Amerikan presidentti on pragmatisti

Kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentinvirkaan, vihervasemmiston mädättämä valhemedia kaivoi kaapeistaan kauheimman aseen, jonka se tietää: Venäjän uhan.

Poliittinen vihervasemmisto on itse ollut kallellaan Venäjän suuntaan osana vanhaa Neuvostoliittoon kohdistuvaa rakkauttaan. Mutta nyt vihervasemmistolainen media väitti, että Donald Trump on oikeastaan Venäjän asialla, Venäjän myötäilijä, Venäjän yhteistoimintamies ja agentti.

Väite oli sikäli epäuskottava, että Yhdysvalloissa on venäläismielisyyteen vetoamista aina pidetty argumenteista huonoimpana, ja venäläisille on naureskeltu pitäen heitä vodkaa naukkailevina juoppoina. Maineen mustamaalaamiseen Venäjä-sympatioihin viittaaminen ehkä sopi, mutta tosiasiassa typerinkään kampanjatoimisto ei antautuisi pelaamaan Venäjä-myönteisyydellä. Niinpä myös Trumpin Venäjä-mielisyydestä vihjaileminen jäi tehottomaksi.

Media on joutunut sittemmin tunnustamaan Trumpin Venäjä-mielisyydestä uhoamisen perättömäksi. The Economist, The New York Times ja The Wall Street Journal kirjoittivat hetki sitten, että Yhdysvallat saattaa alkaa tarjota Ukrainalle aseita Venäjän torjumiseksi. Demokraattien Barack Obamasta ei siihen ollut.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence puolestaan ilmoitti vieraillessaan Virossa, että ”tuon teille yksinkertaisen viestin presidentti Donald Trumpilta. Olemme kanssanne. Seisomme Viron, Latvian ja Liettuan kansojen ja kansakuntien rinnalla nyt ja ikuisesti.”

Selvemmin asiaa tuskin voisi sanoa. Viesti on tärkeä myös Suomelle. Se osoittaa, että Yhdysvallat ei ole siirtämässä huomiotaan pois Pohjois-Euroopasta vaan vahvistaa sotilaallista läsnäoloaan myös pohjoismaiden suunnalla.

Väitteet Donald Trumpin Venäjä-myönteisyydestä ovat olleet pelkkää palturia. Edes median käyttämät politiikan asiantuntijat eivät ole suostuneet myöntämään, että Trumpin Venäjä-politiikassa on ollut kyse taitavasta poliittisesta pelistä. Yhdysvaltain uusi hallinto on tarjonnut Venäjälle kädenojennusta hyvän tahdon eleenä, ja Venäjän jättäessä perääntymismahdollisuutensa käyttämättä on vastuu jatkotoimista tällä tavoin siirretty Venäjälle.

Mediassa ja niin sanotuilla asiantuntijatahoilla ei ole suostuttu ymmärtämään, että Yhdysvaltain vetämä ulkopolitiikka ei ole periaatteellista vaan pragmaattista. Se ei nojaa filosofisiin finesseihin tasa-arvosta, liberalismista tai veljeydestä, kuten asia on esimerkiksi Ranskan kohdalla. Sen sijaan Yhdysvallat on maailmansotien ajoista asti vedonnut siihen, mikä on käytännöllistä ja toimii.

Niinpä Yhdysvaltain ulkopolitiikka ei ole ollut retorista eikä periaatteellista. Sen sijaan se on nojannut valtaan ja voimaan. Perimmältään tämä juontaa juurensa mahtivaltion olemuksesta.

Ranskalainen filosofi Jean Baudrillard kirjoitti kuuluisassa Amerikka-esseessään, että Yhdysvalloissa myös kaikki filosofia, tai olennaisin osa siitä, on muuttunut vain toiminnalliseksi ja aineelliseksi. Siitä saa voimansa amerikkalaisen pragmatismin perinne, johon kuuluvat muiden muassa James, Dewey, Peirce ja Mead.

Kirjoitin itse eräässä teoksessani, että samasta syystä Yhdysvaltain olemukseen sopii parhaiten republikaaninen presidentti:

”Mahtivaltion olemukseen sisältyy erottamattomana osana voimankäyttö – ja niin kuin jo Nietzsche lausui, vasta voiman ylivertaisuus on osoitus voimasta. Lievennelty aggressio ei ole voiman eikä vallan ilmaus. Hillitty voimankäyttö sisältää ristiriitaisen intention. Kun demokraatti on presidenttinä, Yhdysvallat on heikko eikä oikeudenmukaisuus maailmassa toteudu. Maailmassa voi olla vain yksi poliisi, ja jos tuo poliisi puuttuu, maailma ajautuu entistäkin pahempaan sekasortoon. Niinpä mahtivaltion olemukseen sisältyy se, että mahdin on toteuduttava täydellisenä ja pidäkkeettömänä. Yhdysvallat on siis valtio, jonka mahtavaan olemukseen republikaaninen presidentti ja hallitus mainiosti sopivat – aivan niin kuin sananlaskunkin mukaan huonoa on moniherraisuus, yks herrana olkoon!”

Yhdysvalloissa on tiedostettu tämä, ja siksi valtio pitää kovat piipussa. Mikä sitten erottaa Yhdysvaltoja ja Venäjää tässä suhteessa? Usein sanotaan, että Venäjällä on oikeus miehittää Krimiä, koska Yhdysvallat auttoi Irakia vapautumaan Saddamin hirmuhallinnosta.

Ero valtioiden välillä on moraalinen. On vastattava myös kysymykseen, mitä Yhdysvallat ja Venäjä oikeastaan edustavat? Mitä ne tarjoavat vallasta syöksemiensä hallitusten tilalle?

Yhdysvallat on aina tarjonnut tilalle valistusihanteita, demokratiaa, liberalismia ja vapaata markkinataloutta. Venäjä on tarjonnut juonittelua, keinottelua, korruptiota ja taantumusta sekä hämärää bysanttilais-kryptistä byrokratiaa. Siksi Yhdysvaltain toiminnalla on oikeutus mutta Venäjän toimilla ei ole.

Huvittavaa on, että yhdessäkään Euroopan maassa neuvostojoukkojen miehitystä ei koettu vapauttavana toisen maailmansodan jälkeen, mutta Yhdysvaltojen läsnäolon ymmärrettiin takaavan vapauden ja demokratian Euroopassa.

Yhdysvaltojen ja Donald Trumpin toimintaa voidaan ymmärtää tämän pragmaattisen perinteen jatkona. Siksi ei pidä myöskään ihmetellä, miksi Amerikan presidentti aika ajoin rymistelee kuin propagandaprofessori Pertti Hemánuksen romaanissaan kuvailema reipas täti Rebekka Ramstedt porsliinikaupassa.

Jos asiat eivät suju, Donald Trump antaa kenkää. Juuri näin toimii todellinen pääjohtaja jokaisessa menestyvässä firmassa.