26. heinäkuuta 2022

Käydäänkö nyt sotaa vai ei?

Monia on ihmetyttänyt, kuinka kummassa niin sanotut länsimaat voivat harjoittaa kaikessa rauhassa energiakauppaa Venäjän kanssa, kun Venäjän valtio käy samanaikaisesti kuolettavaa tuhoamis- ja näännytyssotaa sekä siirtelee ukrainalaisia Siperiaan kuin karjaa.

Tämän kaiken tapahtuessa Venäjää ollaan pakottavinaan henkilö- ja talouspakotteilla.

Vastaus sisältyy luonnollisesti erääseen toiseen pakkoon, eli länsimaiden omaan pakkotilanteeseen. Euroopan energiariippuvuus estää sulkemasta Venäjää pois markkinoilta kokonaan, ja siksi länsimaiden reaktiot ovat olleet relatiivisia, eivät absoluuttisia. Aseiden annossakin on säästelty.

Toinen ihmettelyn aihe on Suomen viranomaisten tapa myöntää venäläisille turistiviisumeja, vaikka matkailijoiden joukossa voi olla Putinin kannattajia ja lomailevia sotilaita, jotka käyvät rentoutumassa täällä! 

Putin-fanit tekevät kansanmurhaa Ukrainassa ja virkistäytyvät Suomessa. Kaikki OK?

Nopea selitys löytyy tietysti vihreän sisäministerin ja ulkoministerin sinisilmäisyydestä. Venäläisten lappaamista Suomeen ei voida puolustella millään pakolaisuudella, päästämisellä paremman informaation lähteille eikä ruplien laittamisella kiertoon mieluummin täällä kuin Venäjällä.

Viisumien myöntämistä ja voimassa pitoa ei voida perustella myöskään väitteellä, että tulijoiden joukossa voi olla muitakin kuin sotaa kannattavia. Venäjän hallintoa ja kansalaisia voidaan erottaa toistaan yhtä vähän kuin hyökkäävästä ampiaisparvesta voidaan erotella niitä hyviksiä, jotka eivät mahdollisesti pistä.

Päästämällä venäläisiä Eurooppaan Suomi vähentää EU:n asettamien pakotteiden tehoa, helpottaa valtaapitävien asemaa Venäjällä, tarjoaa Schengen-polun muihin maihin, pettää toisia EU-maita ja vuotaa kuin vanha saavi.

Venäjän tekemiin brutaaleihin julmuuksiin, oikeuttamattomaan hyökkäykseen ja laittomiin valtauksiin pitäisi vastata vähintäänkin laittamalla itäraja kaikilta venäläisiltä kiinni. Siten kaikki venäläiset saisivat yhdenvertaisesti tietoa poliittisen governanssinsa tekemien rikosten vakavuudesta.

Valtakirjan Putinille on antanut Venäjän kansa, joka laajalti tukee Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, joten rajapuomien nostaminen venäläisille on Suomen ulkoministeriöltä Popeda-ajan bugi.

Viisumeja tulisi myös perua ja kaksoiskansalaisuuksia lopettaa, sillä suuri venäläisvähemmistö on Suomelle turvallisuusuhka. Venäjän valtio pitää ulkopolitiikkansa periaatteena, että se puolustaa oman maansa kansalaisia myös rajojensa ulkopuolella. Käytännössä se tarkoittaa, että Venäjä käyttää kansalaisiaan konflikteja lietsovina hyppymiinoina.

 

Panssarivaunut eivät pysähdy pakotteilla

Mutta tilannetta voidaan lukea helposti myös niin, että länsi pelaa kaksilla korteilla. Ja vielä enemmän: EU ja Amerikan maat voivat syöttää Ukrainan tai osan siitä Venäjälle hintana omasta pelastuksestaan.

Paha sanoa, mutta lännen asennoitumisesta välittyy koko ajan kaksinaismoralistinen sävy.

Sen takaa kajastelee eräs kohtalokas totuus: Ukraina ei kuulu Eurooppaan kuin osaksi, samaan tapaan kuin Turkki.

Tämä perustuu Ukrainan asemaan kulttuurisella rajavyöhykkeellä. Ne jo Samuel P. Huntington totesi konflikteille alttiiksi kuuluisassa teoksessaan The Clash of Civilizations.

Slaavilaisesta Ukrainasta ei todennäköisesti koskaan tule EU:n eikä Naton jäsenmaata. Sota Venäjän kanssa ei voi päättyä sellaiseen tulokseen ilman Venäjän tappiota, ja sitä ei ikävä kyllä näy. Ja länsimaat varjelevat etujaan, kuten Yhdysvallat omiaan ennen Pearl Harboria.

