Homogeenisyyden puutetta

Nyt kun Irlanninkin valtiontalous huutaa hoosiannaa (suom. ”auta, pelasta!”), on Euroopan rahaliiton hajoaminen monta päivää lähempänä.

Euroopan vakausrahasto on myöntämässä sumujen saarelle 80–90 miljardin euron tuen, ja seuraavina jonossa ovat Portugali ja Espanja, joiden suut ammottavat avoimina kuin pajatson rahakouru.

Niitä neuvottaneen jättämään tukianomuksensa vasta ensi keväänä, jottei narun pää tulisi liian pian vetäjien käteen.

Tyhmyys ei ole yleensä vaarallista sinänsä. Mutta tyhmyys on suorastaan hengenvaarallista, kun sitä esiintyy niin sanotuissa viisaammissa piireissä.

Älykkäät ihmiset eivät voi pettää toisiaan pitkään. Niin kuitenkin kävi, kun rahaunioni luotiin ja alettiin pyrkiä yhteiseen talousalueeseen. Euro pakottaa keskenään täysin erilaiset kansantaloudet samaan muottiin.

Euron epäonnistuminen on homogeenisyyden puutetta. Euroalue repeää, sillä Eurooppa ei ole taloudellisesti eikä teollisesti homogeeninen. Euroopan unioni ei ole homogeeninen myöskään poliittisesti. Homogeenisyyden puute näkyy siinä, että Romania hyväksyttiin jäseneksi, vaikka kolmannes sen kansasta elää köyhyysrajan alapuolella. Niinpä siitä ei ole muodostamaan yhteistä talousaluetta esimerkiksi Saksan kanssa.

Euroopalla on onneksi vaihtoehtoja. Niitä on bipolaariseen tapaan kaksi. Toinen on huonompi ja toinen parempi.

Koska homogeenisyyden puutetta koskevaa tosiasiaa ei suostuta kohtaamaan, ensin valitaan todennäköisesti huonompi: setelirahoitus.

Euroopan keskuspankki ja Saksa suostuvat vihdoin monistamaan rahaa ja tukkimaan sillä avunhuutajien suut. Tämä päästää inflaation laukkaamaan, ja ongelmista syytetään eurooppalaisia työläisiä, joiden väitetään aiheuttavan inflaatiota palkankorotusvaatimuksillaan. Tosiasiassa palkkoja on alennettu jo nyt. Esimerkiksi Kreikka ei ole voinut devalvoida omaa rahaansa kansallisen rahapolitiikan puuttuessa, vaan on turvauduttu kansantalouden ”sisäiseen devalvaatioon”: palkkojen alennukseen.

Setelipainoja pyörittämällä EKP vain pelaa itselleen aikaa ja siirtää välttämätöntä tuonnemmaksi. Toinen vaihtoehto olisi kriisiytyneiden valtioiden erottaminen tai – niiden niin itse halutessa – irti päästäminen. Erottaminen on peruskirjan vastaista, ja se taas osoittaa, että talouskriisi on myös poliittinen kriisi. Välivaiheena kyseeseen voi tulla velkasaneeraukseen saattaminen.

Oman toimintafilosofiani eräs lähtökohta on periaate, että kaikki hyvät hommat alkavat aina heti. Muutoin ne eivät ala ollenkaan. Viivyttely vain lisää tuskaa.

Irlanti ja Portugali olisi syytä potkaista pois eurosta, sillä ne eivät ole tarpeeksi homogeenisiä. Samoin pitäisi tehdä omaa heterogeenisyytään osoittavalle Kreikalle, joka todennäköisesti tulee tuputtamaan omia velka-anomuksiaan nykyisten luottojensa erääntyessä. Mahtaako EU:n kärsivällisyys tätä tyrkytystä kestää?