Politiikan pelkokertoimet

Amerikkalaisessa Science-lehdessä julkaistu tutkimus valaisee ”fundamentalisteiksi”, ”nationalisteiksi” tai muuten vain poliittisesti epäkorrekteiksi sanottuja ihmisiä sikäli, että sen mukaan niin sanottua ”kovaa politiikkaa” suosivat erityisesti ”säikyt ihmiset”.

Tämän Yhdysvalloissa tehdyn empiirisen laboratoriotutkimuksen mukaan ihmisen arkuus saattaa määrittää hänen poliittista kantaansa. Toisin sanoen poliittiset mielipiteet ovat sitä kovempia, mitä ”säikympi” ihminen on.


Väitteet ja todistelu

Katsotaanpa tarkemmin, miten kyseistä tutkimusta tehtiin ja mitä siinä oikeastaan väitettiin ja osoitettiin. Tutkimukseen kutsutuille 46 ”poliittisesti valveutuneena” pidetylle amerikkalaiselle näytettiin hätkähdyttäviä kuvia sekä soitettiin yllättäviä ja kovia ääniä. Samalla mitattiin näiden kuvien ja äänten aiheuttamia reaktioita (fear responses), kuten ihon kosteutta ja silmien räpyttelytiheyttä. Niitä pidettiin määritelmällisesti ”pelkoreaktioina”.

Tutkimuksessa pääteltiin, että voimakkaasti reagoineet koehenkilöt suosivat useammin ”kovia poliittisia linjauksia” kuin lievemmin reagoineet. He muun muassa kannattivat muita todennäköisemmin kuolemantuomiota ja Irakin sotaa sekä koulujen rukoushetkiä mutta vastustivat aselakien tiukentamista, pasifismia, maahanmuuttoa, kehitysapua, esiaviollista seksiä ja abortteja.

Tällainen tutkimus on behavioristisen tutkimuksen mallikuva: ihmistä tutkitaan laboratoriossa yrittäen löytää vastaavuuksia ihmisen sosiaalisten asenteiden ja hänen ruumiinsa reaktioiden, kuten silmien liikkeiden, pohjalta. Ongelmaksi muodostuu näiden osatekijöiden operationaalistaminen merkityksiä sisältäviksi tekijöiksi. Millä perusteella koehenkilöt määriteltiin poliittisesti valveutuneiksi? Millä kriteereillä tietty reaktio voidaan tulkita pelkoreaktioksi? Kuinka määritellään poliittisesti ”kova arvo”. Kyseisen behavioristisen tutkimuksen ongelmat palautuvat siis laadullisen tutkimuksen piiriin: tulkinnan kysymyksiksi.

Asioihin liittyvistä merkityksistähän päättävät ihmiset itse, eikä kyseinen tutkimus kohtelekaan ihmisiä tietoisina ja tahtovina subjekteina vaan pelkkinä koe-eläiminä. Tämä näkyy myös tutkimuksen johtopäätöksessä, joka halventaa eri tavoin ajattelevia ihmisiä (”people with radically different social attitudes”) vertaamalla heitä aaseihin ja elefantteihin sekä väittämällä että kyseinen tutkimus selittää, miksi on vaikea saada aasia ja elefanttia vaihtamaan väriään (”why it’s hard to get a donkey or an elephant to change its coloring”). Hupaisia muuten nuo Yhdysvaltain puolueiden maskotit.


Vastaväitteet ja kumoaminen

Entä miten kyseiseen tutkimukseen voidaan suhtautua ja miten sitä pitäisi arvostella? Tiettyjen reaktioiden yksiselitteinen operationaalistaminen jotakin subjektiivista merkitystä kantavaksi asiaksi on erittäin ongelmallista, ja siksi kyseiseen tutkimukseen voidaan kohdistaa sama kritiikki kuin mihin tahansa empiiriseen tutkimukseen. Kenties tiettyjen reaktioiden voidaan ajatella kohtalaisen yksiselitteisesti kuvastavan ”pelkoa”, mutta sitä, mitä tuo pelko sinänsä on, ei ole pohdittu. Pelkohan on useimmiten aivan muuta kuin reagoimista koviin ääniin tai muihin ärsykkeisiin.

