4. huhtikuuta 2009

Stressiklubi


Jussi Halla-ahon äskettäinen esiintyminen Pressiklubissa oli ensimmäinen hänelle myönnetty tilaisuus TV-julkisuuteen prime time -lähetysaikaan. Vaikka vastapelureiksi olikin tuolloin valittu kovimmiksi koetut hyökkääjät, toisin sanoen Helsingin Sanomien mediavaltaa edustava toimituspäällikkö Saska Saarikoski ja ”sameissa vesissä kalastelusta” syyttävä Leif Salmén, televisiojulkisuus todennäköisesti lisäsi Halla-ahon kannatusta antamalla kuvan rauhallisesta ja järkevästä keskustelijasta.

Viime perjantaisessa Pressiklubissa kuultavana olikin sitten Timo Soini puolueensa päätöksestä sulkea ovet Halla-ahon eurovaaliehdokkuudelta. Keskustelijoiksi studioon oli taaskin valittu Halla-ahoa vastaan hyökkäilevän Helsingin Sanomien toimittaja ja kaiken ymmärtävä ja anteeksi antava Mirja Pyykkö, ikään kuin tästä maasta ei löytyisi muita kuin median omia kuluneita edustajia. Hupaisinta katsottavaa ohjelmassa oli HS:n Anna-Stina Nykäsen tärinä sen johdosta, että hänen mielestään yhteiskunnassa on lisääntynyt keskustelu, jota hän kutsuu ”persupuheeksi”. Suora Nykäs-sitaatti lähetyksestä:

”Nythän on niin, että joka kerta bussissa viereen istuu joku, niinku mä sanon persukielellä persuämmä, joka alkaa paasata hirveesti omia mielipiteitään, ja siihen liittyy tietty semmonen omahyväinen ote, joka mun mielestä... jota nimen omaan nää keskustelupalstat myös lietsoo.”

Minä puolestani kutsun internetin mahdollistamaa tietoisuuden kasvua ja siitä seurannutta avoimen keskustelun lisääntymistä demokratian toteutumiseksi. Se on keskusteluilmapiirin vapautumista ja ihmisten vaikutusvallan kasvua, joka tietysti pelottaa perinteistä mediaa, sillä ihmisten ilmaisunvapaus ei enää riipu median harjoittamasta sensuurista ja vallankäytöstä. Tähän astihan tilanne on ollut se, että joka kerta bussissa lojuaa joku sanomalehti, jossa joku, niinku mä sanon tieteen kielellä vihervasemmistolainen hesariämmä saarnaa hirvesti omia mielipiteitään, ja siihen liittyy tietty semmonen omahyväinen ja ylimielinen ote, jota Hyysäri myös yleisesti lietsoo.

Mikä muuten on oikeuttanut Helsingin Sanomia paasaamaan omia tarkoitushakuisia mielipiteitään kaikelle kansalle tähänkään asti? Hesari muodostaa omassa ylemmyydentuntoisuudessaan sellaisen lasitalon, että eipä kannattaisi sieltä heitellä kiviä muiden ihmisten suuntaan.

Sisäistetty herruus

Timo Soinilla on ilmeisesti jotakin salattavaa, aivan niin kuin jokaisella, joka räpyttelee TV-lähetyksessä silmiään yhtä stressaantuneesti, joten hänen viestinsä tuli selväksi. Perussuomalaisten äänestäjillä on oikeus loukkaantua puheenjohtajan kannanotosta, jossa hän leimasi maahanmuuttokriitikot propellipäiksi ja nurkkaan tuijottajiksi. Kannatuksen menetyksestä ei taida olla pelkoa, sillä Perussuomalaisen puolueen kannatuksesta suurin osahan koostuu kämäisestä itäsuomalaisista viljelijäkansasta ja vain pieni murto-osa kaupungeissa asuvista maahanmuuttokriitikoista...

Samaan esiintymiseensä Soini sai mahtumaan myös monta muiden puolueiden opettamaa liturgista värssyä, kuten maininnan siitä, että sananvapauttakin saa toteuttaa, kunhan tekee sen omalla nimellään. Soinin kannanotto on niin oppikirjamainen esimerkki Rkp:n Ulla Achrénin äskettäin esittämästä toivomuksesta, että tulevaisuudessa Rkp:n ja vihreiden sensuuriasetukset kirjoitettaneen Soinin mielipiteiden mukaan. Kun omalla nimellä esitetyistä perustelluista mielipiteistä pakotetaan vastaamaan käräjillä, ei tarvinne ihmetellä, miksi ihmiset todellakin kirjoittavat nimimerkkien takaa. Tämä sananvapauden kuohinta on sairasta, mutta tilannetta ei paranneta vaatimalla omalla nimellä esiintymistä vaan lopettamalla mielipiteensä avoimesti sanovien rankaiseminen.

