Kylmän sodan aikana länsiliittoutuneet aikoivat pysäyttää itäblokista vyöryvät panssarivaunut taktisilla ydinaseilla.
Taktinen ydinase on taistelukentillä käytettäväksi suunniteltu ”pieni” ydinräjähde, joka on tarkoitettu ammuttavaksi jopa jalkaväen aseilla, kuten kranaatinheittimillä, ja jonka tuhovoima on muutaman trotyylikilotonnin tai sen osien luokkaa.
Vertailun vuoksi Hiroshiman ja Nagasakin pommit olivat 13–15 kilotonnin räjähteitä, ja tuhovoima oli suunnaton.
Strategiset ydinaseet puolestaan ovat ballistisilla ohjuksilla maaliin kuljetettavia totaalisen tuhon aseita, joiden räjähdysvoima vastaa noin kahta megatonnia trotyylia. Mikäli tällainen ase räjähtäisi Helsingissä, ikkunat menisivät rikki vielä Riihimäelläkin.
Ydinaseet ovat vaarallisia myös niiden käyttäjille itselleen – sekä säteilyvaikutuksen vuoksi että poliittisesti: vastaiskun pelossa.
Tästä puolestaan seuraa, että ydinaseet ovat kaiken järjen mukaan käyttökelvottomia. Ja koska ne ovat järkevän toimijan käsissä käyttökelvottomia, niiden varaan ei voitaisi vannoa oikeastaan mitään – ei kauhun tasapainoa eikä rauhaa. Niin sanottu ydinsateenvarjo ei suojaa laskeumalta.
Kauhun tasapainoksi sanottu rauhantila onkin nojannut vain hullun miehen strategiaan, eli käsitykseen, että vastustaja on tarpeeksi sekopäinen hyökätäkseen ydinasella tai kostaakseen ydinaseella. Tämän hulluuden valossa on ollut paradoksaalisesti järjellistä pidättäytyä ydinaseiden käytöstä.
Hullun miehen strategia on uskottava, jos aggressorilla ei ole mitään menetettävää, on iäkäs ja kuolee muutenkin, roikkuu heikosti vallankahvassa kiinni tai toimii terroristisesti ja haluaa kylvää tuhoa. Siksi ydinase sopii lähinnä vastapelotteeksi uhattuna oleville pienille valtioille tai hyökkäysaseeksi terroristisille toimijoille.
Miten tämä koskee Hullu-Putinia?
Hullu-Putinin kuolaaminen ydinaseiden suuntaan kertoo ydinaseiden käyttökynnyksen alenemisesta – aivan niin kuin kynnyksen aleneminen kertoo Putinin uppoamisesta entistä syvemmälle sairaisiin immersioihinsa.
Putinin on sanottu näyttelevän hullua vahvistaakseen uskoa ydinpelotteeseen. Mutta nurkkaan ajettuna hänen performanssinsa takaa voi paljastua salahulluus, joka onkin aitoa. Hänellähän ei ole pian mitään menetettävää, kun valtadespotia ja korruptiivinen hierarkia, oligarkia ja autokratia ovat murentuneet pois, ja pistooli turvamiehen taskussa alkaa näyttää epäilyttävältä.
Eivät ydinaseet kuitenkaan vain Putinin määräyksestä ala paukkua, vaikka Venäjän ydinasedoktriini salliikin taktiset ydiniskut alueellisen sodan tapauksessa. Alueellisella sodalla tarkoitetaan paikallisia kahdenvälisiä sotia suurempia konflikteja, joissa on osallisina useita osapuolia.
Venäjä voi käyttää ydinasetta Ukrainassa, mikäli se tulkitsee, että sotaan osallistuu muitakin maita. Juuri tämä on alentanut länsimaiden halukkuutta tukea Ukrainaa. Ja tähän Putin pyrkii jatkuvasti vetoamaan. Taktinen ydinase on taktinen nimenomaan siksi, että sitä voidaan käyttää jokseenkin uskottavana argumenttina tilanteessa, jossa Venäjä valittaa potevansa eksistentiaalista uhkaa.
Putin voi siis pelata upporikasta tai rutiköyhää. Hän voi katsoa kortit kurjaan loppuunsa asti. Hänen peluunsa ydinaseilla ei ole välttämättä bluffi.
