristuksissaan ja on menossa kasaan korttitalon lailla.

Näen siis asian täysin toisin kuin tämä Mäkinen.