Serlaa sen olla pitää

Kesä on sujunut rauhallisesti ilman, että yksikään isompi terrori-isku olisi pakottanut keskeyttämään kirjoittamisen kesätaukoani tai ollut omiaan aiheuttamaan tuota taukoa.

Irakista ja Syyriasta maahamme saapuneet nuoret miehet ovat laajalti pariutuneet suomalaisten naikkosten kanssa, eikä Helsingin katukuvassa juuri muita näykään kuin parrakkaita kaksi- tai kolmekymppisiä tuhannen ja yhden yön sutenöörejä ja sohvasurffaajia, jotka pitelevät blondeja suomalaisdaameja omistushaluisesti kainalossaan.

Perheenyhdistämisohjelmilla ja valtion kustantamilla lentolipuilla väestöjen vaihto jatkuu ilman, että kukaan huomaa mitään. Monikulttuurinen unelma siis etenee suunnitelman mukaisesti.

Maahan tunkeutuneet mieslaumat lisäävät tietenkin suomalaisten heteromiesten kilpailua naisista, mikä kohottaa huonojenkin suomalaisnaisten asemaa seksuaalisilla markkinoilla. Ja naisten etujen edistäminenhän tässä on se ykkösasia. Elämmehän jälleen 1950-lukua muistuttavaa uusherrasmiesmäisyyden aikakautta, jolloin miesten pitää kerjätä naisilta huomiota polvet ruvella.

Parhaiten ovat partavauvoille käyneet kaupaksi erittäin rumat ja erittäin kauniit suomalaisnaiset. Erittäin rumat ovat löytäneet tiensä jakojäännöksinä niiden sotilaskarkureiden hoteisiin, jotka ovat etsineet seksuaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen mitä tahansa panokohdetta (naistutkimuksen kielellä: kontingenttia seksuaalisen interaktion objektia).

Erittäin kauniit suomalaisnaiset taas ovat löytäneet tiensä ulkomaalaisten miesten hempukoiksi siksi, että he ovat aiemmin ”ylihinnoitelleet” itsensä ja ovat joutuneet suomalaismiesten halveksunnan kohteiksi omahyväisyytensä vuoksi. Nyt he kostavat hyvällä itsetunnolla varustetuille suomalaisille heteromiehille, ja ainoastaan profeministiset mekkoeinarit tuntevat sadomasokistista mielihyvää, kun myöskään komeilla suomalaisuroksilla ei käy flaksi.

Myös homojen kesäpariutumiseen on maahanmuutto luonut oman kielteisen värityksensä, kun maahantunkeutujat ovat tuoneet oman päällekäyvän kulttuurinsa Suomeen, vaikka kinostus ei olekaan hærannut.

Mutta mitäpä suomalainen kesä olisi ilman kesätapahtumaa tai taidenäyttelyä? Sitä varten voi mennä vaikka Mänttään. Mäntässä olevassa Serlachiuksen taidemuseossa on auki taiteilija Riiko Sakkisen ”Rajat kiinni” -näyttely, joka kertoo maahanmuuttotulvan ja pakolaisuuden taustoista. – Mielenkiintoista, täytyypä käydä katsomassa!

Näyttelyn otsikko on sen verran kutkuttava, että niin Yleisradio, Helsingin Sanomat kuin Aamulehtikin (siis valtakunnan pääasiallinen valhemedia) antautuivat tekemään aiheesta jutut, jotka eivät ole maksumuurien takana vaan avoimesti kaiken kansan luettavissa. Näin propagandan toivotaan menevän paremmin perille.

Espanjassa vakituisesti kellottelevan kuvataiteilija Riiko Sakkisen kerrotaan kiertäneen Serlachius-museoiden johtajan Pauli Sivosen kanssa Euroopan rajaseutuja havaintojen keruumatkoilla, joita Aamulehden toimittaja Sirkka Iso-Ettala kehtaa sanoa ”tutkimusmatkoiksi”. Espanjan kommunistiseen puolueeseen kuuluvan Sakkisen on varmaan ollut mukavaa matkustella, sillä hänelle on myönnetty myös Suomen valtion taiteilija-apuraha.

Entä tulokset? Mäntän Serlachius-museossa on näytteillä postmodernia nykytaidetta. Päähuomion keräävät EU:n tähtilipusta tyylitelty piikkilankakuvio ja pakolaisten käyttämäksi sanottu Volga-auto, jonka kojelaudalla pyörii syyrialaismiesten ilmoituksia paikallisesta deittipalvelusta. Ilman selitystä nämä teokset eivät avaudu, ja siksi näyttelyyn on liitetty myös kaksisataasivuinen kirja, jolla on sama nimi: ”Rajat kiinni”.

Kirjan esipuheessa Pauli Sivonen taivastelee olevan mahdotonta, että nykymaailmassa, jossa ihmiset liikkuvat vapaasti, pidettäisiin yllä valtioiden rajoja. Sivosen tavoin ajateltaessa vierasperäisten väestöjen poliittisista pyyteistä ja valtapyrkimyksistä tehtäisiin kuitenkin oikeutuksen peruste, mikä on filosofisesti katsoen varsin hullu ajatus yleisestä historiasta väitelleeltä tohtorilta.

Riiko Sakkinen puolestaan valittaa Helsingin Sanomissa, että ”kaikkein hurjinta” oli se, kun hän ei päässyt liikkumaan Suomen passilla Unkarissa pyrkiessään pakolaisleirien läheisyyteen. Tästä hän tekee johtopäätöksen, että rajoja on turha vaatia kiinni, koska ne ovat jo kiinni.

Totuus on, että Eurooppaan on kasautunut pakolaisia, koska rajoja on pidetty holtittomasti auki ja ihmiset on totutettu ajattelemaan, että maahanmuutto, rajojen ylittäminen ja kansalaisuuden myöntäminen ovat subjektiivisia oikeuksia, joihin kaikilla on ilman muuta oikeus. Eivät ne ole.

Serlachius-museon nettisivuilla Riiko Sakkinen julistaa haluavansa ”maailman, jossa ei ole rajoja ja jossa ihmiset saavat vapaasti valita asuinpaikkansa”.

Jokainen politiikasta vähänkin jotain ymmärtävä tietää, että kyseinen idealismi on selvää paskaa. Se on suoraan Paavo Arhinmäen ja Palefacen ajatusmaailmasta, ja Helsingin Sanomien jutussa Sakkinen paljastaakin saaneensa apurahojen lisäksi kyydit myös Arhinmäen ministeri-Audissa kulttuuripoliittisen korruptoituneisuuden merkiksi. Tavallaan on ironista, että näyttelyn esittämispaikalla on wc-paperin nimi.

Rajojen yli kuljetaan nykyään välinpitämättömämmin kuin koskaan, sillä tynnyri vuotaa sieltä, mistä lauta on matalin, esimerkiksi Italiasta. Islamin harjoittamasta länsimaisen kulttuurin mädätyksestä kertoo Sakkisen itsensäkin kuvailema Burger Kingin mainos Etelä-Espanjasta: ”Kaikki hampurilaisemme ovat nyt halal”!

Kehitysmaista satelevan haittamaahanmuuton syynä ei ole länsimaiden pahuus vaan islamilaisissa maissa vallitseva mielivalta ja väestönkasvu. Sakkinen ei näytä ymmärtävän, että Syyrian sisällissodan pääasiallinen syyllinen on Bašar al-Assadin arabisosialistinen Baath-puolue, jota Venäjä tukee ja jonka vuoksi länsimaat ovat joutuneet auttamaan Syyrian kansanvaltaisia voimia (analyysini Syyrian tilanteesta tässä).

Jopa assyriologian tohtori Sanna Aro on antautunut kirjoittamaan blogissaan, että ”Syyrian kohdalla Sakkisen tiedot edes lähihistoriasta tuntuvat olevan olemattomat” ja että ”jos ei tunne Syyrian historiaa, päätyy juuri niin päättömiin lausumiin kuin Sakkinen”.

Sakkinen puolestaan iloitsee Aamulehdessä, että pakolaisuuden vuoksi hän saa ”hyvää materiaalia. Jos maailmasta joskus tulee täydellinen, jään työttömäksi. Mitä huonommin maailmalla menee, sen paremmin minulla menee taiteilijana.”

Kaviaarikommunisti Sakkinen näköjään elää toisten ihmisten kurjuudesta. Kirjoitin jo aiemmin siitä, miksi taiteilijoita ei pidä päästää päättämään poliittista asiantuntemusta ja harkintakykyä vaativista asioista. Samaa mieltä oli jo Platon, ja minä olen aikamme Platon.

Ei enää lisää rehua tämän kuvataiteilijan ruokkimiseen, ainakaan verovaroista. Kulttuuripolitiikassamme suositaan muutenkin liikaa ilveilyä ja performatiivisuutta järjellisten lähestymistapojen ohi.