Kyseinen tutkimus ei tarkastele lainkaan esimerkiksi uskontojen ja ideologioiden kylvämää pelkoa, joka on metafyysisen pelon keskeinen muoto. Juuri tässä piilee koko tutkimusotteen heikkous: siinä ei myöskään määritellä filosofisesti, mitä ovat ne ”kovat arvot”, joista tutkimus itse antautuu puhumaan, vaan tätäkin käsitettä käytetään suoraan ja ajattelematta. Tutkimuksessa siis laiminlyödään kaikki eksistenssihermeneuttiselle ja fenomenologiselle ihmistutkimukselle tärkeät lähtökohdat.

Niinpä ei olekaan ihme, että siinä on päädytty niinkin yhdentekevään ja ennalta arvattavaan toteamukseen, joka kiteytyy väitteessä, että ”säikyt ihmiset kannattavat kovia arvoja”. Media puolestaan ottaa sen annettuna ja välittää kyseisen lauseen uutisena yleisölle, joka puolestaan päätyy pitämään sitä totuutena. Esimerkkinä tästä on Helsingin Sanomien otsikko: ”Tutkimus: Säikyt ihmiset suosivat kovaa politiikkaa”.

Koko tutkimuksen tulos voidaan kääntää kumoon jo yhdellä vasta-argumentilla: jos kerran säikyt ihmiset pelkäävät kovia ääniä ja kannattavat ankaria rangaistuksia rikollisille mutta vastustavat esimerkiksi abortteja ja muita verisiä asioita, niin eikö tämä kerrokin kyseisten ihmisten ja heidän politiikkansa herkkyydestä eikä kovuudesta. Me, jotka vastustamme maahanmuuttoa ja sen mukaista kulttuurien sekoittamista, emme siis olekaan ”kovien arvojen” kannattajia vaan herkkiä kaunosieluja, jotka toivomme voivamme elää rauhassa ilman ulkopuolisten aiheuttamia riitoja, rähinöitä ja rettelöintiä. Eli meidän arvomme ovatkin pehmeitä ja inhimillisiä arvoja.

Ei ole ihme, että tuollaista tutkimusta arvostaa vain joku toinen empiristi, joka tutkii geenivariaatioiden ja poliittisten mielipiteiden yhteyksiä sekä näkee kyseiset organismien tasolla esiintyvät testitulokset oman empiirisen tutkimuksensa täydentävinä linkkeinä. Tuon tapaisen tutkimuksen heikkous on, ettei siinä pohdita lainkaan, mikä on poliittisen arvon oma luonne (eli mikä todella on kovuutta tai pehmeyttä) eikä myöskään sitä, mikä merkitys jollakin reagoimistavalla on yksilön omassa tajunnassa.

Pelkkä silmänliikkeiden tutkiminen ja suora tulkitseminen pelkoreaktioksi ei riitä, sillä pelon käsite ja ilmiö on jätetty pohtimatta. Tällä perusteella ne, jotka eivät pelkää mitään, olisivat herkkiä ja arvostelukykyisiä, kun taas ne, jotka suhtautuvat ilmiöihin tervettä varovaisuutta tuntien, olisivat puolestaan raakoja koviksia. Harmi, että kyseisenlaiseen pseudotieteeseen syydetään miljoonittain rahaa myös Suomessa.

Pelkoa on poliittisten asennoitumisten motiivina tarkasteltu ihmis- ja yhteiskuntatieteiden piirissä useinkin, mutta tulkitseva filosofinen tai aatehistoriallinen tutkimusote on tuottanut silloin paljon parempaa jälkeä kuin psykologinen tai laboratorioihin eristetty tutkimusote.


Lähde:

Oxley, Douglas R. et al., ”Political attitudes vary with physiological traits”. Science 19.9.2008, pp. 1667-1670.