Aika kummallista on myös Perussuomalaisen puolueen tukena olleiden tahojen luottamus puoluejohtoon. Puolueen listalta kunnanvaltuustoihin valittujen sisulaisten hiljaisuutta on nyt vaikea ymmärtää – heillä kun olisi kaikki syy kertoa puoluejohdolle, mitä kentällä todellisuudessa ajatellaan. Ilmeisesti he laskelmoivat, että kun on hiljaa, niin saa seuraavissa eduskuntavaaleissa kalaa.

Monet hommalaiset ovat puolestaan suopeasti ounastelleet, että persujen johdolla täytyy olla jokin kortti takataskussa, että kaikki on vain tietoista taktikointia ja että asiat kääntyvät vielä hyväksi. Voin omasta puolestani sanoa, että näin ei todennäköisesti käy. Taina Lintula teki jo naisen vaistollaan tietyt johtopäätökset. Autoritaarinen luottamus puolueen johtoon on samanlaista kuin oikeauskoisten kommunistien luottamus isä aurinkoiseen vielä niskalaukauksen kajahtaessa heidän kalloonsa Siperiassa: ”Jos Stalin tästä tietäisi...”.

Näin uudet puolueet yleensä syntyvät

Päätös maahanmuuttokriitikoiden karkottamiseksi parlamentaarisen järjestelmän piiristä on tehty eduskuntatalon lämpimissä sisätiloissa jo aikaa sitten. Perussuomalaisten johto teki ”täysin itsenäisesti” juuri sellaisen päätöksen kuin Vihreät Naiset halusivat. ”Propellihatuiksi” haukuttujen halla-aholaisten karkotus haluttiin vain lavastaa ”puoluetta hajottavien ulkoisten voimien” aikaansaannokseksi, vaikka rivit vetivät halki aivan muut tahot. Suuret puolueet lienevät luvanneet johtajille henkilökohtaisia palkintoja aina ministerinviroista valtion laitosten johtajuuksiin. Tietyssä iässä ihminen kun ei ajattele muuta kuin omaa etuaan ja pääsyään eläkevirkaan parempia päiviä odottelemaan.

Ilmiö sinänsä on sosiodynaamisesti ymmärrettävä. Vaikka koko kiistaa maahanmuuttopolitiikan suunnasta ei olisikaan, Perussuomalaisten johto saattaisi pyrkiä karkottamaan itseään oppineemmat puolueesta jo sen vuoksi, että se kokisi itseään vahvemmat yksilöt uhkaksi omalle asemalleen. Kyvykkäät yksilöt yleensäkin karkotetaan kaikista valtaorganisaatioista, ja heistä tehdään omalle saarelleen ajettuja intellektuelleja, joista media piirtää kuvaa yksinäisinä susina.

Tämä on tietysti vahinko, sillä se johtaa puolueen hajoamiseen. Pois potkaistut voisivat ehkä perustaa uuden poliittisen puolueen ja laittaa nimeksi vaikka ”Kansallisdemokraatit”. Se korostaisi, että puolue on kansallisen edun ja kansanvallan asialla, mukaan lukien mahdollisimman laajojen perusoikeuksien, kuten sananvapauden, puolustus. Toisaalta myös perussuomalaiset saisivat puolueessa näkemänsä hajoamisuhan katoamaan hyvin helposti: siirtämällä seiniä kauemmaksi toisistaan ja nostamalla kattoa korkeammalle. Kun puolueeseen virtaa koko ajan väkeä, on selvää, että kamariin on tehtävä tilaa erilaisille mielipiteille. Muuten puolueen kasvu ei onnistu.

Se, että kansallismielisiä puolueita on historian aikana syytelty pyrkimyksestä yksinvaltaan, on koomista, sillä vaikutelmat totalitaristisesta asenteesta syntyvät nimenomaan muiden puolueiden suvaitsemattomuudesta. Kun toiset puolueet pyrkivät savustamaan kansallisten etujen edistämisen pois eduskuntapuolueista, ei kansallismielisille jätetä muuta vaihtoehtoa kuin pyrkimys ehdottomaan enemmistöön. Tämä on näköjään ainoa tie, jolla maahanmuuttokriittiset näkemykset tullaan ottamaan Suomen eduskunnassa ja hallituksessa huomioon.