On mahdollista, että Hullu-Putin on aidosti hullu, ja vain kapinakenraalin niskalaukaus pysäyttää rakkikoiran juuri tuhon kynnyksellä.
Jää myös mahdollisuus, että Venäjä käyttää ydinasetta sairaan ”rationalisminsa” mukaisesti. Taktinen ydinlataus voidaan räjäyttää varoitukseksi harvaan asutulla alueella, jonne se voidaan toimittaa esimerkiksi hypersoonisella Kinzhal-ohjuksella. Poseidon-ydintorpedon ”likaisella pommilla” voidaan saastuttaa rannikot luonnonsuojelijoita varmasti harmittavalla tavalla. Ja ”lentävä Tshernolbyl” Burevestnik vetää perässään radioaktiivista vanaa.
Sarmat-ohjuksen kyydissä kulkeva strateginen ydinlataus puolestaan voidaan räjäyttää avaruudessa Euroopan taivaalla, jolloin paine- ja polttovaikutus ei yllä maan tasalle, mutta elektromagneettinen pulssi tuhoaa kaiken piiritekniikan ja kovalevyillä olevan informaation horisontin laajuiselta alueelta.
Sähköt katkeavat, lentokoneet putoavat, satelliitit pimenevät, pörssit sulkeutuvat, pankkitilit tyhjenevät ja ydinvoimaloiden ohjausjärjestelmät sakkaavat...
Miksi Putin ei niin tekisi? Onhan hän sodassa – totaalisessa sodassa!
Elokuvateollisuus on pehmittänyt ja siedättänyt ihmiskuntaa tällaiseen päivään jo pitkään.
Sekasorto lisää riskiä
Jo Viipurin pamauksesta opimme, että suuret pommit ovat käyttökelvottomia, koska ne tuhoavat valloitettavan omaisuuden, jäävät ihmisten mieleen vuosisadoiksi ja ansaitsevat moraalisen tuomion. Samoista syistä (ja koronakriisin valossa) käyttökelvottomia ovat myös kemialliset ja biologiset joukkotuhoaseet.
Siksi ainoa tuloksellinen sota voidaan käydä tavanomaisin asein, ja tavanomaisia taistelijoita Putin haalii riveihinsä liikekannallepanolla. Se on ”osittainen”, jotta se ei pysäyttäisi koko Venäjää ja houkuttelisi aseisiin venäläistä kleptokratiaa sekä sen lemmikkejä, jotka ovat tunnetusti halukkaita kuolemaan sodissa...
Tosiasiassa Putin tuli liikekannallepanon määrätessään kutsuneeksi omat kansalaisensa kaduille ja lähettäneeksi kuolemaa pakenevat hybridiaseina ulkomaille.
Venäjän vaihtoehtoina ovat nyt (1) kaduilta ja kujilta alkava kansalaiskapina, (2) federaation rakoilu tai luhistuminen tasavaltojen itsenäistymispyrkimyksiin, (3) oligarkkien, silovikkien tai sivilikkien tekemä palatsivallankeikaus tai (4) asevoimien käyttöä koskevassa konfliktissa myös armeijan toimeenpanema vallankaappaus.
Tilanne haisee päivä päivältä enemmän siltä, että myös Venäjällä ymmärretään Putinin hallinnon aiheuttamat valtaisat tuhot venäläisille itselleen. Putinista ei ole hyötyä enää kenellekään, mikä on läpikotaisin korruptoituneessa hallinnossa merkittävä seikka. Sota voi siirtyä Ukrainasta Venäjän omaksi sisällissodaksi, jossa vastakkain ovat oppositio ja eliitti.
Juuri näistä syistä Putinin sormi voi päätyä ydinasenapille, jos mikään ulkoinen este ei häntä pysäytä. Kyseessä on fasistinen luonne, joka kuolee mieluummin kuin kärsii tappiota. Ja sotatappio hänen pitäisi estää välttääkseen saamasta polonumia kahviinsa tai novitšokia alushousuihinsa.
Jälkiviisaus on syytä esittää etukäteen – ja niin on etenkin ydinsodan tapauksessa
Politiikan tutkimuksessa on toisinaan hämmästelty ja oudoksuttu ihmiskunnan taipumusta organisoitua hierarkkisesti suurten liiderien johdettavaksi. Tällainen järjestyminen on fataalia ja vaarallista.
