Viime viikolla kohua herätti eduskunnan yhteydessä toimivan ja poliittisesti riippumattoman Valtiontalouden tarkastusviraston raportti, jonka mukaan Sanna Marinin hallitus kasvatti valtion menoja koronakriisin aikana ja sen varjolla pysyvästi noin 10 miljardilla eurolla vuodessa.
Raportissa kirjoitetaan:
”Hallitus nosti menotason vuosina 2020–2023 keskimäärin noin 10 miljardia euroa korkeammalle kuin mitä hallitus oli ennen pandemiaa suunnitellut. Tästä kertyi vuosina 2020–2023 yhteensä noin 41 miljardia euroa lisämenoja. Silti tarjolla on ollut vain niukasti tietoa siitä, mihin menolisäykset kohdentuivat.
Vuonna 2020 hallitus nosti valtion budjetin menotasoa COVID-19-pandemiaan vedoten noin 9 miljardia euroa korkeammalle kuin mitä menojen tavanomainen kasvutrendi olisi ollut. Noin 70 prosenttia näistä menolisäyksistä kohdentui koronakriisin hoitoon. Vuodesta 2021 eteenpäin alkoivat korostua koronakriisiin liittymättömät menolisäykset, jotka nostivat menotason pysyvästi korkeammalle tasolle. Nämä lisäykset kohdentuivat muun muassa kuntatalouden tukemiseen, valtionhallinnon toimintamenoihin ja puolustusmenoihin.”
Tämän toteamiseen ei olisi tarvittu Valtiontalouden tarkastusvirastoa. Tähän blogiin kirjaamieni havaintojen lukeminen olisi riittänyt.
VTV:n finanssivalvojien raportti sai Vasemmistoliiton ja SDP:n luonnollisesti raivoihinsa samalla, kun se tarjosi evankeliumia perussuomalaisille ja kokoomuslaisille, jotka saivat ikään kuin synninpäästön rajusta leikkauspolitiikastaan. Olihan syyttävä sormi nyt osoitettu holtitonta velanottoa harjoittaneisiin puolueisiin.
Minulla ei ole syytä epäillä VTV:n raportin paikkaansa pitävyyttä – ei myöskään VTV:llä itsellään.
Asia ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen.
VTV:n laskema on laadittu sinänsä oikein ja oikeista alkutekijöistä, mutta siinä ei ole otettu huomioon, että myös vaihtoehtoiset tavat toimia olisivat voineet lisätä valtion menoja. Tuloksia koskeva erimielisyys johtuukin siitä, että laskelmassa on oletettu kaikkien muiden tekijöiden pysyvän muuttumattomina siinä tapauksessa, jos valtion budjettia olisi supistettu tai ei olisi paisutettu.
Yhdestä asiasta voidaan olla varmoja. Pandemian aikaisista poikkeusoloista ei koskaan siirrytty takaisin normaaliin vaan ”uuteen normaaliin”, jossa kriisin hoitoa käytettiin verukkeena muiden menojen lisäämiseen.
Kaikkea pandemiaan varattua rahaa ei saatu kulumaan terveyskriisistä johtuviin kuluihin. Tämä tiedetään myös siitä tosiasiasta, että yhteisvelalla rahoitetun EU:n elpymispaketin varoista on annettu lahjoituksia Espanjan ja Italian asuntoremontteihin!
Selityksiä budjetin paisumiseen on kolme.
1) Sanna Marinin hallitus ratkoi sisäisiä ideologisia erimielisyyksiään rahalla, jota ei ollut, siis velkarahalla. Kivenä kengässä olivat etenkin Vihreiden vaatimat ylimitoitetut ilmastotoimet, energiapoliittinen vallankumous, vihersiirtymän kiirehtiminen ja vihersosialistinen metsiensuojelu, muun muassa metsien ennallistaminen, josta korvaukset metsien laillisille omistajille maksaa valtio muuttaen metsät sosiaalitoimistoiksi. Energian kallistuminen johtuu tottahan toki myös Putinin sodasta, mutta Suomen hallituksen samanaikainen tapa tuhota fossiilista energian tuotantoa ja satsata päästöttömään energiaan tappoi talouskasvun.
