Sivistysyliopiston puolesta

Helsingin yliopiston opiskelijakirjasto sai kymmenen vuotta sitten uudet loistavat tilat kauppakeskus Kaisasta. Kirjastoa laajennettiin lisäksi hienolla tietokoneluokalla. Muistan vielä ajan, jolloin opiskelijakirjasto toimi kämäisissä tiloissa Domus Academicalla, mutta se haitannut tiedon janoa eikä jakoa. Ahtaiden hyllyjen välissä oli myös romantiikkaa, ja siellä saattoi vaikka rakastua.

Yliopiston hallinto ilmoitti juuri, että nykyinen opiskelijakirjasto puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Nykyinen toimiva kirjasto revitään ja kannetaan avolavalle. Uusi kirjasto maksaa 35 miljoonaa euroa. Kyseisellä summalla voitaisiin hankkia miljoona kappaletta 35 euron hintaisia kirjoja eli yhteensä 50 hyllykilometriä tieteellistä kirjallisuutta, jonka arvo ylittäisi kirjastojen avokokoelmissa olevan kirjallisuuden nykyarvon!

Tämä kirjoitus on kannanotto yliopiston hallinnon harjoittamaa dynamiittityperää rahan roiskimista vastaan ja kirjallisuushankintojen puolesta. Jos tulen näillä sanoilla loukanneeksi hallintoa, se on sen ansainnut.

Ymmärrän kyllä, että opiskelijakirjaston saneeraus on osa kampusalueiksi jäsentyvän yliopiston strategiaa. Kunnostettavaan Kaisaniemen kauppakeskukseen rakennetaan tilat humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen alan kirjastolle, ja sinne keskitetään muun muassa entiset tiedekuntakirjastot. Asiassa on vain yksi vika: kymmeniä miljoonia maksavan remontin toteutus on pois tärkeämmistä asioista.

Yliopiston johto on rapannut rahaa rakennuksiin jo enemmän kuin kenenkään kärsivällisyys sietää: Viikin laitokset, pääkirjaston maanalainen messuhalli, keskustan lähes kaikkien rakennusten saneeraus, joista viimeisimpänä Porthanian remontti, ja niin edelleen. Tähän kaikkeen on kulunut kymmeniä, jopa satoja miljoonia euroja.

Samanaikaisesti muutamien laitosten määrärahat ovat niin vähissä, ettei edes tuntiopetuksen antamiseen riitä mitään. Myös kirjastojen rahat pitäisi suunnata kirjojen hankintaan eikä rakentamiseen. Nykyiset tilat ovat toiminnan pyörittämiseen riittävän hyvät. Mitä yliopisto luulee tekevänsä hienoilla toimitiloilla, jos rahaa ei riitä operatiivisen toiminnan ylläpitoon eikä kirjaston materiaalihankintoihin? Toistan muissakin poliittisissa yhteyksissä esittämäni kannan: Helsingissä ei pidä sijoittaa enää lanttiakaan julkiseen arkkitehtuuriin, vaan rahat kuuluvat ihmisille.

Miksi sitten rahaa riittää rakentamiseen, mutta sitä ei anneta tieteenharjoittajille? Tämä johtuu siitä, että poliittinen valta tukee mieluummin rakennusfirmoja ja SAK:laista duunaria subventoimalla näitä tahoja yliopiston suuruudenhullujen rakennushankkeiden kautta. Rahat korvamerkitään rakennusprojekteille eikä tieteen ja kulttuurielämän hankkeille. Ja yliopiston johto puolestaan syytää mielellään rahaa seiniin, sillä se on kuin valaisi patsaalleen jalustaa. Onhan toki komeaa odottaa, että historiankirjoihin merkittäisiin: ”Hänen rehtorikaudellaan yliopisto eli kehityksen ja kasvun aikaa, ja siitä muistuttavat kampusalueiden monumentaaliset buildingit.” Vallankäyttäjät ovat aina pyrkineet sinetöimään asemansa arkkitehtuurilla.

Julkisten palatsien rakentelu on sikäli hullua, että myös ennen vanhaan rakennettiin kartanoita ja linnoja, vaikka kansa oli rutiköyhää. Sitä paheksuttiin. Nykyään rahat upotetaan taidemuseoihin, hallintorakennuksiin, kauppakeskuksiin ja oopperataloihin, mutta sitä ei paheksu juuri kukaan, vaikka kansa on edelleen köyhää eivätkä rakennukset tule ihmisten enemmistön hyväksi. Sen sijaan kriitikot leimataan sivistymättömiksi.

Odottaisin, että yliopiston johto suuntaisi käytettävissä olevat rahat tutkimukseen ja opetukseen eikä gryndereitten pohjattomaan kitaan. Opiskelijakirjastolla on jo nyt vaikeuksia hankkia edes välttämätöntä kurssikirjamateriaalia. Filosofian laitoksen Philosophica-laitoskirjasto on kieltäytynyt aktiivisella päätöksellä hankkimasta yhtään väitöskirjani jälkeen julkaisemaani teosta, joita on kertynyt yhteensä 6, vaikka jokaista on sille tarjottu. Mutta kuolihan Suomessa 1800-luvullakin 100 000 ihmistä aliravitsemukseen kansallisfilosofi J. V. Snellmanin ajaman säännöstelypolitiikan vuoksi. Puheitaan tämä kivikasvo pyörteli vasta vanhemmalla iällä.

Kirjailijana minulla ei ole erityistä motiivia suitsuttaa kirjastotoimen puolesta, sillä ”yksityinen kirjasto: viisauden siemenet”. Omalta kannaltani olisi jopa parempi, että lukijat ostaisivat kirjojani kuin lainaisivat niitä. Siitä huolimatta vetoan opiskelijoiden, tutkijakunnan ja sivistystoimen puolesta. Uudisrakennuksen mallipiirrosta katsellessani ja tutkijakunnan surkeaa rahatilannetta pohtiessani mieleeni tulee toive: antakaa minulle pienlentokone.