Sodan pitkittyminen johtuu siitä, että sitä ei ole voitu käydä selvin sävelin. Mitä pahemmin juntturalle tilanne menee, sitä välttämättömämmäksi käyvät kuitenkin perinteiset ratkaisutaistelut.

Talouspakotteilla käytävä sota Venäjää vastaan ei ole tehokasta, sillä sitä kautta länsi kuristuu omiin rohtimiinsa.

Tämä johtuu siitä, että talouspakotteet eivät pysäytä panssarivaunuja. Ne liikkuvat niin kauan kuin polttoainetta ja ammuksia riittää, sillä Venäjä on tehnyt jo ratkaisun, josta se ei peräänny pelkkien kireiden aikojen vuoksi. Totalitaristinen valtio kuolee mieluummin kuin häviää, ja juuri se tietää kaameaa tuhoa myös EU:lle.

Ellei sitten käy niin kuin on käymässä: Länsi säästää oman nahkansa ja syöttää puolet Ukrainasta Venäjälle.

Toinen vaihtoehto on, että länsimaat nostavat vähä vähältä panoksia ja antavat Ukrainalle aikaa myöten sellaiset aseet, joilla yltää Moskovaan.

Tämä vaihtoehto on hyvä, sillä sille Venäjä ei oikeastaan mitään voi. Laukaukset eivät tule lännestä vaan Ukrainan maaperältä, joten ketä muuta vastaan Venäjä voi puolustautua tai hyökätä?

 

Ydinpelote on tyhjä kortti

Ydinasein Venäjä ei voi vastata, sillä sitä kautta maa menettäisi loputkin rippeet jäljellä olevasta arvovallastaan, joka nytkin perustuu pelkkään pelon herättämiseen.

Tämä on myös ydinaseiden käyttökelvottomuutta ja niin sanotun ydinsateenvarjon mitättömyyttä koskeva doktriinini: Ydinaseuhka on puolustuspelotteena tyhjä kortti, sillä ydinsateenvarjo tarkoittaa käytännössä vastakohtaansa, eli ydinlaskeumaa.

Ydinaseeseen perustuva räjähde on käyttökelvoton valtioiden välisissä sodissa, sillä se tuhoaa valloitettavan omaisuuden, jää ihmisten mieleen (mikäli muistelijoita jää) ja ansaitsee moraalisen tuomion.

Tästä puolestaan seuraa, että kaikki ajateltavissa olevat sodat on suunniteltava tavanomaisten aseiden varaan. Niiden voimasuhteet ratkaisevat sotien kulun myös suurvaltojen välillä.

Väitteeni on, että suurvaltojen, kuten Yhdysvaltain ja Venäjän, välinen aseellinen konflikti ja sota ovat edelleenkin mahdollisia ilman ydinaseiden käyttöä. Myös ripposellinen biologista tai kemiallistakin asetta ylittäisi helposti sodankäynnin hauraan moraalisen kynnyksen, jonka paikka sinänsä on tietysti aina kovin häilyvä.

Lännen on siis täysin mahdollista lopettaa Ukrainan sota tavanomaisella sotilaallisella voimalla.

Käänteisesti tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että myös Venäjä voi käyttää tavanomaista sotilaallista voimaa esimerkiksi Natoa vastaan.

Venäjä voi hyökätä vaikkapa Suomeen, vaikka Suomi olisi Naton jäsen.

Aseellinen konflikti käytäisiin silloin niillä voimilla, jotka käytettävissä ovat, eikä yksikään Nato-maa taatusti ampuisi yhtäkään kansallista ydinasettaan syrjäisen Suomen maa-alueiden puolustamiseksi.

Juuri tästä seuraa, että myös Nato on loppujen lopuksi pelkkä paperitiikeri ja pelotepreventiivinen uhka, jonka realisointiarvoa ei ole missään mitattu.

Tästä johtuu edelleen, että ainoa uskottava potentiaali, joka pitää vihollisen loitolla Suomesta on oma Puolustusvoimamme.

Suomi Natossa on tietysti parempi kuin Suomi ilman Natoa, sillä onhan uhkaus sanottuna kovalla äänellä aina vaikuttavampi kuin sama uhkaus sanottuna hiljaisella äänellä. Mutta huvittavaa suomalaisten luottamuksessa vieraaseen apuun on seuraava.

Tosiasia on, että Suomen ei tarvitsisi (eikä olisi tarvinnut) kerjätä Natoon pääsyä saati olla huolissaan puolustusliittoon valinnasta.

Baltian maat, Ruotsi ja monet muut maat tarvitsevat Suomen maa- ja ilmavoimia enemmän kuin Suomi kyseisiä maita.

