21. huhtikuuta 2009

Optioiden kirous


Kaikki tietävät, että Mikael Lilius on paha mies, sillä hän kiskoi valtionyhtiö Fortumista miljoonien optiot. Lisäksi hän on Hankenin käynyt diplomiekonomi ja näyttää, millaista on suomenruotsalaisen porvariston hillitty charmi.

Mutta Liliuksen optiorahastuksesta ei sovi syyttää pelkästään häntä itseään. Miesparkahan on olosuhteiden uhri. Kukapa kieltäytyisi tuottoisasta optio-ohjelmasta, jos sitä kultalusikalla tarjottaisiin?

Monia kenties hämmästytti presidentti Tarja Halosen pidättyväinen lausunto, kun häneltä tiedusteltiin mielipidettä valtionyhtiöiden optio-ohjelmista lokakuussa 2005. Presidentti vastasi tuolloin, että ”demokratiassa tehdään viisaita ja vähemmän viisaita päätöksiä” ja että sopimusten täytyy joka tapauksessa pitää (kaiketi sopimusinstituution oman säilymisen vuoksi).

Miksi sosiaalidemokraattisesta puolueesta valittu presidentti ei kritisoinut vaan ikään kuin puolusteli optiojärjestelmää – tai ainakin pidättäytyi arvostelemasta systeemiä, vaikka siihen olisi ollut erinomainen tilaisuus? Vastaus saattaa löytyä Halosen omasta taustasta.

Tarja Halonen ei oikeusministerinä toimiessaan esitellyt silloiselle presidentille lakia, joka olisi kieltänyt optio-ohjelmien käytön valtionyrityksissä. En tosin muista, minkä poliittisen kaupan välineenä kyseinen ratkaisu syntyi, mutta oletan, että näyttämällä vihreää valoa optio-ohjelmille Sdp sai läpi jonkin tärkeäksi kokemansa hankkeen silloisten hallituskumppaniensa kanssa.

Kun Halonen on myöhemmin arvostellut optio-ohjelmia, hän on ollut tietenkin oikeassa. Virhe kannattaa aina tunnustaa - varsinkin silloin, kun kyseessä virhe, jota kritisoi jo oikeistolainen työväenpuolue kokoomuskin. Kokoomuksen taholla optiojärjestelmää ovat tosin antautuneet puolustamaan ainakin Jyrki Katainen ja Jyri Häkämies viime päivien kannanotoissaan. Tämä ei ole kenties ihme, sillä Häkämies vastaa ministerinä valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta ja sitä kautta myös Mikael Liliuksen muhkeista tuloista.

Mikä optiojärjestelmässä mättää?

Mikä optiojärjestelmässä sitten mättää, ellei huomioon oteta sitä sivuseikkaa, että järjestelmä leipoo yritysten johtajille suunnattomasti rahaa sekä siirtää tuloja niin sanotusti köyhiltä rikkaille? Optiojärjestelmän eräs vika on, että tutkimusten mukaan edes sen nimeltä mainittu perustavoite ei toteudu. Optioiden väitetään sitovan johtoa yrityksiin, mutta todellisuudessa suurin osa johtajista vaihtaa osakkeensa mahdollisimman pian rahaksi.

Toinen vika liittyy siihen, että järjestelmä ohjaa vedättämään osakkeiden kurssia mahdollisimman korkealle keinoilla millä hyvänsä, jolloin firmoihin saattaa syntyä tuhoja. Optioiden lauettua johto voikin kääntää firmalle selkänsä ja poistua paikalta seurauksista välittämättä. Järjestelmästä tulee pelkkä rahastusautomaatti.

Kolmas ongelma on, että optiot lankeavat yrityksen entisten omistajien, asiakkaiden ja työntekijöiden maksettaviksi. Koska optiot vaihdetaan osakkeiksi osakeanneissa, entisten omistajien suhteellinen omistusosuus yhtiöissä pienenee. Tuottavuuden tavoittelu puolestaan ohjaa kuluttajahintojen nousuun, aivan kuten jokainen sähkönsiirron asiakas voi lukea laskustaan. Ja tehokkuuden kiskomisesta kärsivät saneeratut tai muutoin hiillostetut työntekijät.

Neljäs ongelma on optiojärjestelmän oma idea: patruunahengen lietsominen. Se, että isäntä on samalla omistaja, ei välttämättä motivoi työntekijöitä eikä ohjaa myöskään johtoa yrityksen parempaan johtamiseen vaan pelkkään henkilökohtaisten voittojen saalistamiseen. Isopalkkaisten pomojen pitäisi hoitaa hommansa jo pelkkien palkkatulojensa vastineeksi.

Ahneuden palkka

Percy Henrik Mikael Liliuksen ansiotulot olivat optio-ohjelman vuoksi vuonna 2006 peräti 11,6 miljoonaa ja hänen verotettava varallisuutensa vuonna 2005 5,3 miljoonaa euroa. Tämä tekee jo kansanedustajatkin kateellisiksi, ja poliittista oikeudenmukaisuutta alkaa löytyä.

Mutta mikä asiassa auttaa? Jos optiosopimuksia ei voida purkaa, voi tietenkin purkaa työsuhteen. Siinäkin tapauksessa Liliusta odottaa 24 kuukauden eroraha, joka tekisi noin 1,7 miljoonaa euroa. Mikäli Lilius istuu tehtävässä eläkeikään asti, hänelle lankeaa pelkkien palkkatulojensa perusteella noin 40 000 euron kuukausieläke! Tällaiseen summaan päästään, sillä Fortumissa on käytössä periaate, jonka mukaan toimitusjohtajan eläke on 60 prosenttia palkasta ja palkkioista, ja täydelle eläkkeelle pääsee 60-vuotiaana. Ei siis ihme, että Lilius päätti itse kiehahtaa häntä arvostelleelle Fortumin hallitukselle ja sinetöi potkunsa viime torstaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, jossa hän arvosteli valtio-omistajaa ja poliitikkoja. Hän siis vetäytyi lokoisiin oloihin eläkepäiviä odottelemaan.

Mutta mitä iloa ihmiselle on paljosta omaisuudesta, jos siitä ei ehdi täysin siemauksin nauttia – esimerkiksi juomalla järvikaupalla leijonapulloja tai ahmimalla koko rahan edestä kermakakkuja hienostokahviloissa? Epäoikeudenmukaisesti hankittu varallisuus ei ole edes yleisen kateuden kohde vaan halveksunnan aihe, joka ei tuo haltijalleen kunniaa vaan jota moni pitää pilkkanaan. Sitä ei voi siis käyttää edes sosiaalisen arvostuksen tavoitteluun.

Helposti hankitun ja niin sanotun ”epäpyhän rahan” ominaisuus on myös se, että se ohjaa ihmisiä tragedian tielle ja katoaa taivaan tuuliin. Lisäksi Jukka Kemppisen blogikirjoituksen mukaan Mikael Lilius ei pääse Taivaaseen.