2) Marinin hallitusta ei olisi saatu kokoon ilman Keskustaa, joka vuoden 2019 vaalit hävinneenä vipusi itsensä kabinettiin saadakseen jyrättyä läpi Sipilän hallituksen kärkihankkeen: soteuudistuksen. Sote puolestaan aiheutti veronmaksajille 6,4 miljardin euron menolisäykset. Sanoin jo vuoden 2019 Ylen vaalitentissä, että sote on Musta Pekka, joka jää seuraavan hallituksen käteen. Niin kävi. Suomessa oli vastikään saatu puretuksi turha ja tarpeeton väliportaan hallinto, mutta Kepu alkoi vaatia sitä takaisin tarjotakseen kahvia ja kakkua aluevaltuustojen kokousedustajille. ”Hyvinvointialueet” muodostavat nyt hallintohimmelien verkoston, josta ei ole kansalaisille mitään hyötyä ja joilla voidaan pahoin. Hyvin siellä voivat vain alueiden paksusti palkatut johtajat. Tämä on suomalaisen byrokratian ja korruption ironinen irvistys.
3) Menojen räjähtäminen ei johdu vain Marinin hallituksen toimista. Suuri osa juontaa juurensa EU:n harjoittamasta vedätyksestä ja tukipakettipolitiikasta, jota myös Kokoomus on ollut tukemassa Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksista asti. Vuonna 2015 Petteri Orpo puolestaan oli sisäministerinä kätilöimässä tähän maahan yli 30 000 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa osoittautui turvapaikkasäädöksiä täyttämättömiksi sotilaskarkureiksi. Maahanmuuttokulut ja siihen liittyvä kulttuurimullistus ovat kalvaneet Suomen julkista taloutta sosiaaliturvamenojen kasvuna. Ne ovat rokottaneet kansalaisiamme enemmän kuin pandemia.
Myöskään nykyinen Petteri Orpon johtama hallitus ei suoriudu talouspolitiikan hoitamisesta edeltäjäänsä paremmin.
Syitä siihenkin voidaan nimetä kolme:
1) Nykyinen hallitus jyrää läpi valtavia infrastruktuurihankkeita, eikä yksikään puolue (myöskään oppositiosta) pysty selvästi perustelemaan, miksi yli 3 miljardia nielaiseva länsirata pitäisi rakentaa aikana, jolloin kansalaisten sosiaaliturvaa on leikattu nälkäkuolemien kynnyksille. Perusteluksi ei riitä, että tie- ja raidehankkeet voidaan lavastaa puolustuspoliittiseksi infraksi, jotta Donald Trumpin Nato-mailta vaatima mielivaltainen 5 prosentin BKT-osuus saataisiin toteutumaan. Rahan kaataminen summittaisessa uhkien ja pelkojen viitekehyksessä luotuun defensiopolitiikkaan on Suomelle mahdotonta, sillä se vaatisi noin 10 miljardin menolisäystä tilanteessa, jossa budjettia pitäisi keventää saman verran!
2) Hallitus ei suostu korottamaan ansiotuloveroja. Riikka Purra on ilmoittanut vielä keväisten veronkevennysten jälkeenkin, että Perussuomalaiset olisivat valmiita edelleen alentamaan ansiotuloverotusta. Petteri Orpo vastasi MTV3:n Uutisekstrassa, että tavoite on Kokoomuksen ohjelman mukainen ja että puolueensa on aina valmis keskustelemaan verojen alentamisesta. Toisesta suupielestään valtiovarainministeri on valitellut, että leikattava loppuu. Niin loppuu, eikä tyhjästä voida ottaa. Ainoa keino tasapainottaa valtiontaloutta ja hoitaa ”sopeutuksia” on lisätä keskituloisten ansiotuloverotusta. Keski- ja pienituloiset sekä suuri osa maatalousyrittäjistä eivät nykyisin ole nettoveronmaksajia subventioiden vuoksi, ja kyseisen politiikan on loputtava. Kokoomus ja persut vetoavat näkemykseen, että verojen alentaminen lisää kulutusta ja tuottaa talouskasvua, vaikka tosiasiassa säästyneet varat jäävät hyvätuloisten pankkitileille tai päätyvät ulkomaiseen tuontiluksukseen ja sijoitukseen. Veronalennusten työhön kannustavuus on vähäpätöinen, eikä kukaan varmasti jättäisi työpaikkaansa huonossa työllisyystilanteessa vain siksi, että ansiotuloveroja korotettaisiin esimerkiksi yhdellä prosenttiyksiköllä myös pieni- ja keskituloisten keskuudessa ja listaamattomien yritysten pääomatuloverohelpotukset poistettaisiin. Jos on jatkuvia ansiotuloja, on myös varaa maksaa veroja.
