Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde kävi Helsingissä ja jakoi talousviisauttaan kaduilla.
Kansalaisten lähestymisyritykset ja ”suomalaiseen sisuun” vetoaminen eivät menneet nappiin, koska EKP on tarjonnut suomalaisille kylmää kyytiä.
Korkea keskuspankkikorko on hyydyttänyt Suomen taloutta niin, että työttömyysluvut ovat kaksinumeroiset. Siinä häviämme vain Espanjalle. Investoinnit ovat jumissa, ja jopa oliiviöljymaa Kreikan talous kasvaa kohisten.
MTV3:n Jaakko Loikkanen on kyllä mukava toimittaja, mutta Lagardea tentatessaan hän ei oikein saanut suustaan sitä keskeistä kysymystä, joka on: milloin EKP pudottaa korkotasoaan? Juuri korkea keskuspankkikorko on syynä siihen, miksi Suomen talous ei kasva.
Lagarden vastaukset olivat kautta linjan vääriä. Myös euron pönkittäminen muita valuuttoja vastaan on ollut Suomelle tuhoisaa. Euroalue ei kaipaa mitään ”luottamuksen lisäämistä”, sillä myöskään kilpailijavaluutta dollari ei nauti laajaa luottamusta.
Suomen vientialoista esimerkiksi metsäteollisuus kärsii euroalueen jäsenyydestä, kun euron kurssi on korkea, ja kilpailijamaa Ruotsi pystyy myymään samaa tavaraa halvemmalla kuin Suomi nimenomaan oman kruununsa ja rahapolitiikkansa ansiosta. Ruotsin taloudella ei mene paremmin siksi, että siellä maahanmuuton haalimisessa on onnistuttu, vaan siitä huolimatta. Ruotsin taloudella menee paremmin, koska Ruotsi ei ole euroalueen talutusnuorassa.
Lagarden politikointi on tyypillistä monetaristista politiikkaa, joka syövyttää suhdanneherkkiä pieniä talousalueita, kuten Suomea.
Lagarden sanankäytössä vilahtelevat ”sääntörikkuruus”, ”takaisin ruotuun” ja tietenkin ”kuriin saanti”.
Dominatar rouva kuikelo vetää samanlaista pingoitettua ja kireää talouspolitiikkaa kuin pääkomissaari paronitar Ursula von der Leyen EU:n yleispolitiikassa. Molemmat joutavat eläkkeelle.
Lagardea on kritisonut myös EKP:n oma henkilökunta, koska hän ei ymmärrä talouden keskinäisriippuvuuden ilmiöitä. Siinä pataporvarillinen talouspolitiikka menee pieleen. Se on samanlaista kuin Suomen hallituksen oletus, että leikkaaminen välttämättä säästää.
Ei se niin ole. Perusturvaleikkaukset hyydyttävät kotimaista kysyntää ja syventävät lamaa, kun taas perusturvaan investoiminen olisi hyvä elvytyskeino. Pienituloisten lantit käytetään kotimaisiin hyödykkeisiin, kun taas hyvätuloisten veronkevennykset valuvat tuontiluksukseen ja ulkomaisiin rahastoihin sekä osakkeisiin.
Kolme julkisen talouden hoitokeinoa on jo käytetty. Velka on tapissaan, verotuksen kiristäminen johtaisi tuottojen vähenemiseen, ja leikattava on loppumassa, kun yritys- ja maataloustukiin ei kajota. Kurssin korjaamiseen jäävät: talouskasvu ja työn tuottavuuden lisääminen.
Talouskasvua edistäisi korkotason laskeminen, ja työn keskimääräistä tuottavuutta parantaisi tehostaminen, toisin sanoen huoltaavaan verkostoon liittyvän hoivatyön, järjestötyön ja byrokratian karsiminen sekä sellaiseen tuotantoon panostaminen, jossa tuotetaan markkinoille vaihtokelpoisia ja rahassa mitattavia arvoja.