Muutamien sosiobiologien mukaan kädelliset tuntevat fyysistä mielihyvää suuren johtajan läheisyydessä. Monet myös taputtavat käsiään aktiivisesti duumassa.
Puusta pudonnut ihmiskunta organisoituu edelleen puukaavion mukaisesti suurten apinoiden alaisuuteen. Ja apinaksi ovat Putinin tapaiset aikeissa lähettää koko ihmiskunnan.
Ihmeteltävää on se laimeus, jolla rauhanliike on suhtautunut Putinin vihjailuun ydinaseiden käytöstä. Varotaanko ”puuttumasta toisen valtion sisäisiin asioihin”? Kukaan vallalla ja vastuulla orjuutettu länsipoliitikko ei uskalla vaatia Hullu-Putinin syrjäyttämistä ilmeisesti juuri tästä syystä.
”Tuemme Ukrainaa” – niin. Mutta miten olisi: ”Kannustamme Venäjän kansaa syöksemään vallasta ydinaseilla uhkaavan despoottinsa!” Jos vielä Kiinakin liittyisi pakoterintamaan, Putinin peli olisi pelattu.
Länsimaalaisten varovaisuudessa ei ole ollut välttämättä kyse vain kiltteydestä vaan jähmettymisestä ydinpelotteen vuoksi. Immanuel Kantin mukaan asiat, joita järki (die Vernunft) ei ymmärrä, voivat tuottaa ihmisille jopa ylevyyden elämyksen.
Ydinaseen vaikutukset eivät siis välity ihmisten ymmärrykseen (der Verstand) vaan voivat aiheuttaa informaatioshokin, joka ainoastaan kangistaa vastalauseet käsittämättömyydellään.
Ydinaseet ovat siis siinäkin mielessä vaarallisia, että ne murtavat poliittisen vastarinnan oman epäuskottavuutensa ja epätodennäköisyytensä vuoksi.
Mikäli Putin ja hänen hallintonsa päättävät käyttää ydinasetta Ukrainassa, ei siihen voida vastata lännen ydinaseilla. Venäjän voimannäyttö johtaisi tietenkin moraaliseen tuomioon, mutta myös rintamien jäätymiseen Ukrainassa. Tämä alentaa ydinaseiden käytön kynnystä.
Oman näkemykseni mukaan taktisten ydinaseiden käyttäminen on Ukrainan alueella realistinen vaihtoehto. Tapahtuman merkitys on yhtä kuin tapahtuman suurellisuus kertaa todennäköisyys. Koska suuruusluokka on valtava, antaa pienikin todennäköisyys mahdollisuudelle dramaattisen merkityksen.
Miten ydinaseilla uhkaamiseen sitten pitäisi suhtautua? Elääkö mielummin päivä leijonana kuin vuosia lampaana? Ottaako mieluummin luoti rintaansa vain selkäänsä? Ydinaseella uhkaajalle ei oikein mitään voi.
Ydinasevaltiota pitää aisoissa mahdollisuus, että sen vaikutukset osuvat myös aggressoriin itseensä. Venäjällä on edelleen paljon menetettävää, ja siksi ydinräjähteen käyttö on epätodennäköistä, joskin varteenotettavaa rajoitetussa mittakaavassa.
Ydinaseiden käyttöä seuraisi luultavasti vaatimus ydinaseiden täydelliseksi poistamiseksi maapallolta. Jos pseudorationaaliset turvallisuusneuvoston jäsenet voivat tukeutua niihin, miksi eivät paljon ennemmin Pohjois-Korean ja Iranin tapaiset räksyttäjät?
Ydinaseiden käytöstä seuraisi myös yksin- tai harvainvaltaisten poliittisten organisaatioiden lopettaminen niin idän diktatuureissa kuin lännen demokratioissakin.
Alettaisiin kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka hullusti ihmiskunta organisoituu järjestäytyessään suurien liiderien ympärille tai alaisuuteen.
Todettakoon vielä, että Putin ei ole ensisijaisesti nationalisti vaan imperialisti. Kansallismielisyys on aivan eri asia – ja hyvä asia, sillä juuri se takaa jokaisen kansakunnan itsenäisen olemassaolon ja valtioiden itsemääräämisoikeuden.
Aiheesta aiemmin:
Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita
