5. huhtikuuta 2010
Katajanokan hotelli kuin Las Vegasin kylmähuoltamo
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Katajanokan hotellikaavan pari viikkoa sitten. Yksimielisesti hanketta puolusti ainoastaan kokoomuksen ryhmä. Vihreiden porukka jakautui kahtia, ja kahta verta oli myös demareissa. Vastaan äänestivät keskustan, Rkp:n ja Vasemmistoliiton edustajat. Asia ratkaistaan ensi keskiviikkona kaupunginvaltuustossa, ja äänestyksestä odotetaan tiukkaa.
Yli kolmestakymmenestä arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun ammattilaisesta koostuva asiantuntijaryhmä laati kaupunkisuunnittelulautakunnalle vetoomuksen hotellia vastaan jo vuonna 2008. Asiantuntijat pitivät hotellia liian massiivisena ja katsoivat, ettei se sovi rannan ensembleen eikä muihin rakennuksiin.
Myös omasta mielestäni kyseinen hotelli on pakastettu ankka. Se sopisi empirismiä ja modernismia edustavaan rakennuskantaan kuin Eiffel-torni Tokioon. On hyvä, että Helsinki valvoo yhtenäistä räystäsviivaa kortteleissa, mutta nähdäkseni kaupungin pitäisi estää myös pelkästä ahneudesta ja tehokkuuden tavoittelusta johtuvat maisemien raiskaukset tällä kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla paikalla.
Hotelli kuolleille
Kaupunginhallituksen hotellikaavapäätös toi kirkkaasti esiin sen, että ainakaan kokoomuksessa ei ajatella lainkaan asioiden esteettisiä puolia eikä ympäristöä. Päätöksiä tehdään vain rakennusliikkeiden pyynnöstä ja firmojen eduksi. Kiinnostaako kokoomuslaisia ja city-vihreitä todellakin vain sellainen, mikä on uutta ja kiiltävää ja johon liittyy taloudellinen arvovalintavaikuttaminen?
Nousukasmaisen metropolieurooppalaisuuden tavoittelu ei selitä, miksi valtakunnan tärkeimpiin paikkoihin kuuluva tontti pitäisi myydä norjalaiselle sijoittajalle ja miksi suunnitelma pitäisi tilata kansainväliseltä toimistolta. Kokoomus ja demarit ovat halunneet suunnittelijoiksi suuria nimiä, jotka eivät osallistu kilpailuihin, ja varmaankin siksi sosiaalidemokraattinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen tilasi työn aikoinaan Herzog & de Meuronilta. Käytännössä tällainen suurten eleiden tavoittelu on pelkkä jäänne kasinotalouden kasariluvuilta. Alueen kaipaama kokonaissuunnittelu unohtui kaikilta, ja myös rakennuksen ristinmuoto on symboliarvoltaan liian provosoiva ja voimakas.
Omasta mielestäni pääkaupunkiseudulla ei tarvita enää yhtään lisää hotelleja, hallintopalatseja, kauppakeskuksia eikä kalliita taide- tai urheilulaitoksia. Hotellit ovat huorien, bisnesmiesten ja torakoitten majapaikkoja. Jo Helsinki-Vantaan lentoasema on ympäröity menneestä noususuhdanteesta muistuttavilla viihdekeskuksilla ja muilla virheinvestoinneilla. Myös Katajanokalla on tarpeeksi tyhjän panttina olevaa hotellitilaa, jota on saatu vanhaan vankilaankin.
Rakentamisen resurssit pitää ohjata kaavoituspolitiikalla kotien rakentamiseen ihmisille, sillä juuri niistä vallitsee huutava pula. Tämä merkitsee, että julkisen vallan pitäisi yhdessä rahoittajien ja rakennusliikkeiden kanssa keskittyä tuottamaan lisää asuntoja eikä tuhlata yhteiskunnallisia voimavaroja suuruudenhullujen konglomeraattien rakenteluun. On väärin, että kaupunkitilaa täytetään rakennuksilla, joita ihmiset voivat lähestyä vain, jos raha polttaa heidän perstaskujaan.
Huono suunnitelma
Katajanokan hotellia voidaan vastustaa rakennuspoliittisten yleisperusteiden lisäksi jo sillä syyllä, että se on paikalle täysin sopimaton. Rakennuksen piirtäneet sveitsiläisarkkitehdit naureskelivat varmasti partaansa saatuaan kaupunginhallituksen hyväksymään alustavasti suunnitelman, joka toisi presidentinlinnan eteen tasaristin muotoisen Sveitsin lipun jäljitelmän.
Haluaisinpa tietää, minkä maan viranomaiset hyväksyisivät presidentin tai kuninkaan palatsin viereen sitä mahtavamman kaupallisen rakennuksen. Hotellin muotokieli ja suuri koko riitelevät pahoin ympäristön kanssa, ja yökerhon värikylläiset esitykset loistaisivat räntäsateessa tahriutuvien suurten ikkunoiden läpi kuin Leningradin pillujoulu.
Alueella on jo nyt yksi kontrastikohta, joka muodostuu Länsi-Euroopan suurimman ortodoksisen kirkon, Uspenskin katedraalin, ja Alvar Aallon piirtämän Enson pääkonttorin välille. Orientaaliset muodot ja kupolikatot sopivat kuitenkin vielä kohtalaisen siedettävästi selkälinjaisen marmorirakennuksen yhteyteen Kauppatorin suunnalta katsellen. Uusi hotelli rikkoisi tämän jännitteen ja saisi alueen näyttämään semioottiselta sekamelskalta.
Tiedän kyllä, että rantatontin myynnillä kaupunki aikoi kiskaista rakentajilta muutaman miljoonan, joilla olisi voitu ”korjata kouluja”, kuten perustelu kuului. Mutta kyseistä paikkaa ei sovi uhrata pelkälle tehokkuuden tavoittelulle, joka vihloo silmää seuraavat 50–100 vuotta. Niinpä kaupungin taloudellinen intressi tontin myymiseen ei saa riittää perusteeksi sille, miksi paikka pitäisi antaa ulkomaisen rakentajan ja ulkomaisten suunnittelijoiden hallintaan. Kyllä alueelle löytyy varmasti kotimaisiakin toimijoita ja parempia käyttötarkoituksia.
Hotelli toisi rauhallisena pidetylle ja sen vuoksi arvostetulle Katajanokalle ympärivuorokautista levottomuutta niin, että lopulta myös lähitienoon kadut olisivat täynnä rymyjengien oksennusta, kusta ja paskaa, aivan kuten monikulttuurisuudesta kärsivällä kotikadullani, Iso-Roballa. Miksi nekin vihreät, jotka puolustavat hotellia, eivät vaadi tälle aurinkoiselle paikalle viheraluetta rantakahviloineen? Sen sijaan he rakennuttaisivat tylyn juppihenkisen wau-buildingin. Nokisen sateen tahrimana lasiristi olisi ennen pitkää yhtä ylevä näky kuin Hakaniemen kuuluisa betonislummi ghettoblastereineen.
Kansanvaltaisempaan kaupunkikuvaan ja -suunnitteluun
Rakennussuunnittelu tarvitsee poliittista kontrollia. Jo 1960- ja 1970-luvuilla arkkitehdit tuhosivat Helsinkiä enemmän kuin ryssän pommikoneet. Koska en ole itse valitettavasti valtuustossa, pyydänkin kunnioittavasti kaikkia niitä kaupunginvaltuuston jäseniä, joita tämä asia kiinnostaa ja jotka arkkitehtuurista ja taidehistoriasta jotakin ymmärtävät, äänestämään ensi keskiviikkona hotellisuunnitelmaa vastaan.
Hotellin tyrmäämistä helpottaa se, että rakennusta on tähän asti pukattu alueelle pakolla. Alueen suunnittelusta ei järjestetty kilpailua, kuntalaisten mielipiteitä ei kuultu tarpeeksi, ja esitys meni läpi sekä lautakunnassa että kaupunginhallituksessa vain yhden äänen turvin.
Valtuuston pitäisi skarpata myös muiden alueiden suunnittelussa. Jätkäsaaren ja öljysataman nopeaa rakentamista asuinalueiksi kannatan kyllä lämpimästi. Sen sijaan eduskuntatalon eteen nouseva musiikkitalo on osoittanut nyt harjakorkeuteen noustuaan, kuinka epäviisasta on täyttää kaupungin paraatipaikkoja taloudellisen eliitin egopaisuttelua varten suunnitelluilla teräslaatikoilla.
Linkki asuntopoliittiseen ohjelmaani.