 

Turha sota

Todistamme parhaillaan Venäjän totalitarismin kuolinkorahduksia. Varjopuolena on, että ne käyvät kaikille kalliiksi.

Suomi ja muu Eurooppa ovat vaarassa langeta Venäjän hybridisodankäyntiin kuuluvan refleksiivisen kontrollin uhreiksi. Se tarkoittaa, että antaudumme ihan vapaaehtoisesti, näennäisesti omasta tahdostamme ja oikeusvaltioperiaatteen suojelemiseksi toimimaan itsellemme epäedullisella tavalla. Juuri niin on käymässä Suomen pitäessä rajojaan auki venäläisille ja muille itärajan yli mahdollisesti pyrkiville.

Refleksiiviseen kontrolliin on kuulunut myös Saksan vihreiden kautta tapahtunut pitkällinen pehmitys, jolla venäläiset saivat Saksan riippuvaiseksi Venäjän maakaasusta ja suomalaiset luottamaan Kremlin ystävällisyyteen aikana, jolloin Venäjän panssarit möyrivät jo Georgiassa, Tšetšeniassa ja Krimillä. Hyväuskoiset hölmöt eivät huomanneet mitään.

Venäjän nykyisestä ahdingosta puolestaan kertoo Venäjän turvautuminen tökerön vaikuttamisen keinoihin. Hullun miehen strategia, summittaiset ohjusiskut, löysät uhkaukset ja sotilaiden heittäminen lihamyllyyn pyrkivät herättämään kuvan sekopäisestä hyökkääjästä, joka on valmis mihin tahansa.

Taikinanaama-Putte ja hänen paviaanin näköinen ulkoministerinsä ovat yhdessä silovikkien ja sivilikkiensä kanssa tuhonneet niin paljon ihmiselämiä ja maailmantaloutta, että he eivät ansaitsisi mitään muuta kuin kuulan umpiluuhunsa.

Venäjällä onkin onneksi voimassa kuolemanrangaistus, tosin tuomioita ei ole ainakaan virallisten tietojen mukaan pantu täytäntöön. (Ei ehditä, sillä salainen poliisi laittaa novitšokia alushousuihin sitä ennen.)

Venäjän hallinnon rikokset eivät ole voineet jäädä keneltäkään huomaamatta myöskään venäläisten omassa keskuudessa, ja siksi asioilla on taipumus korjaantua.

Maailman ja Venäjän oma etu vaativat täydellistä muutosta Venäjän politiikkaan ja hallintoon. Ja sellainen tapahtuu varmasti ennemmin tai myöhemmin.

Hyökätessään Ukrainaan Venäjän regime kirjoitti oman kuolintodistuksensa.


Aiheesta aiemmin

Euroopan onnettomuus (2022)

Poliitikko, joka vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä, on Venäjän vaikku (2022)

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita (2022)

Miksi eduskunta vitkastelee Nato-kannan muodostusta? (2022)

Ukrainan sodan uhat Suomelle – Pakolaisuus on hybridisodan hyppymiina (2022)

Nato-kysymys erottaa jyvät akanoista Suomen puolueissa (2022)

Venäjän johto kognitiivisessa tunnelissa – Nato-ovi auki Suomelle (2022)

Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty (2022)

Putin herättää Wotanin (2022)

Mustat kopterit Suomen yllä – Nato-potentiaali sakkausvaarassa (2022)

”Jos Venäjä hyökkää – Ukrainaa uhkaamalla Venäjä ajaa Suomea Natoon (2022)

Suomen Nato-juna meni jo (2017) 

Putin tarvitsee tutin (2016)

Alistuminen ei auta turvallisuuspolitiikassa (2016)

Ukraina ei saa unohtua (2016)

USA ja Nato – Suomi says: ”Welcome!” (2016)

Erinomaisia tietoteoksia Natosta ja turvallisuuspolitiikasta (2015)

Nato-pullautusta seliteltiin eduskunnan tulevaisuusseminaarissa (2014)

Videoblogi: Ruotsissa Natosta ja Ukrainasta puhutaan avoimesti (2014)

Nato-gallupit antavat kannatuksesta väärän kuvan (2014)

Nato-haukka – Mikä se on? (2014)

Soppatykkisopimus vaatii täysjäsenyyttä Natossa (2014)

Suomen liittymistä Natoon vauhditettava (2014)

Kun apu on suurin... (2014)

Suomi liittyy jälleen Natoon (2013)

Nato – Otan (2008)

Natoon auringonpaisteessa (2008)

Natoon vai ei? (2007)

Suomelle ydinase?  (2007)

Nato-pimitys (2007)