Kuten jo edellisessä kirjoituksessani viittasin, terrori-iskun laajin yhteiskunnallinen jälkivaikutus on tarkkailun ja valvonnan lisääntyminen. Normit menevät ihmisten ihon alle ja vetävät vapaan yhteiskuntamme ja kansalaisluottamuksemme huurteeseen.
Ihmisistä tulee toisiaan kavaltavia pieniä palohälyttimiä, ja yhteiskunnassa käynnistyvät kaunan, kostonhimon ja kunnianloukkausten kansanhuvit. Vaarassa on myös länsimainen rationaliteetti, sillä kontrolliyhteiskunnan luomista ja kyttäysmielialan kiristämistä pyritään perustelemaan ”järkevyydellä”.
Tosiasiassa järjen kutistaminen ilmiantokulttuuriksi on kaiken järjen vastaista. Vaihtoehto olisi olemassa, ja se edellyttää puuttumista ongelmien juurisyyhyn eli maahanmuuttoon. Mikäli väestöjen ja kansanryhmien konflikteja ei hallita valtioiden rajoilla, ne siirtyvät keskelle kansalaisyhteiskuntia. Tällöin ihmiset tulevat kävelleiksi umpikierojen poliitikkojen heille virittämään ansaan ja vaativat lisää kontrollia oman päänsä menoksi.
Analyysini tieteen ja median toiminnasta osoittavat, että terrori-iskun laajakantoisin uhri on järki. Kirjoitin aiheesta käyttäen esimerkkitapauksina ”tiedettä” edustamaan valikoidun Leena Malkin esiintymisiä julkisuudessa ja valtamedian terrori-iskusta julkaisemaa uutisointia. On johtopäätösten aika.
Terrori-iskun käsittely niin tieteessä kuin mediassakin osoittavat järjen ja rationalismin rappiota. Esimerkiksi Leena Malkin, Veronika Honkasalon ja monien muiden vihervasemmistolais-feministiseen klusteriin identifioituvien henkilöiden kannanotot olivat terrori-iskua käsiteltäessä niin ala-arvoisen epä-älyllisiä, että heidän toimintansa horjuttaa uskoa yliopistojen punavihreisiin poteroihin linnoittautuneiden ja paradigmabunkkereihinsa kaivautuneiden toimijoiden todellisuudentajuisuutta kohtaan koko rintamalinjan leveydeltä.
Tieteen ja median ideologinen symbioosi
Valtamedia piti EU:n maahanmuuttopolitiikalle kuuliaisia yliopistotoimijoita äänessä valtakunnanjulkisuudessa ikään kuin juuri heidän poliittiset sitoumuksensa ja vasemmistolta lahjaksi saamansa muodolliset virka-asemat olisivat takeita heidän mielipiteidensä muuttumisesta tieteeksi.
Tosiasiassa näistä akateemisella rehulla ruokituista kultapossukerhon edustajista ei voi koskaan tulla oikeita tieteenharjoittajia eikä filosofeja, sillä heillä on tendenssi, tarkoitusperä, vakaumus ja agenda, mikä on kaiken tieteen ja filosofian vastaista.
He elävät symbioosissa median kanssa, jonka valokeiloissa heille rakennetaan uraa. Tyypillisen esimerkin tarjoaa sunnuntaina Yleisradion uutisissa esiintynyt Erna Bodström, joka ”valmistelee väitöskirjaa Helsingin yliopistossa” ja sanoo olevansa ”maahanmuuttotutkija” ja ”ihmisoikeusaktivisti”. Tviittauksissaan hän väittää olevansa ”kriittinen tutkija” mutta lisää heti perään, ettei usko kenenkään olevan neutraali ja jatkaa vielä, ettei ole itsekään ”esiintynyt neutraalina”.
Hän siis kuvittelee, että tunnustamalla poliittiset tendenssinsä voi joko tehdä ne vaikutuksettomiksi tieteellisiä pyrkimyksiä varten tai saada erityisluvan oman poliittisen propagandansa jakamiseen yliopistolla. Hän myös koetti kiemurrella irti häntä kohtaan esitetyistä puolueellisuussyytöksistä valehtelemalla, ettei muka ollut Narinkkatorin mielenilmausten osapuoli, vaikka hän on ylpeillyt olleensa pitkään mukana haittamaahanmuuttoa puolustelevien leirissä.
Erna Bodström levitti näennäisasiantuntijan roolissaan myös perätöntä informaatiota piipittämällä Twitterissä, että ”rajojen sulkeminen tp-hakijoilta rikkoisi ihmisoikeussopimusta”, ja pyrkimällä naulitsemaan kannanottonsa toteamukseen, että se on ”fakta”.
Tosiasiassa sen enempää EU:n ihmisoikeussopimus, YK:n ihmisoikeuksien julistus kuin Genevessä 1951 solmittu pakolaissopimuskaan eivät oikeuta laajoja väestöjensiirtoja, eivätkä ne ole laaditut massamaahanmuuttoa varten. Valtioilla on oikeus joka tapauksessa ratkaista tapauskohtaisesti, keitä ne ottavat vastaan vai ottavatko ketään. Dublin-asetuksen mukaan jokainen Suomeen pyrkinyt turvapaikanhakija olisi pitänyt ja pitäisi edelleenkin palauttaa ensimmäiseen turvalliseen maahan.
Erna Bodströmin harjoittama ”faktojen” takominen osoittaa tietämättömyyden lisäksi myös epätieteellistä asennetta. Totuushan on, että mistään sopimusfaktoista ei voida johdella päätelmää, että ollessaan sopimusten mukaisesti asiat olisivat oikeudenmukaisesti, sillä normit ovat perin pohjin ideologisia.
Tieteenharjoittajien ei siis pitäisi ryömiä pykäläkoreografian taakse tavalla, jolla vasemmistolaiset ihmisoikeusjuristit ovat aina tehneet, sillä normeista ei voida johdella oikeudenmukaisuutta eivätkä normit muodosta apriorista lähtökohtaa moraaliselle reflektiolle.
Asia onkin päinvastoin. Meidän kriittisten filosofien ja yhteiskuntatieteilijöiden tehtävä on kyseenalaistaa maahanmuuttoa puolustelevat säädökset ja tavoitella sitä, mikä on oikeudenmukaista, hyväksi ja perusteltua, eikä lähteä siitä vasemmistolaisten suosimasta perusasenteesta, jonka mukaisesti kansalaisten ja tutkijoiden pitää alistua viranomaisvallan, poliittisen vallan tai ulkovaltojen harjoittamaan pakotukseen. Omasta mielestäni kokonaisuuden kannalta on hyväksi rajoittaa maahanmuuttoa huomattavasti ja estää sen yleishaitalliset muodot kokonaan.
Erna Bodström sivuuttaa turvapaikanhakijoita puolustellessaan täysin sen tosiasian, että (1) Suomeen muuttaminen ei ole ihmisoikeus, että (2) turvapaikanhakijat ovat loukanneet laajalti eurooppalaisten ihmisten ihmisoikeuksia, kuten oikeutta elämään ja terveyteen, että (3) turvapaikanhakijat ovat oikeudetta ja vailla vastavuoroisuuden velvoitteita siirtäneet elinkustannuksensa eurooppalaisten ihmisten maksettaviksi ja että (4) laajat väestöjensiirrot ja väestöpoliittiset mullistukset eivät ole Euroopan valtioille ja kansakunnille hyväksi.
Bodström ei näytä ymmärtävän myöskään sitä, millä tavoin maahanmuutto on johtanut (5) kansakuntien sisäiseen eripuraan ja (6) heikentänyt yhteiskunnallista tehokkuutta sekä kansalaisluottamusta jakaen Euroopan kansakunnat halki: tyhmiin ja viisaisiin. Tätä tuhotyötä hän ei ymmärrä, koska hän on itse konfliktin osa.
Mitään perusteluja tai näyttöä Bodström ei ole esittänyt ajamiensa tendenssien puolustukseksi, vaikka todistelutaakka olisi juuri hänen kaltaisillaan toimijoilla, jotka vaativat suuria muutoksia ja pyrkivät romuttamaan kansallisvaltioiden suvereniteetin sekä rajavalvonnan. Niillä puolestaan on oikeutuksensa historiallisessa ja luonnonoikeudellisessa kansakuntien itsejärjestymisessä ja itsemääräämisoikeudessa.
Entä mitä tämän kaiken keskellä tekee valtiollinen ja ”puolueeton” Yleisradio? Lavastaa maahanmuuton suosijasta ”puolueettoman asiantuntijan” ja puhuttaa häntä uutislähetyksessään samalla, kun tutkijana esiintyvä käyttää hänelle puettua roolia mielipiteidensä taikomiseen ”tieteeksi”.
Hänen kollegansa yliopistoissa ja muissa vasemmistopuolueiden puoluetoimistoissa puolestaan katsovat, että mitä räikeämmin ja epätodellisuudentajuisemmin puhuja puolustelee vihervasemmiston maahanmuuttopolitiikkaa, sitä suurempi tieteellinen ansio on kyseessä!
Näiden henkilöiden jatko-opiskeluoikeus olisi peruttava ja otettava tutkimustuet pois, kunnes metodiset ja tieteenfilosofiset valmiudet tutkimustyöskentelyyn on osoitettu. Tämä koskee sellaista tendenssitutkimusta, josta olen raportoinut esimerkiksi tässä, tässä, tässä ja tässä.
Yliopistojen pitäisi kieltäytyä hyväksymästä mitään sellaisia opinnäytteitä, joissa rikotaan johdonmukaisen päättelyn vaatimuksia, edustetaan poliittisia tendenssejä tai sivuutetaan reflektiiviseen ajatteluun liittyvä pro et contra -todistelun periaate (esimerkkejä kelvottomasta yliopistotoiminnasta esitän tämän kirjoituksen loppulinkeissä).
Opinnäytteitä ja tutkimuksia, joissa on jokin ideologinen, vasemmiston poliittisia konventioita heijasteleva tai poliittista ”soveliaisuutta” peräävä presuppositio, ei saisi hyväksyä tieteellisiksi tutkimuksiksi. Tutkimusten esiteoreettisiksi hypoteeseiksi ei saa hyväksyä normatiivisia aksioomia, olkootpa ne sitten lakeja tai sopimuksia, sillä tieteen tehtävä ei ole seurailla normeja vaan (A) tutkia yhteiskunnallista todellisuutta kriittisesti, (B) analysoida reflektiivisesti kausaalisuhteet, mitä mistäkin seuraa, ja (C) tältä pohjalta päätellä, mikä on sinänsä oikeudenmukaista tai yhteiskunnille käytännöllisesti hyväksi.
Erityisen tarkkana puolueettomuuden vaatimisessa on oltava silloin, kun tutkijaksi hakeutuvalla on jokin henkilökohtainen intressi tai sitoumus aiheeseensa, kuten monilla maahanmuuttoa suosivilla on avioliiton, sukulaisuuden tai muiden perhesyiden kautta (intressi-, osallisuus-, palvelussuhde- tai sukulaisuusjääviys). Maahanmuutto-ongelmien tarkastelu ongelman ”sisältäpäin” ei tarjoa tutkimuksellisen position mukaista etäisyyttä aiheeseen.
Mikäli yliopistoyhteisö ei noudata kriittisen tieteen periaatteita, se nolaa itsensä ja todistaa vain, kuinka pitkälle monikulttuuri-ideologian syöpä on levinnyt, kuinka löperöksi tieteellisen ajatuskurin rikkominen on mennyt ja kuinka syvällä sosialismin jätelietteessä koko porukka ui.
Rasismikortti valhemedian kädessä
Myös monet toimittajat lähtivät opiskelemaan tiedotusalaa ”parantaakseen maailmaa”, ja siksi heistä ei voi koskaan tulla tiedon välittäjiä, vaan he kokevat kutsumuksekseen poliittisen propagandan levittämisen. Tämän he tottahan toki myöntävät myös jäsenkirjasitoumuksillaan.
Traagista heidän kannaltaan on, että alun perin monet näistä marxilaisista uskoivat objektiivisen todellisuuden olemassaoloon ja sen välittämiseen ihmisten tajuntaan. He oppivat läksynsä niin perusteellisesti, että nyt he uskovat oman uskontonsa ehdottomaan paikkaansa pitävyyteen, mikä vastaa täysin myös Neuvostoliiton faktat tarkistaneen valtamedian toimintaa.
Taistelu oikeasta tiedosta ja totuudesta sekä erilaisten näkemysten väittäminen ”valheiksi” viittaavat pyrkimykseen omistaa totuus. Totuudeksi väitetään nykyisin EU-liturgiaa, kansainvälistymisen välttämättömyyttä, euroalueen puolustelua ja Euroopan hukuttamista kehitysmaalaisten muuttoaaltoon.
Väite ”valhemedioiden” olemassaolosta on lähtöisin valtavirran medioista, joiden lasitaloista alettiin kivittää perinteisten ja tarkoitushakuisten tiedotusvälineiden rinnalle syntyneitä tietolähteitä ja -kanavia. Edelleenkin niin sanottu valtamedia koettaa kaikin keinoin pimittää ja vaieta kaikesta maahanmuuttokriittisestä filosofisesta ja tieteellisestä informaatiosta, ja vihervasemmistolaisen agendan vastainen ajattelu koetetaan lavastaa ”rasismiksi”.
Rasismikortin heiluttelusta kärsii siis järki, ja tosiasiassa rasistisesti ajatteleekin rasismisyytösten esittäjä itse, aivan niin kuin ateisti tulee olleeksi uskovaisin teisti. Kieltäessään jumalten olemassaolon ateisti tunnustaa jumalauskon relevanssin ja myöntää siten uskonnollisen ajattelun ja sanaston merkitykselliseksi. Samaan tapaan myös ”rasistiksi” solvaaja on itse rasisti, sillä hän tunnustaa rotuajattelun relevanssin ja kiiruhtaa siten myöntämään, että rasismi kuumottaa ja kiehtoo häntä itseään kuin karhua hunaja.
Niinpä ”rasismin vastustajat” paljastavat olevansa juuri sellaisia typeryksiä, jotka eivät tunnista edes omia motiivejaan vaan toimivat täysin naiivisti ja ymmärtämättömästi kuin levottomat lapset. Ehkä juuri siksi suuri osa näistä hupsuista toimiikin yliopistoissa, joiden suojatyöpaikoista heidän ei ole koskaan tarvinnut siirtyä katselemaan, miltä aikuisten maailma näyttää.
Tosiasiassa rasismin kriitikoiden kannattaisi olla huolissaan islamistien tekemistä ja Euroopan kansalaisiin kohdistamista terroristisista murhista, joiden kohteet on valikoitu kansanryhmää koskevin perustein ja joiden motiivit ovat olleet aidosti ja alkuperäisesti rasistisia. Ihmisoikeuksia syödään ja maahanmuuttoa sataa kuin Haihurrikaanissa.
Todistelutaakan kääntämisyritykset ovat pimentäneet järjen
Terrorismitapauksen käsittely osoittaa lohduttomasti sen, millä tavoin kriittinen ajattelu ja rationalismi ovat kärsineet totaalisen vararikon ja kadonneet sekä yliopistoista että mediasta. On järjen kannalta tappiollista, että mediassa pitää taivastella ja erikseen perustella sellaisia itsestäänselvyyksiä, jotka koskevat esimerkiksi Turun ja Barcelonan terrori-iskujen rinnastamista toisiinsa (aivan kuten tässä Suomen Kuvalehden kolumnissa).
Rationalismin vararikkoa ei heijastelekaan vain vasemmistolaisen mielivallan lisääntyminen maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta puolustelevassa argumentaatiossa, sillä nämä palturin muodot ovat helposti tunnistettavissa ja kumottavissa.
Vaarallisinta on, että maahanmuuttokriitikoiden osoittamat ilmiselvät syy-yhteydet ja kokonaisilmiön olemukseen olennaisesti kuuluvat seikat esitetään valtamediassa äärimmäisen tarkkoja perusteluja vaativina ongelmina tai arvotetaan kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi.
Terrorismin ja islamin väliltä sittemmin paljastuneet kytkökset puolestaan esitetään ”suurina ja merkittävinä tutkimustuloksina”, joita ei muka ymmärretty, ennen kuin ne oli aivan juurta jaksaen setvitty valtamedian omassa pesukoneessa tai käräjäoikeuksien poliittisissa oikeudenkäynneissä.
Turvapaikkaturismin puolustelijat ovat koettaneet taivutella maahanmuuton kriitikoita todistelemaan väitteensä, vaikka kriitikot eivät oikeastaan väitä mitään vaan arvostelevat ihmisoikeuksilla ratsastavia Suuren Unelman pioneereja, joilla itsellään on todistamista vaativia vaativia vahvoja väitteitä monikulttuurisen yhteiskunnan puolesta. Näiden onnen sotureiden pitäisi kyseenalaistaa omat perusoletuksensa, ja vasta, mikäli ehdotonta näyttöä monikulttuurisen kokeilun onnistumisesta saadaan, alkaa soveltaa ideoitaan käytäntöön. Nyt he ovat menetelleet tässäkin asiassa vice versa.
Aidanseipäistä jankuttelemisella ja rasismista syyttelemisellä huomio on käännetty immanentteihin yksityiskohtiin ja siten pyritty häivyttämään mahdollisuus tulkintoihin ja yleiskatsauksellisuuteen, jotka kertoisivat, mikä on yhteiskunnan kokonaistrendi ja tila.
Selkeä ja kirkas ajattelu on koetettu leimata ”populismiksi”. Politiikan kommentaattorit ja lausuntoautomaatit ovat puolestaan
sanoneet vain sen, mitä myös heistä itsestään voidaan heidän lahjakkuutensa perusteella todeta: ”Tätä
osattiin odottaa.”
Yliopistolla ja medialla on rekrytointiongelma
Mitään oivaltavaa tai uutta myöskään ”kriittisiksi” viime aikoina heränneet poliitikot eivät ole esittäneet, vaan tulokseksi on saatu pelkkiä itsestään selviä toteamuksia, jotka maahanmuuton arvostelijat sanoivat julki jo kymmenen vuotta sitten. Nyt miltei kaikki puolueet kilpailevat löytääkseen ratkaisuja niiden suurten ongelmien hoitamiseksi, joista Perussuomalaiset varoittivat jo vuosikymmen sitten ja joiden syntymistä Perussuomalaiset ovat koko ajan koettaneet estää.
Suurin osa median valokeilassa paistattelevista toimittajista ja heidän suosikeistaan on filosofiseen argumentaatioon kykenemättömiä lurjuksia ja keskinkertaisuuksia, jotka eivät pysty käsittelemään ja sietämään kognitiivista moniselitteisyyttä, omia ristiriitojaan ja älyllisiä ongelmia, vaan he pyrkivät madaltamaan haastavat ja mielenkiintoiset kysymykset normatiivisiksi konflikteiksi sekä huutavat sensuuria ja mielipidepoliisia apuun.
He ovat surkastuneet poliittisten tendenssien äänitorviksi, jotka pääministeri voi sujauttaa povitaskuunsa, ja tämä kaikki kertoo järjen tappiosta. Ongelma ja sen syy ei ole heidän koulutuksensa tai sen puute, eikä sitä siten voida ratkaista lisäkoulutuksella. Ongelma on heidän asenteensa, joka estää heitä toimimasta tieteellisen ja filosofisen käytännön mukaisesti. Ongelmana on myös tosiasia, että tieteellisiin tehtäviin on päästetty politrukkeja, joita ei olisi koskaan pitänyt päästää lähellekään järjelle ja kriittiselle ajattelulle pyhitettyjä pöytiä.
Myöskään turvallisuusalan korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa, joissa maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmat ovat laajalti tiedossa, ei ole reagoitu adekvaatilla tavalla. Niissä toimivat tutkijat katsovat olevansa velvoitettuja palvelemaan hallitusvallan tarkoitusperiä ja lyövät kantapäänsä yhteen, niin kuin he ovat aina tehneet hallituksen väristä riippumatta. Ministeriöiden virkamiesten tavoin he ovat alistuneet katselemaan maahanmuuton ongelmaa kallella kypärin: vain pragmaattisesti, eli väestöjen hallinnan kannalta, eivätkä periaatteellisesti siltä kannalta, mikä olisi oikeudenmukaista tai hyväksi. Tämä on tehnyt myös heidän toiminnastaan pitkälti ideologista.
Akateeminen koulutus ja toimintastatus on annettu liian monille ja liian tyhmille, ja liian heppoisin perustein. Varsinkin yhteiskuntatieteet ovat imeneet piiriinsä älyllisesti lahjattomia ihmisiä, jotka yliopisto on sittemmin palkinnut puolueuskollisuudesta vihervasemmistolle.
Kirjoituksiani tieteen puolueellisuudesta
Olen koettanut vuoden ajan seuloa yliopistoissa tehdystä tutkimuksesta esiin kriittisesti maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen asennoituvaa tutkimusta, mutta en ole löytänyt yhtäkään, paitsi Riikka Purran tutkimuksen, jonka hän tosin teki pitkälti yliopiston ulkopuolella. Sen sijaan olen löytänyt aihetta näihin:
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Sixten kuin ”sixteen”
Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka?
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Suomalaisen nykyfilosofian historia
Kirjoituksiani median puolueellisuudesta
Olen koettanut vuoden ajan haravoida valtamedian julkaisemasta aineistosta esiin edes joitakin kriittisesti maahanmuuttoon tai monikulttuurisuuteen suhtautuvia juttuja, mutta en ole löytänyt yhtäkään. Sen sijaan olen löytänyt aihetta näihin:
Terrori-iskun jälki-impact
Valhemedian likaiset legendat
Punaisen Yleisradion ongelma ei ole valtiollisuus vaan puolueellisuus
Sananvapauden päivä – Ei syytä juhlaan
Pravdan jälkeisestä ajasta
”Tämä terrori-iskusta tiedetään”
Ylen surkeaa hurskastelua
Yhyy, syrjintää – Ylen punaiset prikaatit iskivät
Nyt keksin, miksi TV on syntiä
Trump-uutisointi luotettavaa kuin kreikkalainen kirjanpito
Pääministeri, johtamisen taakka ja kanan pahnat
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yle-politiikkaa: kulttuurimarxismista tulee marxilaista kulttuuria
