Nemesiksestä

Tänään on talvipäivän seisaus, eli päivä on lyhimmillään ja olosuhteet pimeimmillään. Niinpä kirjoitan nemesiksestä. Nemesis on luonnon kosto, joka seuraa hybriksestä eli pyrkimyksestä asettua edellytystensä ulkopuolelle. On tietenkin vaikea sanoa, mitkä kenenkin edellytykset loppujen lopuksi ovat, jos niitä ei kokeile. Siksi rajojen testaaminen on tärkeää. Kokemuksesta tulee paljon tietoa, mutta vasta kokemuksista oppiminen lisää ymmärrystä, ja johtopäätösten tekoon puolestaan tarvitaan filosofiaa. Sen taas voi saavuttaa älyllisen työskentelyn kautta, ei niinkään kokemuksista suoraan. Muutenhan kaikki kokeneet ihmiset olisivat viisaita, mitä he eivät ole.

Mutta asiaan. Nemesiksen katsotaan seuraavan aina tietyistä syistä. Syy–seuraus-suhteita puolestaan kutsutaan kausaalisuhteiksi latinan sanan causa (”syy”) mukaisesti. Kausaliteetti tarkoittaa siis vaikutusyhteyttä, jota kuvaavat ”jos–niin”-muotoiset lauseet. Esimerkiksi: ”Jos valtio luopuu asevoimista, niin vihollisesta tuntuu houkuttelevammalta hyökätä maahan, ja siksi tämänkaltainen pasifismi johtaa sotaan.”

Tai: ”Jos ihmiset maksavat asunnoista liikaa, niin heidän kulutusmahdollisuutensa heikkenevät ja kotimainen kysyntä tyrehtyy, mikä johtaa lamaan ja asuntojen hintojen romahtamiseen.” Esimerkkinä voi olla myös seuraava: ”Jos rajat avataan suvaitsevaisuuden nimissä kaikille maahan pyrkijöille, niin rasismi lisääntyy, kantaväestö alkaa penätä oikeuksiaan ja nationalismin vastaisuus edistääkin nationalismin esiinnousua.”

Edellä esitetyt esimerkit ovat tietenkin kuvitteellisia, mutta ne voivat sisältää myös totuuden asioiden tilasta. Olennaista on, mitä me tiedämme yhteiskunnassa vaikuttavista kausaaliyhteyksistä. Niiden selvittämistä varten on olemassa yhteiskuntatiede. Yhteiskuntatieteissä on kuitenkin viime aikoina kieltäydytty tutkimasta ja kertomasta esimerkiksi väestöpolitiikkaan, rikostilastoihin ja työvoimapolitiikkaan liittyviä kausaalisuhteita niiden kaikessa karuudessaan. Esimerkiksi rikoksentekijöitä ei oikeusministeriön tilastoissa saa enää luokitella etnisen alkuperän mukaan, vaikka tieto olisi mitä kiinnostavin.


Vaihtoehtoiset maailmat

Tosiasioiden lisäksi yhteiskuntatieteissä olisi tärkeää pystyä operoimaan myös kuvitteellisilla asiaintiloilla ja soveltaa niiden mukaisia olettamuksia tutkimuskysymyksiin siitä huolimatta, että ne voidaan kokea spekulatiivisiksi tai poliittisesti epäkorrekteiksi. Niiden kautta saadaan tärkeää tietoa, jota ei muuten saataisi. Kansalaisten asenteita ei ole tutkittu tällaisten kuvitteellisten mahdollisuuksien ja kausaalisuhteiden pohjalta juuri lainkaan, vaikka niin sanotulla sosiologisella mielikuvituksella operoiminen oli sellaisenkin vasemmistolaisena tunnetun yhteiskuntatieteilijän kuin C. Wright Millsin lempiaihe ja hänen kenties merkittävin innovaationsa.

On hieman yksinkertaistavaa kysyä ihmisiltä vain sitä, ”kannattavatko he Suomen liittymistä Natoon”, sillä ihmiset eivät yleensä edes tiedä, mitä merkitystä koko asialla voi olla. Ihmisten mielipiteet vaihtelevat lisäksi sen mukaan, millainen tilanne kulloinkin vallitsee, ja siksi rauhan aikana saadaan erilaisia tuloksia kuin kriisin aikana.

Kausaalisuhteet ja mahdolliset asiaintilat huomioon ottava tutkimuksenteon tapa olisikin sellainen, jossa asioita tiedusteltaisiin esimerkiksi seuraavasti: ”Kannattaisitteko Suomen liittymistä Natoon, jos tietäisitte, että Naton jäsenenä Suomi päättää itsenäisesti myös siitä, osallistuuko se yksittäisiin Nato-operaatioihin vai ei?” Tai: ”Vastustaisitteko Suomen liittymistä Natoon, jos se merkitsisi myös sen tosiasian hyväksymistä, että Suomen joutuessa sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi yhdelläkään muulla maalla ei ole velvollisuutta auttaa Suomea millään tavoin?”

Esimerkkejä on muitakin: ”Kannattaisitteko maahanmuuton lisäämistä ja työvoimapulan poistamista avosylisellä ulkomaalaispolitiikalla, jos ottaisitte huomioon, että maahanmuuttajien keskuudessa työttömyysprosentti on kantaväestöä korkeampi ja että Suomessa on edelleen 200 000 työtöntä?”

Kuten edellä esitetyistä lauseista havaitaan, on tärkeää, että tiede ja tutkimus tunnistavat ja tunnustavat kausaalisuhteiden olemassaolon ja että yhteiskunnassa pyritään ennakkoluulottomasti selvittämään, mitä mistäkin seuraa. Aina näitä vaikutusyhteyksiä ei voida tietää varmasti, ja silloin joudutaan turvautumaan todennäköisyyksiin. Mutta mitään yhteiskunnallista tietoa ei tulisi pimittää vain siksi, että se ei miellytä joitakin poliittisia tahoja. Jotta politiikassa voitaisiin toimia viisaasti, suunnittelun ja päätöksenteon taustalla pitää olla oikeaa tietoa syistä ja seurauksista eli vaikutusyhteyksistä: ”Jos... niin.”


Faktojen selvittäminen ja toisinajattelu

Kuvittelukykynsä ansiosta ihminen voi ajatella ja toimia myös toisin kuin mihin olosuhteet pakottaisivat häntä. Ihminen ei ole pelkkien vaistojensa varassa toimiva olento, kuten eläin, vaan hän voi esimerkiksi sanoa ”ei”. Juuri kieltäymyksistä syntyy moraali, jonka johdosta ihminen voi olla vaikkapa armelias. Mutta yhteiskunnallisiksi kausaalisuhteiksi sanotaankin nimenomaan sellaisia käyttäytymistaipumuksia, joissa rajat ovat jo tulleet vastaan ja voidaan tehdä yleistys: kyse on yhteiskunnallisesta laista tai lainomaisuudesta. Ja niiden selvittämisessä meitä valaisee muun muassa historia.

Tieteiden piirissä on väitelty paljon siitä, onko olemassa ihmisluonto, josta yhteiskunnalliset lainalaisuudet syntyvät, vai ovatko ihmisten käyttäytymisessä havaitut säännönmukaisuudet yhteiskunnallisia joukkokäyttäytymisen lakeja. Joka tapauksessa havaituista käyttäytymispiirteistä ja tosiasioista on syytä oppia. Muuten seuraa luonnon kosto.