3) Samalla kun nykyhallitus on säikäyttänyt kansalaiset ja halvaannuttanut taloudellisen toimeliaisuuden leikkauspolitiikallaan, se on antanut verohelpotuksia suurituloisille. Valtiovarainministerin olkapäällä kököttävät nyt anarkokapitalistien etäispäätteet ja minarkistit, jotka toteuttavat erittäin suurituloisten ja varakkaiden toiveita. Ahneudelle tyypillisesti myöskään nykyiset verohelpotukset eivät riitä heille. Kuvaa siitä antavat Björn Wahlroosin ohjeet ja neuvot, joilla hän tekee omien taskujensa mukaista talouspolitiikkaa. Petteri Orpo puolestaan laittoi perussuomalaiset povariinsa, ja Purran sakset ovat leikanneet kotimaisen kulutuksen ja asuntorakentamisen minimiinsä, kun taas perusturvaan (esimerkiksi asumistukeen) sijoittaminen olisi hyvä elvytyskeino. Perusturvaan kajoaminen on ollut Perussuomalaisten vaalipetos peruskannattajakuntaansa kohtaan.
Nykyhallituksen talouspolitiikka on yhtä huonoa, äärimmäistä ja vääristynyttä kuin edellisen, mutta toisella tavalla.
Saman verran kuin Marinin hallitus käytti pandemiaan ja sen kylkiäisiin, nykyhallitus uhkaa käyttää suunnattomiin puolustuspoliittisiin investointeihin ja tuottamattomaan tai matalatuottoiseen infrastruktuuriin.
Yksikään puolue (myöskään nykyisestä oppositiosta) ei olisi valmis korottamaan ansiotuloveroja, sillä puolueet pelkäävät kannatuksen menetystä.
Tosiasia kuitenkin on, että valtiontaloutta ei saada tasapainoon vain leikkaamalla, vaan lisäämällä valtion tuloja.
Tulojen kasvattamiseen puolestaan ei riitä talouskasvu, joka nojaa pelkkiin odotuksiin, oletuksiin ja toiveisiin ja jota joutuu odottamaan kuin näytelmän päähenkilöä Samuel Beckettin tunnetussa tragikomediassa Godot – huomenna hän tulee.
Yhteisenä vastoinkäymisenä kaikilla puolueilla on joutuminen syöksykierteeseen, jossa sekä verojen lisääminen että leikkaaminen jarruttavat talouskasvua, eikä velkajarrusta ole mitään hyötyä, kun talouskasvua ei näy ja menot jatkavat kasvuaan.
Seuraavassa hallituksessa sopeutusten painotuksen pitää kohdistua ansiotuloverottamiseen ja julkisten infrahankkeiden, EU-johteisten menojen, kansainvälispoliittisten kulujen ja byrokratian leikkaamiseen.
Aiheista aiemmin
Miten valtion velkaantuminen lopetetaan? (2011)
Euroalueen tukitoimet ovat laittomia (2011)
Euron ja EU:n ruumiinvalvojaiset (2011)
Riippuvuuspäivä ja Suomen neljä tietä (2014)
Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka? (2016)
Sixten kuin ”sixteen” (2016)
Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa (2018)
EKP:n elvytystoimet ovat talouden paukkumaissia (2019)
Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika (2020)
Viimeinen sammuttaa valot (2020)
Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa (2023)
Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa! (2023)
Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina (2023)
Hallitus heittää kotioville hevosenpään (2023)
Kokoomuksen näkemys kannustamisesta (2023)
Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille (2023)
Mitä kaikkea alati vähenevillä valtionvaroilla rahoitetaankaan? Kolme hullua pointtia (2024)
Työmiehen tuumausriihi: Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra? (2024)
”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan (2024)
Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla (2024)
Kutkuttavat kuntavaalit ovat hallituksen välivaalit (2025)
Perussuomalaiset saivat mitä ansaitsivat (2025)
Perussuomalaiset, kaatakaa hallitus tai katukaa! (2025)
Korko alas (2025)
